Kirjoitukset avainsanalla Sisustustoimittajat ry

 

Tässä vielä muutama kuva Sisustustoimittajien Kesäpäivästä Fiskarsin Puimalassa. 

Meillä oli kaksi inspiroivaa esitystä illan aikana, toinen oli Tikkurilan kautta vieraaksi saadun tanskalaisen Nina Bruunin trendi-esitys, hän kertoili trendiväreistä ja Milanon huonekalumessujen tunnelmista. 

Toinen oli Järvenpään Kukkatalon Saija Sitolahti, joka kertoi meille rentojen ja trendikkäitten "instakimppujen" tekemisestä. Nämä kimput ovat kaukana perinteisten kukkakauppojen floristien tekemistä jäykistä ja pönöttävistä kimpuista. Nyt tehdään rentoja, runsaan pursuilevia, kaikkia ihania kukkia oman maun mukaan yhdisteleviä kimppuja. Myös lupiineja ja muita vapaita luonnonkukkia voi mieluusti käyttää tämmöisten kimppujen kokoamiseen. 

Pihalla meillä oli Suomen Sähkötuonnin kautta saatu grilli ja kokit, jotka tekivät meille Keinuhongan tilan lihasta todella herkullisia hamppiksia, olivat aivan suussa sulavan hyviä!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Tiistaina 5.6. vietimme Sisustusoimittajien Kesäpäivää Fiskarsissa. Kesäpäivä on jäsenemme Seija Killströmin ideoima uusi tapahtuma, jossa me alan ammattilaiset eli sisustus- ja ruokatoimittajat ja -bloggaajat pääsimme viettämään yhteistä päivää inspiroivassa ympäristössä verkostoitumisen merkeissä. Olin itse työryhmässä mukana kontaktoimalla valmistajia ja muutamassa pikkupuuhassa. Päivän alussa ehdin myös tehdä kattauksen asiakkaani Topi-keittiöiden osastolle. Kiitos pöytäliinan lainasta Pisa Design!

Paikanvalinta vanhassa Puimalassa osui nappiin, rouhea ympäristö toi oman karismansa päivään. Sään herra sen sijaan petti meidät, ei onneksi satanut, mutta muuten oli tosi kylmä päivä. Mieli oli kaikilla kuitenkin iloinen ja lämpöinen.

Kiitos kaikille näytteilleasettajille ja kumppaneille, että olitte mukana eilen Fiskarsin Puimalassa! Kiitos kaikille vieraille, jotka tulitte ja toitte juhlatunnelman mukananne!

Kiitos Elfa, Kontio, Fasetti, Laattapiste, Sera Helsinki, Matri, Innolux, Iittala, Nikari, Tikkurila, Tammer-Tukku, Tulikivi, Blau, Gauhar, B&O, Timberwise, Interface, Topi-keittiöt, Maricken, Verso, Eurokangas, Tikau, Muubs A/S, Brändintekijä, Stala, Tekstil Kompani, Contura, 3 Kaverin jäätelö, Lejos, Smeg, Suomen Sähkötuonti, Keinuhongan tila, Veho, Green Care/ Berner.

Muita mukana olleita yrityksiä olivat: Ventoniemi, Piirone, Pentik, Arvid Nordquist, Niipperi, Havi´s, Fresita, Norex, Balmuir, Huone ett Rum.

Kiitos pääesiintyjät Nina Bruun/Tikkurila ja Saija Sitolahti. Kokoan toiseen postaukseen vielä ruoka- ja kukka-aiheiset kuvat.

 

 

 

Kauniiden kotien esittely jatkuu blogissa. Nämä kuvat ovat Elina Tommilan kotoa Maskusta. 

Elina ja Hannu Tommila rakennuttivat ensimmäisen talonsa Maskuun pellon laidalle huikaisevien näkymien äärelle. He valitsivat omien talohaaveidensa ja piirrostensa toteuttajaksi Kastellin. Yksitasoisen talon suunnittelussa tärkeää oli saada esteettömät näkymät luontoon, ja jokaisesta ikkunasta näkyykin vuodenaikojen mukaan muuntuva maisema. Toinen keskeinen suunnitteluperiaate oli avaruus. Olohuone, ruokailutila ja kodin keskeisin paikka keittiö ovat samaa tilaa, jotta perhe voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Harjakaton muoto myös sisällä lisää avaruuden tuntua.

Juuri tuommoisessa yksikerroksisessa Lato-henkisessä mustassa talossa minäkin haluaisin asua!!

Tämä kaunis on esitelty maaliskuun Avotakassa, oletteko nähneet jutun?

Kuvat Pauliina Salonen.

 

 

Taas yksi koti tänne blogin puolelle esille. Helsingin Kaartinkaupungissa sijaitsevassa kerrostalokodissa on lämmin tunnelma. Yksin asuvan Stiinan aidolla taiteella maustettu koti on sisustettu klassisesti ja naisellisesti. 

Rakennusvuoden ja sisustuksen tyylin pitää olla samaa tyyliä ja henkeä. Tähän v. 1896 rakennetussa talossa sijaitsevaan kotiin hain ajanhenkistä tyyliä, inspiraationa oli ruotsalaisten suosima vuosisadanvaihteen tyyli yhdistettynä moderniin skandinaaviseen tyyliin. Valitsimme keittiön kalusteisiin peiliovet, koristeelliset vetimet ja välitilaan eläväpintaisen laatan tiililadonnalla. Nämä henkivät vuosisadanvaihteen tunnelmaa ajanhenkisellä otteella, Stiina kertoi minulle.

Kaksi Ikean Stocksund-sohvaa tekevät yhdessä olohuoneen ison istuinryhmän. Vanhan perityn, jatkettavan ruokapöydän ympärille mahtuu paljonkin erilaisia tuoleja. Lopuksi hän viimeisteli sisustuksen isoilla matoilla, tauluilla, pienillä pöydillä ja tekstiileillä. Näillä kaikilla on iso rooli oikean ja kodikkaan tunnelman löytämisessä.

Stiinan ihana koti esiteltiin Glorian Kodin numerossa 2/18, satuitko näkemään jutun?

Kuvat Pauliina Salonen.

 

Kommentit (9)

Mari A.
1/9 | 

Tämä ei liity kyseiseen postaukseen, mutta kyselin kokemuksiasi Shapesin Skysta aiheeseen liittyvässä postauksessa. Odottelen innokkaana sun kommentteja! 😊

Vierailija
2/9 | 

Ihana vaalea skandinaavisesti sisustettu koti. Aivan ihanan valloittava.

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram