Kirjoitukset avainsanalla hyväksyminen

Pankin aulassa seisoo kymmeniä ihmisiä. On keskipäivä tavallisena tiistaina ja juuri sillä hetkellä kaksi aseistettua miestä marssii aulaan sisään ja huutaa: "käykää kaikki maahan makaamaan!" Samalla miehet ampuvat viisi laukausta pelotellakseen. Toinen aseista heilahtaa ja yksi luodeista osuu yhtä aulassa seisoskelleista miehistä käsivarteen. Kukaan muu ei vahingoitu välikohtauksessa, vain tuo yksi luodin eteen sattunut mies.

Kun ryöstö on ohi, ambulanssi hakee miehen ja hänet viedään suoraan leikkauspöydälle. Luoti on vahingoittanut käsivarren hermoja, mutta leikkaus onnistuu haastavasta tilanteesta huolimatta hyvin. Miehen käsi tulee lääkäreiden mukaan paranemaan liki entiselleen – vaikka se vaatiikin useiden kuukausien, jopa vuoden kuntoutuksen.

Mies istuu sairaalasängyssä, käsi käärittynä lepäämässä hänen vatsansa päällä. Hänen sairaalasängyn viereiselle pöydälle on katettu kupillinen kahvia, ja hän hörppii sitä mietteliäänä. Mitä mies miettii?

Vaihtoehto 1:

Pankissa oli ryöstön aikaan 34 ihmistä. Luoti vahingoitti meistä yhtä ja se satuin olemaan minä. Kaikista ihmisistä se satuin juuri olemaan minä. Minä satuin valitsemaan pankissa juuri sen paikan, jonne heilahtaneen aseen luoti osui. Tuo valtavan huono onni, surkea tuuri saatteli minut sairaalasänkyyn, pitkään kuntoutukseen ja potemaan vihlovaa ja väsyttävää kipua. Olen varmasti huono-onnisin mies koskaan.

Vaihtoehto 2:

Pankissa oli ryöstön aikaan 34 ihmistä ja pelottava tilanne johti laukauksiin. Erehdyksessä kohdalleni osunut luoti osui vain 10 sentin päähän sydämestäni – kohdasta, jossa luoti olisi vienyt henkeni välittömästi. En tiedä, miten voin koskaan lakata kiittelemästä suurta onneani ja tuntematta hyvin syvää kiitollisuutta siitä, että istun tässä sairaalasängyssä elävänä. Kätenikin tulee kuntoon! Minun täytyy olla kaikkein onnekkain mies maan päällä.

…………………….

Kumpikin tarina on yhtä lailla totta. Mies itse valitsee, millaisen tarinan hän päässään nykytilanteesta sepittää, mitä hän pitää totena. Samalla hän itse päättää, millaisessa maailmassa elää, millainen todellisuus on hänen ympärillään.

Onko se aina helppoa ja yksinkertaista valita vaihtoehdoista se valoisampi? Ei. Eikö mieli toisinaan tee kaikkensa, että valitsisimme sen mustan ja ahtaan todellisuuden? Kyllä. Mutta meidän on vaan jaksettava olla mielemme kanssa sinnikäs. Ohjata sitä, johtaa sitä. Valoisalle polulle, maisemaan, jota katsellessa meillä on hyvä olla.

Sain itseni kuluneella viikolla kiinni siitä, etten pitänyt maisemasta, jota itse katselin. Kun näin käy, lähden saalistamaan harhailevaa mieltäni, yritän saada sen liikkeistä selvän. Joka kerran sitä on huonosti johdettu. Olen lipsahtanut valitsemaan tarinan, jota en halua allekirjoittaa. Töitä on liikaa ja silti tuntuu, että kaikki tapahtuu liian hitaasti. Kaikki tuntuu tylsältä ja rasittavalta, väsyttävältä ja liian pieneltä. Mitään tarpeeksi hyvää ja ihanaa ei tapahdu minulle ja niin edelleen. Sitten nappaan siitä mielestä kiinni, alan kertomaan sen avulla jotakin muuta: Asiat etenevät ja näkymät ovat kirkkaat ja lupaavat. Juuri minulle tapahtuu koko ajan uskomattomia asioita, pieniä, ihania sattumuksia, siunauksia aivan. Saan olla todella tyytyväinen elämääni, ansaitsen kaiken hyvän, jota minulla on ja jota tulee koko ajan lisää. Pikku hiljaa valo palaa, oma hyvä polku löytyy taas ja hengitys kulkee kepeänä. Oloni kohenee samalla.

………………..

Meillä ei ole valtaa muuttaa ainakaan kaikkia vallitsevia olosuhteitamme, mutta meillä on täysi valta valita, mitä niistä olosuhteista ajattelemme. Mitä ajattelemme ystävästä, joka ei koskaan tunnu ehtivän tapaamaan, työpalaverista, joka jatkui pitkään, muttei johtanutkaan kaupantekoon, pienestä lomamatkasta lasten kanssa – ei Pariisiin – vaan Kuopioon, bussin huomassa. Päätämmekö ajatella olevamme onnekkaita vai surkimuksia päättää sen, millaista elämää elämme.

………………...

Yllä olevassa kuvassa katselin sellaista maisemaa, että se lumosi minut kauneudellaan niin, etten unohda sitä näkymää varmasti koskaan. Edessäni avautui aurinkoinen Etelä-Ranska, edessäni odotti päivä pikkuisilla kujilla samoilua, lounas varjossa viinilasillinen hyppysissäni. Uskotte varmasti, kun kerron, että silloin oli helppo pitää näkemästään ja elämästään. Mielen kanssa oli helppo seikkailla. Todellinen hyvä tarinankertoja paljastuu kuitenkin vasta silloin, kun ympärillä on haastavampaa. On alkava marraskuu, töissä kiireisin aika vuodesta, sataa neljättä päivää ja maailma tuntuu kuin kylvävän mahdollisuuksia harmistua. Mitä ajattelemme silloin? Se ratkaisee.

Kommentit (0)

Kohtaan työssäni uusia ja inspiroivia ihmisiä usein ja monesti yksi pienikin ajatus heidän sanomanaan voi avata omaakin maailmaani merkittävällä tavalla. Ajattelin, että olisi upeaa, jos voisin toisinaan valjastaa näitä voimatyyppejä välittämään jotakin heidän osaamisestaan myös teille haastattelun muodossa. 

Luen parhaillaan toistamiseen rakkausvalmentaja Jenniemilian Rakastan siis olen -kirjaa. Luin opuksen hyvin pian oman eroni jälkeen ja sain siitä paljon - tosin huomaan näin pari vuotta kypsyneenä saavani siitä tällä lukukerralla jopa syvemmin vieläkin enemmän.

Ihana Jenniemilia vastasi mietteisiini pelosta, rakkaudesta ja siitä, kuinka voimme opetella elämään merkityksellisempää elämää. Itseäni kiinnostavat kovasti itsensä vaaliminen, rakastaminen ja siinä paremmaksi tuleminen - niinpä pyysin Jenniemiliaa avaamaan näitä teemoja meidän iloksemme lisää. 

Julkaisen haastattelun kahdessa osassa, tässä ensimmäinen. Inspiroivaa lukuhetkeä!

 

Kolme H:ta auttavat eteenpäin rakastamisen tiellä

Pelko ja rakkaus liittyvät toisiinsa. Mistä huomaa, että toimii pelosta eikä rakkaudesta käsin?

Kun pakenen itseäni ja toimin haavojeni ja pelkojeni motivoimana, puoliunessa, olotilani on sumuinen ja epävarma. Mielen tarve on kokea jatkuvaa turvaa ja varmuutta, olosuhteista riippumatta. Niinpä mikä tahansa haastetilanne ja sisimmästä kumpuava pelko tai tuntematon kokemus aktivoi mielen hälytysjärjestelmän: “Olen turvattomalla maaperällä!” Tällöin turvaan pyritään hinnalla millä hyvänsä - tuttu kärsimys on parempi vaihtoehto kuin tuntematon vapaus. 

Rakkaudesta käsin toimiminen poikkeaa radikaalisti tästä kaavasta. Kun olen hereillä ja läsnä, yhteydessä rajattomaan elämänvoimaan, toimintani on selkeää ja rehellistä. Saatan kohdata itsessäni pelkoja, mutta se ei tarkoita pakenemista tai vastustusta. Päinvastoin, suhtautumiseni erityisesti vielä tuntemattomiin ja tutkimattomiin puoliini on täynnä uteliaisuutta. “Ahaa, mielenkiintoista, tällä tavalla reagoin näihin ärsykkeisiin…” Olen kuin oman elämäni salapoliisi aina uuden mysteerin äärellä.

Tällainen suhtautuminen on mahdollista, koska tiedostan, että peloilla ja puolustusmekanismeilla on ollut tärkeä tehtävä: ne ovat suojelleet minua. Siksi kohtelen haavojani samoin kuin ehdottomasti rakastava äiti lapsensa haavoja, myötätunnolla ja hellyydellä. Ja kaiken taustalla on luottamus elämään, joka kantaa ja jonka virtaan voi antautua - myös niinä heikkoina hetkinä.

Miten itsensä rakastamisessa voi tulla vieläkin paremmaksi?

Opetan asiakkailleni kolmen h:n muistisääntöä: hengitä, havainnoi ja hyväksy. Tietoinen keskittyminen hengitykseen tuo meidät mielen kaaoksesta läsnäoleviksi tähän hetkeen ja omaan kehoon. Arjen keskelle on hyvä luoda hetkiä, jolloin tätä harjoittelee. Laita vaikkapa kello soimaan keskellä työpäivää ja ota muutaman minuutin tauko. Keskity hengitykseesi ja tunne, miten se vaikuttaa koko olemukseesi. Kun olet läsnä, voit havainnoida rauhassa, mitä omassa todellisuudessasi tapahtuu. Mitä ajatuksia mielessäsi pyörii ja millaisia tuntemuksia kehossasi ilmenee?

Kun havainnointi helpottuu näiden harjoitusten avulla, se tulee mahdollistumaan myös haastetilanteissa. Normaalisti saatamme kiihtyä sekunissa nollasta sataan ja reagoida ennen kuin ehdimme edes tiedostaa, mitä tapahtuu. Havainnointi pysäyttää automaattiset reaktiomme ja tietoinen toiminta mahdollistuu. Lopulta mahdolliseksi tulee myös hyväksyminen sen sijaan, että omia reaktioitaan ja niiden näennäisiä aiheuttajia vastustaa. Tämä on täyttä vastuunottamista itsestä sen sijaan, että pahasta olostaan syyttää muita.

 

Katso lisätietoja Jenniemiliasta ja hänen kursseistaan täällä!

Kommentit (0)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat