Kirjoitukset avainsanalla project Ullanlinna

”No koskas te pääsette muuttamaan?”

Niinpä, sanopa se! 

Remonttityömaalle kuuluu ihan hyvää. Aikataulut paukkuvat (kyllä, jälleen kerran), budjetti ei ole ihan pitänyt (ei, se ei koskaan pidä). Mutta yllättävän hyvillä fiiliksillä tässä jatketaan joka tapauksessa eteenpäin. No miksikö? Koska tällä kertaa en edes odottanut, että olisimme ajallaan valmiita ja pysyisimme budjetissa.

Lasten vinttikammari on niin valmis, että sinne tilatut mittatilauspatjat saapuvat huomenna (huikea juttu, kerron niistä enemmän lisää vielä myöhemmin!), mutta aivan vielä niillä ei päästä nukkumaan. Ja tiedättekö - remontti-ihmeitäkin tapahtuu!? Keittiö on tulossa kuukauden etuajassa (kyllä, luitte oikein ja kyllä, siitäkin lisää myöhemmin). 

Salin listoitukset alkavat olla valmiit. Lastenkammarissa päästiin testaamaan hentoa kyyhkynharmaata, maalisävyt näkee todellisessa loistossaan aina vasta käytännössä. Lattiasta en halunnut valkoista, mutten ihan harmaatakaan - välisävy on oikein onnistunut, levollinen. Ja niin on olokin, levollinen, joskin odottava. Että jos marraskuussa polteltaisiinkin kynttilöitä jo omassa kodissa (kyllä, niiden polttamista olen odottanut kovin - pieniä, suuria asioita elämässä). 

Kommentit (2)

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Voi kiitos, on kyllä! Ei liian sininen, ei liian harmaa, eikä liian vihreä. Jaan sävyn myöhemmässä postauksessa, kun vihdoin pääsen kunnolla valmista kuvaamaan.

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat