Kirjoitukset avainsanalla vegaani

Nauroin kaupan kassalla ääneen, kun yritin tunkea suurta kurpitsaa kankaiseen kauppakassiini. Onneksi vieressäni ruokiaan pakannut herrasmies oli avuliaalla tuulella, ja kurpitsaepisodi päättyi onnellisesti lautaselle asti.

Tämä resepti on yksinkertaisuudessaan paras niistä kurpitsakeittoresepteistä, joita itse olen testannut. Olen lusikoinut sitä pikkutyttönä ja parhaat perinteet on syytä pitää hyvissä kantimissa - nyt soppaa lusikoivat ilolla myös omat muksuni (he nauttivat sitä usein raejuustolla hunnutettuna - vinkki muille kokkaaville vanhemmille). Olen vaihtanut mummon kirjaaman kuohukerman kaurakermaksi, muuten resepti on se vanha ja sama. Teet sen sitten kuohu- tai kaurakermalla, muista soppailla kivassa seurassa ja vaikka ihan parhaat rapeat, gluteenittomat sämpylät keiton kyljessä!

Kermainen kurpitsakeitto

noin 2 kg kurpitsa eli sellainen kaunis, keskikokoinen yksilö

1 punasipuli

25 g voita

5 dl hyvää kasvislientä

2 dl kaurakermaa

suolaa

mustapippuria

päälle tuoretta basilikaa tai persiljasilppua

Bonuspäällinen: Paahdetut kurpitsansiemenet

 

1. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Viipaloi kurpitsa. Kerää sisältä siemenet talteen ja poista hähmäinen keskiosa. Leikkaa kurpitsa noin 10-15 palaan. Laita palat leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja uuniin. Anna pehmetä uunissa noin 45 minuuttia, niin että kurpitsat saavat vähän väriä.

2. Kuori jäähtyneistä ja pehmeiksi paahtuneista kurpitsoista kuori pois. Anna niiden odottaa kulhossa keiton etenemistä. Laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Laita kurpitsansiemenet uuniin noin puoleksi tunniksi paahtumaan, kunnes niistä on tullut kauniin värisiä ja rapsakoita.

3. Hienonna sipuli. Laita voi kattilaan ja kuullota sipuli siinä. Lisää kasvisliemi ja kurpitsapalat mukaan porisemaan. Keittele noin vartin verran. Surauta pehmeäksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Lisää kerma ja keitä vielä kerran. Voit halutessa lisätä lisää kasvislientä, jos keitto tuntuu turhan paksulta. Tarjoa paahdettujen kurpitsansiementen, tuoreen basilikan ja hyvän leivän kanssa.

Vinkki! Itse pidän täyteläisestä ja paksuhkosta keitosta. Siksi käytän soppaan kurpitsaa aika runsaasti. Voit halutessa tehdä sopasta laihempaa lisäämällä nesteen määrää tai vähentämällä kurpitsan määrää. 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Voihan ei varsinaisesti kuulu maidottomaan reseptiin. Onneksi sipulin voi kuullottaa myös öljyssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pasta puttanesca (raakana)

 

10 kirsikkatomaattia

puolikas punasipuli

puolikas sitruuna

8 kalamata-oliivia

1 tomaatti

2 rkl tomaattipyrettä

1 valkosipulinkynsi

puolikas chili

noin 0,5 dl vettä

 

Pasta:

1 kesäkurpitsa

 

1. Paahda puolisen tuntia 150 asteessa puolitetut kirsikkatomaatit ja reiluiksi paloiksi leikattu punasipuli. 

2. Kaada hieman jäähtyneet, paahdetut vihannekset blenderiin. Purista päälle sitruunanmehu, lisää oliivit, tomaatti, tomaattipyre, valkosipulinkynsi, chili (voit lisätä sitä maun mukaan) ja vähän vettä, jotta saat ajettua ainekset tahnaksi.

3. Pese kesäkurpitsa ja vedä siitä kuorimaveitsellä tai juustohöylällä suikaleita pastaksi. Sekoita kastike kesäkurpitsapastaan ja nauti. 

Resepti on Manuela Boscon tulevasta keittokirjasta, joka sisältää vihreitä herkkuja

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat