Kirjoitukset avainsanalla makuuhuone

 

Muuton jälkeen yksi iso merkkipaalu on ollut se, että saatiin lopulta 3 kuukauden asumisen jälkeen vaatekaapit. Toimituksen suhteen oli kaikenlaista hässäkää, mutta nyt kun kaapit ja tavarat niissä on paikoillaan, eipä enää halua vanhoja muistella ja tyytyväisiäkin ollaan.

Meidän kokemus oli, että vaatekaapistoista oli aivan yhtä vaikea saada tarjouksia kuin keittiöstä aikoinaan. Moneen paikkaan soitin peräänkin pari kertaa, tarjousta ei kuulunut. Piirrettiin Ikean suunnitteluohjelmalla itse myös kaapeista versiot, ja koska oli halua saada kattoon asti ulottuvat, tilaa koko korkeudelta hyödyntävät kaapistot ja tilaa säästävät liukuovet, ei ihan päästy toivottuun tulokseen niillä. Ikeassa ei myöskään löytynyt sopivaa valkoista mattapintaiseen levy-liukuoveen, niin projekti junnasi aika kauan paikoillaan. Aikaa kului ja ruskeat pahvilaatikot pyörivät jaloissa.

Kun lopulta tajusin, että meidän kylppärinkaapistojen valmistajan Otsosonin kanssa samaa Hahle-konsernia oleva Kabinetti on olemassa, otin myyjään heti yhteyttä pikaisen tarjouksen toivossa.

Siksi tuntuikin aivan mahtavalta, että meille ehdotettiin kotikäyntiä jo parin päivän päähän. Yhdessä mukavan naismyyjän kanssa sitten mittailtiin tiloja ja istuttiin keittiön pöydän ääressä suunnittelemassa kaapistot juuri meidän tarpeisiin sopiviksi. Myyjällä oli ohjelma, jolla sai tehtyä reaaliaikaiset piirrokset hintoineen, niin siinä samalla oli helppo ratkoa asiaa parin tunnin ajan. Samalla suunniteltiin kaapistot eteiseen ja esikoisen huoneeseen. Tuli sellainen ihana tunne, että meistä väsyneistä raksaajista on lopultakin joku kiinnostunut ja halukas palvelemaan.

Meille säilytyksessä tärkeää on selkeys, joten halusimme paljon avohyllyjä, joilla tavarat on näkyvissä. Itse käytän pääasiassa mustia pitkiä tunikoita ja neuletakkeja, minun puolelle tilattiin siis tanko ja ylös hyllyjä. Miehen vaaterepertuaari on monipuolisempi, hänen puolelleen tehtiin kaksi tankoa päällekäin puvuille ja paidoille. Olemme sopuisaa porukkaa, joten päätimme säästää väliseinien määrässä ja jakaa yhden ison hyllykaapin keskellä. Siihen tilasimme umpilaatikot molempien sukille ja alushousuille, muut hyllyt säilyttävät t-paidat, trikoot ja neuleet.

Alahyllyillä säilytetään kenkiä, mutta miehet yli viisikymmentä paria lenkkareita ei valitettavasti mahtunut tähän kaapistoon, sille kokoelmalle mietitään vielä omaa säilytyspaikkaa.

Mun puolella ylähyllyillä säilytetään vuodevaatteita ja pyyhkeitä niin kauan, kunnes kodinhoitohuone saadaan valmiiksi. Kaapiston eteen tilasimme jo rakennusvaiheessa upotetut led-valaisimet riviin, niin kyllä nyt ensi talven pimeydessä kelpaa kaivella niitä mustia vaatteitaan kaapista hyvässä valossa, monivuotinen arkinen haitta tulee tässä kohtaa parannetuksi. Katso tästä miltä huone näytti ennen kaappeja.

Ovien materiaaliksi valittiin mattapintainen melamiinilevy, joka taittaa ehkä vähän luonnonvalkoiseen, mutta ei pahasti saarniparketin kaverina. Meillä niin suositaan tätä mattapintaa.

Sain ylipuhuttua miehen siihen, että otettiin kaapit asennettuna, meillä kun on nuo kipsilevyasennukset aiheuttaneet aika pahaa kiroilua koko ajan (ja nyt toistaiseksi mitään uutta ei asennetakaan...). Se oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Kaapeissa ei ole lattialevyä lattialämmityksen takia, kisko on laitettu tarralla parkettiin. Ovet lepäävät alakiskoilla,  koko paino ole siis katossa kiinni. Ovet liukuvat hyvin ja on ainakin tähän mennessä osottautuneet toimiviksi. Hyvää kannattaa aina jaksaa odottaa.

Makuuhuoneeseen tuli nyt lopultakin avaruutta ja levollista rauhaa, mikä on makuuhuonessa ihan olennainen asia. Seuraavaksi hommaamme verhokiskon kattoon (asennettuna) ja pääsemme ripustamaan valkoiset pellavaverhot tähän huoneeseen, kyllä tulee nättiä.

Säilytystarpeita ratkotaan jatkossa vielä kuopuksen huoneessa ja laitan tänne blogiin kuvia eteisestä ja esikoisen huoneesta, kunhan ehditään ne kuvamaan.

 

 

Kommentit (6)

5/6 | 

Onnea teille uuteen kotiin! Meillä on myös muuten betonilattia. Rakensimme 6v sitten...
Mutta laitan viestiä nyt verhokiskoihin liittyen: mistä meinaatte hankkia kattoon kiinnitettävää huomaamatonta verhokiskoa? En ole vielä yhtään perehtynyt aiheeseen ja haluaisin verhoja joihinkin paikkoihin esim yläkerrasta alakertaan olevan aukon eteen, jotta sen voisi välillä sulkea tai makuuhuoneeseen tummaa samettia. Valkoiset seinät vähän kaipaisivat lämpöä....

6/6 | 

Se betonilattia on silloin ollut aika edistyksellistä, munkin asiakkaiden kohteisiin on tehty betonilattioita joskus 5 v sitten... Verhokiskot hankitaan varmaan ihan Eurokankaasta, kun ihan perusverhokiskosta on kysymys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaatekaappeja ei sitten vieläkään ole tullut meille. Tämän meidän toimituksen valmistaja onnistui sössimään ihan kunnolla. Siitä olisi nyt monta rumaa sanaa sanottavana....

Koska haluan kuitenkin postata mukavassa hengessä ja positiivisia asioita, otamme hyödyn tästä tilanteesta irti. Koska kaikki muuttolaatikot on kannettu makkarista yläaulaan odottamaan kaappien asennusta, niin nyt oli mahdollista mahtua kuvaamaan vähän makkarissa.

Huone on aika pieni, sinne mahtuu parisänky, vaatekaapisto ja yksi meidän vanha puinen lipasto, joka on Jarin lapsuudenkotoa.

Petasin sänkyyn uudet pellavalakanat. Olin ennen tarkka siitä, että koko setin pitää olla samaa sarjaa, mutta nythän on trendikästä yhdistellä asioita, myös vuodevaatteissa. Olen suosinut tähän saakka Balmuiria, josta nytkin on käytössä isot tummanharmaat tyynyliinat ja tuplakokoinen aluslakana. Annon pellavathan ovat nykyään koko ajan tarjouksessa, joten nappasin mustavalkoiset pilkulliset tyynyliinat ja helmenharmaan tuplapussilakanan sieltä mukaani. Eron Balmuiriin huomaa hyppysissä, pellava on noin puolet ohkaisempaa, mutta niinhän on hintakin :)

Vaikka tänään ainakin Helsingissä sataa, muutama vuosi sitten Nougatista ostettu Tine K Homen kesäkassi odottelee jo kesäisiä retkiä.

 

Kommentit (2)

Laura / Kodin Ykkönen
1/2 | 

Hei ja terveisiä Kodin Ykkösen markkinoinnista! Kiitos inspiroivasta postauksesta ja ihana, että Anno-pellavalakanat ovat päässeet kauniiseen kesäpetaukseen. Lakanoiden tuntuun liittyen, Anno-pellavalakanoiden laatu on valittu juuri sen keveyden ja pehmeyden tähden, minkä tiheään kudotut ohuet pellavalangat mahdollistavat. Ohut, hienoista pellavalangoista valmistettu laatu on hyvin vaativa kutoa ja vasten yleistä käsitystä ohut laatu usein jopa arvokkaampaa kun painavammista ja paksummista langoista valmistettu kangas. Muuten on tietysti makuasia, millainen pellava itsestä tuntuu parhaalta. :) Anno-pellavamallistokin saattaa kasvaa erilaisilla pellavalaaduilla, jotta jokainen sisustaja löytää joukosta mieleisensä materiaalin tunnun. Ystävällisin terveisin Anno-tiimin puolesta, Laura Kodin Ykkösen markkinoinnista

2/2 | 

Hei Laura ja onpa kiva, että olet löytänyt tiesi meidän blogiin! Kiitos kommentista :) Olen tosiaan vasta hankkinut ensimmäiset Anno-vuodevaatteeni, harmikseni en löytänyt valikoimista tuplakokoista aluslakanaa ja tuossa keskellä tuplapussilakanaakin on häiritsevä sauma, mutta pystyn kyllä sen asian kanssa elämään. Ohkainen laatu tuntuu tosiaan ihanalle nukkuessa, mutta miten kestää ajan kanssa pesua, oheneeko entisestään? Nähtäväksi jää. Rakentajan budjetti on kuitenkin sen verran tiukka, että shoppailen varmaan jatkossa enemmänkin Kodin Ykkösessä, pellavavuodevaatteiden värivalikoima on teillä todella hyvä! Hyvää kesää teille päin!

 

Kohta ollaan lähellä yhtä tosi isoa asiaa meidän muuton jälkeisessä elämässä. Saadaan vaatekaapit parin viikon päästä!

Meidän blogia on kiitelty hyvistä kuvista ja toisaalta realistisesta suhtautumisesta rakentamiseen, rahoituksen riittävyyteen ja raksan jälkeiseen keskeneräiseen elämiseen. Nyt yhdistetään kerta heitolla nämä kaikki ja näytetään (inho)realistiset kuvat meidän varastosta - anteeksi makuuhuoneesta, joka on muuton jälkeen näyttänyt tältä! Samantapainen ilme jatkuu myös lastenhuoneissa ja eteisessä.

Raksaamisen loppuvaiheessa ei jotenkin riittänyt ajatusenergia enää vaatekaappeihin, ei ollut varmaa minkälaisiin rahat riittäisivät ja toisaalta myös minkälaiset olisivat hyvät, ihan kaapinovelliset vai liukuovelliset.

Nyt on kaapit tilauksessa, parin viikon päästä ne asennetaan. Kuvia siitä, minkälaisiin päädyttiin seuraa perästä...

Jo se tieto, että saa lopulta arkensa järjestykseen ja kauniimmaksi, tuntuu ihanan lämpimältä sydämessä.

 

Kommentit (5)

1/5 | 

Vaatekaapit jäi pois ekojen joukossa myös meillä, kun alkoi tulla budjetti vastaan. Samalta näyttää varmaan meidän vaatehuone tulevat kuukaudet :P mutta mahtaa olla ihanaa, kun saa vaatteet vihdoin oikeasti paikalleen. Sitä odotellessa!

2/5 | 

"Kiva" kuulla, että muillakin voi olla samanlaista, vaikka eihän tämä kenellekään kivaa ole. Vaatekaapin on tosi arvokkaita, monella tapaa ;)

3/5 | 

Hauska nähdä just näitä kuvia elämän keskeltä:) Meillä aika samanlainen meininki asumisen kanssa..Hirvittää, että pian päästään vuoden jälkeen purkamaan laatikoita muutakin kuin keittiöön. Vaatekaappi vasta yhdessä huoneessa, kaikista muista puuttuu. Kodinhoitohuoneen kaapisto jää myös budjettisyistä myöhempää hankintaa varten eli vanhoilla Elfoille mennään. Kertokaahan sit, mistä päädyitte tilamaan vaatekaapit:)

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram