
Terveisiä Porin Asuntomessuilta. Työpäivän ohessa otin teille muutamia makupaloja messuilta. Kaiken kaikkiaan Asuntomessut potevat sisustuksien ja arkkitehtuurinkin suhteen hieman näköalattomuutta, monelta osin kodit muistuttavat paljon toisiaan. Mustia keittiöitä, poreammeita patioilla ja harmaata kaakelia seinissä. Uusiin koteihin hengen puhaltaminen ei ole aivan yksinkertaista ja sen huomaa. Mukavia poikkeuksiakin on, edelleen vanha talo Bunkkeri on ehdoton suosikki, huolella ja oivaltavasti remontoitu sekä kalustettu. Yksi kohteista oli kalustettu ainoastaan Punaisen Ristin Kontti -kirpputorien löydöillä - sekin katalogikotien rinnalla mieleen jäänyt poikkeus.
Taidepaviljongista sai ostaa taiteilijoiden teoksia - taide kun antaa kodille kuin kodille sielun. Sieltä tarttui itsellekin mukaan grafiikan lehti, hunajansävyinen karhu, toivon mukaan se löytää pian paikkansa uuden kodin seinältä.
Asuntomessut Porissa, 6.7.-5.8.