Kirjoitukset avainsanalla makuuhuone

 

Se olisi sitten perjantai ja mukava kiireetön viikonloppu tiedossa! Tässä nyt kuvat meidän makuuhuoneesta, jonka taustaseinän ehdin maalata jo ennen Habitarea  Tikkurilan sävyllä Köysi V459.

Väri heijastelee vanhaa kultaa, ruskean beigeä. Se on aika tumma ja tunnelmallinen, tällä kertaa kaipasin lämpimämpää sävyä, kun näitä maitokahvin sävyjä on ollut jo edellisessä kodissa.

Helppo ja nopea muutos! 

 

Kommentit (2)

 

Terveiset meiltä, täällä tehdään miehen kanssa tohinalla aitaa talon ja jalkakäytävän väliin ja välillä leikataan rehottavaa nurmikkoa :D Laitan sitten kyllä kuvia tännekin, kunhan saadaan valmiiksi. Kolmas raksakesä menossa ja kyllähän se jo tympeältä tuntuu tarttua näihin loppuihin keskeneräisiin hommiin, mutta niin vain sisulla pusketaan tämä aitakin nyt valmiiksi.

Meillä ei kodin sisäpuolella ole tapahtunut mitään uusia hankintoja tai isompia muutoksia muuton jälkeen eli parissa vuodessa yhtään. "Paraatiosasto" eli alakerta on saanut olla, ollaan viihdytty eikä mikään ole paljon tökkinyt. Nyt ajattelin hankkia muutaman kalusteen, joista olen joko haaveillut pitkään tai jotka nyt tuntuvat ajankohtaisille, sellaisille, millä saadaan kotiin meidän näköinen uusi raikas fiilis.

Isoin juttu näistä on uusi ruokapöytä, joka tulee olemaan Menun Snaregade-pöytä, halkaisijaltaan 140 cm. Pitkään mietitiin, mikä pöytä olisi pikana muuton jälkeen hankitun Ikean Sinnerlig-pöydän jälkeen se oikea ja tähän nyt päädyttiin. Pitkälti siitä syystä, että mies innostui mustasta sekä pyöreästä ja koska kyllähän hänenkin täytyy saada joskus päättää, tämä valittiin. Tämä ruokapöytä löytyy kahden bloggaajakollegan kotoa, Minnalta ja Tiinalta, jälkimmäoisessä kodissa jopa lähes samoilla ruokapöydäntuoleilla kuin meillä. Tämä onkin hienoin musta pyöreä ruokapöytä, mitä markkinoilta tällä hetkellä löytyy. Näyttää taas meillä ihan erilaiselta kuin heillä.

Olohuonetta meillä hallitsee Shapesin iso kulmasohva, joka muutti meille vuosi sitten. Käännettin se toisinpäin, kasvot kohti ikkunaa, keväällä, kun pestiin ikkunoita. Se oli kiva muutos, vaikka sohva katkaiseekin nyt alakerran keskeltä "poikki" eli olohuoneen ja ruokailutilan omaksi tiloikseen. Kuvia tulossa blogiin, heti kun nämä lomakiireet helpottavat :) 

Olohuonetta uudistan elokuussa uusilla sohvapöydillä, jotka ovat Adean Plateau-pöydät. Olen tavannut hankkia jokaisesta työprokkiksesta muutaman muiston (huonekalun, valaisimen tai pienemmän esineen muodossa) ja sisustamastani Kontion asuntomessukohteesta meille matkaavat nyt nämä olohuoneen sohvapöydät. 

Olen vähän kyllästynyt mustavalkoisuuteen meillä kotona ja siitä syystä myös meidän olohuoneen matto menee vaihtoon. Uutta mattoa en ole vielä valinnut, mutta yksiväriset, eläväpintaiset ja hiukan kiiltävät viskoosimatot houkuttelevat. Kollaasiin poimin tämän maton. Ihan kaikkea ei pysty kerralla hankkimaan, niin mattohaaveet saavat vielä odotella tai sitten täytyy alkaa tutkia tosissaan tämän tyyppisten mattojen hintoja. Väri meillä olisi varmaankin betonilattian sävyinen helmenharmaa.

 

 

Sen sijaan kustannuksiltaan edullinen muutos meille olisi makuuhuoneen uusi sävy. Kollegani Suski Vento on sisustanut Kannustalon asuntomessukohteen Harmaja Saimaan ja inspiroiduin valtavasti mm. sen makuuhuoneesta. Meillä on sama Familonin sänky kuin tässä huoneessa, vähän samansävyinen lattia sekä messinkiset yksityiskohdat, kuten Artekin Golden Bell-kattovalaisin. En ole yhtään innostunut nyt vallalla olevista tummista makuuhuoneista, koska parhaat unet minusta tulee raikkaan valkoisessa, mutta tämä kauniin sävyinen makuuhuone kyllä kosketti. Pitää vain jäljittää jostain tuo seinän sävykoodi tai meidän saarnilattiaan sopiva tämänoloinen sävy.

Makuuhuonekuva Riikka Kantinkoski / Kannustalo, muut valmistajien.

 

Kommentit (3)

Mirella - Savo Living
Liittynyt5.3.2016

Ihania sisustushaaveita tulossa syksylle ja sopivat teille niin täydellisesti.
Sinulla on niin upea tapa hankkia itselle aina joku muisto tehdyistä työprojekteista. =)
Voisin kopioida sinulta tämän tavan.

Noista viskoosimatoista, Vepsillä on upeita Furninovan harmaita mattoja, esimerkiksi Densy ja Glow ovat todella kivoja ja hinta ei ole niin överi.

Pirpu

No ihania haaveita kyllä ja se ruokapöytä, ah.
Itsekin ihastuin tuohon messutalon seinän väriin (kuvien perusteella), sävyhän on J484. Hommasinkin meille maalipurkin tuolla sävyllä mutta koemaalaus osoitti ettei ole yhtään oikea sävy meille kuitenkaan.

 

Kaikenlaisten hulinoiden jälkeen välillä kotiasiaa, täällä kotonahan projektit etenevät omaan hiljaiseen tahtiinsa tunnustellen ja makustellen.

Toin äitini kuoltua syksyllä meille muutamia tauluja, jotka olivat meillä lapsuudenkotona olohuoneessa. Yhteinen matkamme tähän päivään on ollut siis pitkä. Ensin ne olivat meillä kuplamuoveissa monta kuukautta, kun asia oli niin kipeä. Sitten otin taulut esille ja annoin niiden olla kauan nojallaan lattialla seinää vasten. Tuo kuvassa näkyvä pieni lintutaulu oli helpoimmasta päästä. Mietin muiden taulujen koukeroisia ja kullanhohtoisia kehyksiä, eivät ole ihan meidän tyyliä. Toisaalta tauluissa on kauniit sävyt ja pikkuhiljaa olen mallaillut niitä samansävyisten tekstiilien kanssa.

Olen pitkään ihaillut bloggaaja-kollegani Giseldan tapaa yhdistää vanhoja tauluja nuorekkaan klassiseen sisustukseen ja lisätä kotiinsa ripauksia trendejä modernien sisustusesineiden muodossa. Kurkista vaikkapa tämä Giseldan postaus.

Annan vanhoille tauluille ehkä mahdollisuuden meidän makuuhuoneessa, missä sängynpäätyseinä on edelleenkin vitivalkoinen ja paljas.

 

 

Hayn puuvillapeite ja Linumin juuttityyny ovat uusia ostoksia Stockmannilta.

Seuraavaksi meillä alkaa yläkerran lastenhuoneiden päivitysprojekti, joten pysykäähän linjoilla, mikäli lastenhuoneiden sisustus aiheena kiinnostaa.  :) 

 

Kommentit (6)

Vierailija

Kaunista! Innolla odotan lastenhuoneiden sisustusjuttuja kun meillä myös päivitysprojekti käynnissä :)

Meillä on uusi ihana sänky, jonka ostin suunnittelemaltani KOTI-osastolta Habitaresta.

Meillä olikin jo todella vanha Ikean sänky, jossa oli jo todella vanhat patjatkin, esikoisen vauva-aikana jo 12 vuotta sitten oli ainakin jo samat patjat, hui! Kaksi vauva-aikaa perhepeteineen on nukuttu siis samassa sängyssä ja jo jonkin aikaa oli tiedossa, että sänky pitää uusia heti, kun siihen on sopiva mahdollisuus. Nyt se järjestyi kätevästi kuljetuksineen kaikkineen.

Sänky on Familonin Jousto-joustinsänky sijauspatjoilla, hankkimaani kokonaisuuteen kuuluu myös Jousto-sängynpääty. Rungon ja päädyn väriksi valitsin vaalean hiekan eli sävyn kitti. Olisin ottanut kokovalkoisen, mutta sellaista vaihtoehtoa ei Familonilla ole. Tamminen jalka mätsää ihan kivasti meidän saarniparkettiin. Huoneen ilme pysyy edelleen vaaleana, mikä tuntuu meille sopivalle, kun se on niin rauhoittava värimaailma.

Sänky on peräti 180 leveä yhtenäisellä petauspatjalla, joten siinä on mahtunut hyvin nukkumaan kuopus välissäkin, hänellä kun on tapana hipsiä edelleen meidän sänkyyn aamuyöstä. Aikaisemmin seilattiin nukkumassa eri sänkyissä pitkin yötä. Otsikoin jutun vähän harhaanjohtavasti noin, vaikka yleensä en juuri nuku kauhean hyvin reissussa, parhaiten kotona. Todellisuudessa olen kotonakin kärsinyt jo useamman vuoden unettomuudesta johtuen stressistä, väsymyksestä, ylikierroksista, surusta ja milloin mistäkin, mutta toivottavasti tähän asiaan on tulossa muutos tulevaisuudessa.

Kollegan blogista luin, että Familonin patjoihin on saatavilla myös petauspatjansuojus, se menee meillä vielä hankintaan!

Uuden maitokahvin värisen sängyn innoittamana vinkkaan toisesta uutuudesta - meidän oman 1kertaa2-malliston Seitti-tyynyn uudesta värityksestä. Nyt löytyy siis mustaa kuviota lämpimällä maitokahvin värisellä pohjavärillä aikaisemman kestosuosikin vitivalkoisen ohella.

Tämä uuden tyynyn innoittamana aloin himoitsemaan meille kotiin taas marokkolaista mattoa makuuhuoneeseen, tuolla samantyyppisellä kuviolla, olen sellaista Beni Ouarain-mattoa himoinnut jo monta vuotta, eikä meillä vieläkään ole sellaista, enkä yhtään ymmärrä miksi! Katsotaan, miten tässä käy...

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Rakennusblogi, joka on välillä myös sisustusblogi, käsittelee Helsinki-pientaloprojektiamme. Sisustussuunnittelija ja -toimittaja Piia ja valokuvausta harrastava AD Jari rakennuttivat perheelleen Kastellin pakettitalon Pohjois-Helsinkiin. Blogissa nähdään, miten peruspaketista saadaan ihan omannäköinen kokonaisuus.
Seuraa meitä

Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram