Kirjoitukset avainsanalla pojan huoneen sisustaminen

Kaupallinen yhteistyö Familonin kanssa

Meillä on täällä uudessa talossa sisustusta uusittu pikkuhiljaa nurkka kerrallaan. Yläkerrassa on viimeisimmäksi saatu päätökseen meidän makuuhuoneen sisustus, juttua myös täällä.

Lastenhuoneet ovat vähän odotelleet inspiraatiota. 

Piti oikein tarkistaa, että olen viimeksi postannut esikoisen huoneesta viime kesäkuussa ja kuopuksen huoneesta peräti yli vuosi sitten, niin johan tuo olisi taas aika laittaa lastenhuoneasiaakin blogiin.

Pojat on tässä kahdessa vuodessa kasvaneet vauhdilla ja nyt huoneiden päivitys aloitetaan uusilla sängyillä, alkaa olla tarpeen siirtyä pienten lasten sängyistä isojen poikien sänkyihin. Meillä vielä kun on aktiivisesti urheileva esikoinen, on kaikenlaisia rasitus- ja kasvukipuja paljonkin, on tärkeää saada puitteet kunnolliseen yöuneen ja kasvua oikein tukeva vuode. Tähän asti molemmat pojat on nukkuneet Muuramen Jolla- ja Jungmanni-sängyissä, jotka edellisessä kodissa olivat kerrossänkynä poikien yhteisessä huoneessa.

Vuoteissa vaihtovälisuositus on kymmenen vuotta ja vanhoja patjoja ei suositella kierrätettävän henkilöltä toiselle, vauvasta asti olisi hyvä olla omat hygieniatuotteet. Huoneiden päivittäminen aloitettiin siksikin siis kunnollisista sängyistä. 

 

 

Esikoisen sängyksi päädyimme Familonin 120 cm leveään uuteen Ultra-joustinsänkyyn. Uudistuneessa Ultra-sängyssä on 5-vyöhykkeellinen jousisto, joka on vartaloa tukeva ja myötäilevä rakenne. 5-vyöhykejousisto tukee vartaloa juuri oikeasta kohdasta: keskivartaloa kannattelevasti ja hartiaseudulta myötäilevästi, näin selkäranka on luonnollisen suorassa asennossa.

Entistä sänkyä leveämpi uusi leveys 120 cm mahtuu onneksi huoneeseen hyvin, myös pituus 200 cm toisinpäin sijoitettuna kuin vanha sänky. Tulevaisuuden kasvua ajatellen leveys 120 cm on hyvä valinta, mahtuu pitkä koipeliini nukkumaan leveämmin.

Familonilta suositeltiin pojille Ultra-sijauspatjaa, joka on parempi kevyemmälle nukkujalle. Sijauspatjan vaihtovälisuositus on sänkyä lyhyempi eli 4-6 vuotta. Muutaman vuoden sisällä täytyykin muistaa sitten tarkistaa, kaipaako esikoinen jo sitten tukevampaa sijauspatjaa.

 

 

Helposti pestävä sijauspatjansuojus pidentää sängyn käyttöikää. Familonilta löytyy myös muotoonommeltu puuvillainen aluslakana, joka on muuten tosi helppo pukea näin leveään sänkyyn, joka sijaisee nurkassa. Ei meinaa lyhyenläntä äiti yltää nurkkaan asti. Jatkossa motivoin tietenkin esikoisen vaihtamaan itse vuodevaatteensa ja imuroimaan myös sänkynsä ja toivoa onkin, sillä hän on tarkka siivoamaan huonettaan ja pitää siitä mielellään hyvää huolta.

Visuaalisella puolella päädyin samaan ilmeeseen kuin meidän makuuhuoneen sängyissä eli verhoilun väri on kitti ja sängynjalat vaaleaksi kuullotettua tammea, nämä sävyt sopivat parhaiten saarnilattian sävyyn ja samalla värityksellä pidetään yläkerran värimaailma yhtenäisenä.

Esikoisen huoneessa olleen Muuramen Jungmanni-sängyn saimme myydyksi eteenpäin uuteen kotiin. Patjat jäävät vielä varastoon roikkumaan, ne täytyy saada hoidettua kierrätykseen myöhemmin. Vanhoja vuodevaatteita voi viedä Familon-jälleenmyyjille kierrätettäväksi ainakin maaliskuun ajan.

 

 

Projekti jatkuu vielä tekstiilien päivittämisellä ja myös kuopuksen huone on muutoksen tuulissa, pysy siis kuulolla!

 

Kommentit (2)

Lyde
1/2 | 

Hyvältä näyttää ison pojan huone, ja kiinnitin huomiota miten kauniit ykstyiskohdat nuo sängyn jalat onkaan! Täällä Muuramen uudet käyttäjät ovat erityisen onnellisia uudesta kerrossängystään <3 Huone vaatii vielä muutaman isomman kalusteen siirron, mutta saatiinpa käyttöön kuitenkin jo!

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
2/2 | 

Pienet yksityiskohdat on tärkeitä :) Se on niin ihanaa, kun meidän vanhat sängyt pääsi hyvään uuteen kotiin, kiitos vielä kerran teille <3 !

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Meillä alkaa jännä uusi vaihe elämässä, kun esikoispoika jää nyt yksin kotiin kesäloman viettoon vanhempien jatkaessa vielä kesäkuun ajan töiden parissa ja pikkuveljen ollessa vielä päiväkodissa tämän kuukauden. Koulu saatiin viikko sitten kunnialla päätökseen todella hyvillä numeroilla, kesäkuun ensimmäinen viikko oltiin pitkäaikaisen lapsuudenystävän kanssa jo perinteeksi muodostuneella spottileirillä, nyt sekin taisi olla viimeinen kerta. Esikoisemme harrastaa sählyä kilpajoukkueessa ja viikonloppuna oli vielä kauden päätöskisat, joista tulla napsahti kultainen mitalli. Ollaan ensimmäisestä pojastamme todella ylpeitä!

Esikoinen täyttää tänä kesänä 12 vuotta ja nyt siis aletaan pikkuhiljaa opetella itsenäisyyttä. Jääkaappiin on nyt alkavaksi viikoksi varattu itse lämmitettävää ruokaa ja välipaloja. Kirjoja (okei, sarjakuvia, mutta onhan nekin lukemista...) on haettu kirjastosta ja varattu puuhaa, ettei aika kävisi pitkäksi yksin ollessa.

Tänä viikonloppuna järjesteltiin vähän hänen huonettaan. String-hyllyt pääsivät seinälle. Meillä on siitä omalaatuinen poikalapsi, että hän on todella siisti ja tarkka tavaroistaan, visuaalinen ja on aina osannut arvostaa kauniita tavaroita. Hänelle on aika helppo myös tuoda tuliaisia matkoilta, peltiset pikkuautot ja robotit on olleet suosittuja ja kaikki kivat pikkutavarat muutenkin. Ehkä olen vähän ohjannutkin siihen suuntaan, mutta eihän se tavoite aina onnistu, vaikka yrittäisikin. Nyt hän sai vapaat kädet laittaa mieluisia juttuja esille hyllyille ja kaikenlaista rakasta pikkutavaraa sinne löytyikin esille pantavaksi. Kultainen mitalikin saa nyt roikkua esillä :)

Kaivoin varastosta Varpusen säilytyssäkin palloille ja uudet Marimekon Tiiliskivi-vuodevaatteet saa nyt olla esikoisen sängyssä.

Otin muuten yläkerrasta nyt kesäksi kaikki matot pois, on ihana fiilistellä Timberwisen mattapintaista saarniparkettia paljaan jalan alla.

Tästäpä on hyvä aloittaa uusi viikko.

 

Kommentit (1)

Idis & Interiööri
1/1 | 

Kiva huone :) Meillä myös on tarkka poika...olisiko tullut äitiinsä :D

Hyvin se varmaan kesäkuu menee pojalla, oppii pikkuherra vastuuta kun välillä täytyy olla itsekseen. Meillä kaksi kisuaa vintissä koko ajan ( hermoja raastavasti )... paremmin menisi jos olisivat yksin molemmat, heh :D

Blogissa on jäänyt kokonaan näyttämättä meidän pienemmän poikasen eli kohta 6-vuotiaan oma huone. Tästä näet esikoisen, 11-vuotiaan pojan huoneen.

Lastenhuoneet on meillä "sisustettu" vanhoilla kalusteilla, eli rehellisesti sanottuna kalusteet on vain kannettu paikoilleen ja tavarat on suurin piirtein niillä sijoillaan, kuin ne muutossa jäivät. Pojat olivat ennen samassa huoneessa, katso kuvia sieltä meidän vanhasta blogista

Näihin huoneisiin on siis tarkoitus jatkossa keskittyä vähän paremmin.

Molemmilla pojilla on vanhat Muuramen Jolla-sängyt, ja nyt kun pojat kasvavat, alkavat puulaitaiset sängyt käydä vähän pieniksi. Runkopatjasängyt olisi haaveissa, ehkä vanhemmalle jopa vähän normaalia leveämpi, joku 100 senttinen.

Pienemmällä pojalla on esikoiselle aikoinaan hankittu eli todella jo aikaa nähnyt pöytäkokonaisuus ikkunan alla. Tämä on toteutettu Ikean laatikostoilla ja tasolla sekä Ikean pikkutuoleilla.

Mustavalkoisen raitamaton olen itse kutonut kangaspuilla monta vuotta sitten!

Uutena tähän huoneeseen on hankittu Ikean Malm-lipastot vaatesäilytystä varten. Tuon sänkyseinällä olevan ikkunan takia vain matala tasomainen säilytyskaluste oli mahdollinen. Olen ihan tyytyväinen, että hoksasin ottaa lipastot harmaina, valkoisena huoneessa olisi aika kalsea tunnelma. Lipastojen päälle saa sitten tavaraa esille.

Tässä huoneessa on toisessa päädyssä iso vaatehuone, jossa säilytetään suurin osa legoista ja muista leluista isoissa laatikoissa, eivät sitten pyöri irrallisina lattialla pienessä huoneessa.

Tähän huoneeseen on tarkoitus hankkia jokin avohyllykkö, johon saisi sitten kirjat, palapeilit tms. hyvin järjestyksessä pysyvät jutut säilytykseen.

Kuvia katsoessa sängyn taustaseinä näyttää tosi paljaalta, mutta mies ei toistaiseksi suostu kiinnittämään mitään (kuten julisteita) näihin höttöisiin kipsilevyseiniin. Ehkä joku kaunis päivä hankin maalia ja maalaan tuon seinän jollain värillä - vaikka tummanharmaalla... Miltäs se kuulostaisi?

Ensi syksynä tämän huoneen asukas aloittaa koulun, joten silloin viimeistään huone on päivitettävä ison pojan huoneeksi ;)

 

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram