Heitä tuntui tulevan vastaan koko ajan. Tilasimme ruokaa samaan aikaan, ja he empivät, arastelivat. Kysyivät minulta, mitä ajattelin tilata ja ujosti tilasivat sitten samaa. Miten ärsyttävää! Rantakalliolla, suuressa ystäväporukassakin hän istui hiljaa. Hänellä oli takuulla sanottavaa, muttei hän saanut sitä sanottua. Sitten puhe keskeytettiin ja hänelle järjestettiin mahdollisuus sanoa mielipiteensä. Ja voi että miten taas ärsytti.

Ärsytyskynnykseni kohoaa heikkoutensa näyttävän ihmisen vierellä. Nuo ihmiset ovat arkoja ja ujoja, osaavat olla heikkojakin. Eivät kuitenkaan mitään piirin ulkopuolelle pudonneita, vaan juuri niitä herkkiä - usein kuitenkin samalla lahjakkaita omassa lajissaan. Ja juuri se herkkyys ärsyttää toden teolla. Mikseivät he nyt vain reipastu!? Ota itseään niskasta kiinni ja ryhdy kunnolla toimeen!? Ärsytys kasvaa ja samassa tahdissa huono omatunto. Miksen vain osaa heidän antaa olla omia itsejään ja tukea heitä parhaani mukaan? Niinpä, siitä pääsemmekin itse asiaan.

Kaikkia meitä ärsyttää joskus joku. Toisinaan ärsytys on pienempää, eikä välttämättä niin monitulkintaista lajia. Vaikkapa kun on huonolla tuulella ja joku yskii ruuhkaratikassa koko ajan. Tuolloin tekisi mieli huutaa yskijälle, että OTA PASTILLI! Silloin, kun tietty ihmistyyppi tuntuu tulevan elämässä säännöllisesti eteen ärsyttämään, uskon, että itsellä on peiliin katsomisen paikka. Peiliteorian mukaan me nimittäin heijastelemme muissa ihmisissä meille vaikeita asioita - ja reagoimme usein ärsyyntymällä, jopa vihastumalla. Jos jollakulla toisella on jotakin, mitä kovasti haluaisimme omaan elämäämme, emmekä pysty vielä myöntämään haluavamme, löytyy toisesta vaikka mitä vikaa. Toisinaan toisessa on jotakin, jota emme ole valmiita itsessämme kohtaamaan - ja ai että miten tavattoman ärsyttäviä heistä meidän mielessämme silloin tuleekaan! 

.........

Nuo heikkoutensa näyttävät ihmiset ovat jossakin määrin minulle edelleen vaikeita kohdata. Selitin ristiriitaa pitkään sillä, että olen itse vain niin dynaaminen ihminen, että verkkainen suhtautuminen maailmaan ei sovi elämääni. Emme ole oikean vastauksen luona vielä. Selitys ei ole niin helppo ja yksinkertainen, vaan vaatii minulta enemmän nöyrtymistä. Peilikuvaani tuijottamalla olen oivaltanut, että ärsytys kumpuaa juurikin minusta itsestäni - omista vajavaisuuksistani. Itse en ole sinut oman heikkouteni kanssa. Olen aina ollut se pärjäävä, reipas, joustava ja jaksanut painaa kovalla teholla eteenpäin - niin ystäväpiirissä kuin työelämässä. Heikkoudella ei ole omassa elämässäni ollut sijaa - nyt aikuisena, turvallisissa ihmissuhteissa, olen sitä vasta päässyt tapailemaan (ja niinä hetkinä kun löydän heikkoutta itsestäni, ärsyynnyn suunnattomasti itseeni!) He, jotka ovat sinut oman heikkoutensa kanssa ja vielä näyttävät sen, ärsyttävät siksi, etten itse ole osannut ja saanut antaa sille puolelle itsessäni tilaa. 

...........

Oivallus on vapauttanut minussa rakkautta erilaisia ihmisiä kohtaan. Alan pärjäämään näiden heikkojen ihmisten kanssa yhä paremmin. Olen heille kiitollinen, sillä he ovat pakottaneet minut vasten oman heikkouteni kanssa. Tiedostamisen myötä heidän kanssaan elämisestä tulee koko ajan helpompaa. Parasta tässä kaikessa kuitenkin on se, että elämä oman itsen kanssa tulee levollisemmaksi, rehellisemmäksi ja aidommaksi. He, jotka ensin vain ärsyttivät, ovatkin kutsuneet minut näkemään ainutlaatuisen mahdollisuuden omassa elämässäni. Olen heikkojen puolella ja matkalla sinne itsekin.

Nyt Helsigissäkin kukkivat kirsikkapuut, ihailin niitä kuluneena viikonloppuna kyynel silmässä. Kesästä tulee hyvä, sen tiedän.