Kirjoitukset avainsanalla heli-ingeborg




Aina Pellingin kalanhakureissulta, konvehtiähkyyn, loputtomiin loikoiluhetkiin uudella sohvalla ja Crown-maratoniin. Joulun pyhiä on vaikea lavastaa tavalliseen sunnuntaihin. Pyjamassa haahuilu tuntuu paljon luvallisemmalta, kun tietää, että koko muukin maailma lepää juuri samaan aikaan. Siksi aina, poikkeuksetta joulun jälkeen iskee haikeus, odotetut lekottelupäivät ovat menneet, ja ne ovat jälleen olleet niin ihania.

Pukki toi tällä kertaa koko perheelle jotakin t o d e l l a yhteistä, eli sohvan, joka etsii vielä paikkaansa kirjastossa. Sijoittelupohdinnoista ja uudesta olohuoneen aarteesta pian lisää. Siihen asti, ihania välipäiviä!

Kommentit (6)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensimmäiset kuvat Fantastic Frank

Maalisävyjen valinta, yksi remontin tärkeimmistä ja myös haastavimmista vaiheista. Tätä nykyä kuljen taskut pullollaan Tikkurilan värilappuja, tiiraan niitä auringossa, varjossa, iltaisin vähän väsyneenä ja aamulla ennen töihin lähtöä (tänään otin ne esiin jalkapallokentän laidalla kaikkien sisustustietäväisten fudisäitien pohdittavaksi). Niiden avulla pääsen hahmottamaan uuden kodin tunnelmia. Juuri nyt päällimmäisinä väriajatuksina ovat, ettei täydellisen turkoosia tunnu löytyvän millään ja todella tumman harmaa kiehtoo vaarallisen paljon (tuleeko huoneesta sen kanssa liian synkkä?).

Yllä muutama kuva inspiraatiokansiostani, ruotsalaisen Fantastic Frankin kohteista. Siellähän se on ikuistettu se täydellisen turkoosikin... 

Kommentit (7)

Jos tarinaan on uskominen, Runebergin torttu on saanut alkunsa aivan karmivasta makeanhimosta. Tiedättekö sellaisen olon, kun olisitte valmiita antamaan varsin paljon jostakin hyvästä - mutta kauppa on liian kaukana (tai ehkä tässä tapauksessa sellaista ei edes ollut lainkaan lähettyvillä)? No, kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg ratkaisi asian supattamalla sokerihampaan kolotuksestaan vaimolleen. Ja näppärä vaimo kun oli, Fredrika leipoi kaapin perältä löytyneistä tarpeista tortun, jota me syömme hyvillämme vielä tänäkin päivänä - tarkalleen ottaen ainakin huomenna, Runebergin päivänä 5.2.

Teimme lasten kanssa Runebergin torttuja hyvin helpolla reseptillä ja jätimme pois punssin - jolla tortut voi halutessa kostuttaa paistamisen jälkeen. Oli valehtelematta paras torttu, jonka olen tänä vuonna nauttinut! Ja laiska leipurikin kiittää, tortut syntyivät yhteistyössä pikku käsien kanssa nopeasti - makeanhimo tyydytetty.

Nopeat Runebergin tortut

1,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl kardemummaa jauhettuna

175 g voita

1 3/4 dl sokeria

2 luomu kananmunaa

1,5 dl manteleita rouhittuna

1,5 dl mantelijauhoja (tai korppujauhoja Fredrikan ohjeen mukaan)

1,5 dl maitoa

 

1. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma.

2. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, vatkaa mukaan kananmunat, yksi kerrallaan. Lisää mantelit, mantelijauho ja maito. Sekoita taisaiseksi.

3. Jaa taikina muffinivuokiin tai korkeisiin metallivuokiin, jotka on voideltu hyvin. Tortut turpoavat uunissa aika tavalla, laita siis taikinaa vähän ja jos käytät paperisia muotteja, laita niitä kaksi päällekkäin.

4. Paista torttuja uunissa 225 asteessa 12-15 minuuttia.

5. Koristele jäähtyneet tortut vadelmahillolla ja sokerikuorrutteella. 

P.S. Itse asiassa huhujen mukaan alun alkaen Fredrikan kaapista löytyi omenahilloa ja hän käytti sitä tortun päällä. Mantelijauhoja hän ei myöskään käyttänyt, vaan jauhoi jauhoiksi vanhoja korppuja.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Tuo tarinahan ei pidä paikkaansa. Tortut keksittiin leipomossa ja siellä Runeberg niitä söi. Googlella löytyy tietoa

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015
2/2 | 

Ehkä tälläkin tarinalla on monta versiota. Tämän olen minä kuullut ensimmäistä kertaa jo ruotsinkielisessä päiväkodissani, jossa Runebergin päivät olivat iso juttu. Niin tai näin, tortut ovat hyviä - meitä lykästi! ;)

Joskus nuorena likkana ajattelin vaatteista ja sisustuksesta, että kaksi väriä on maksimi. Tätä nykyä ajattelen: kaksi ei riitä mihinkään! Tämä pätee mielestäni myös kuoseihin ja niiden yllättäviin yhdistelmiin. Testailin kuosi- ja väri-ilottelua ihanassa kodissa Helsingin keskustassa, jota kuvasimme meidän kirjaprojektiamme varten. 

Vaikka samassa sängyssä on niin voimakkaita kuvioita, raitaa, kukkaa kuin montaa eri väriä, on kokonaisuus silti hallittu ja jopa levollinen. Itse harrastan samaa rehvakasta sisustuspolitiikkaa myös vaikkapa kotini tapeteissa ja seinien maalaamisissa - toki niin, että sävymaailma pysyy eri kuosien kanssa samana. Kun värit ja kuosit valitaan samasta maailmasta ja samoista sävyistä, on revittely turvallista touhua. 

Sängystä löytyy:

< Marimekon Napakettu-kankaasta ommellut tyynytliinat (suurissa tyynyissä) sekä samaa kuosia päiväpeitto

< Lapuan Kankureiden keltaraitaiset pellavalakanat (tulevan kevään mallistoa - totaalinen must have -tuote!!)

< Moko Marketin korallinväriset pellavatyynyt

< Kukkakuvioitu tyyny, sekin Moko Marketista

Kommentit (0)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat