
Meidän matkasaaga Italiassa päättyy tähän, mutta ajattelin koota muutamia iloisia oivalluksia liittyen Lidoon, saareen Venetsian edustalla.
Me toivoimme kaupunkiloman rinnalle rannalla lekottelua, niinpä ryhdyimme alkuun katsomaan kohteita sopivan junamatkan päässä Venetsiasta. Koska tuntui, ettei viikon lomasta halua heittää hetkiä hukkaan hikoillen siirtymäreiteillä, löysimme Lidon. Matka saarelle taittui noin vartissa vesibussilla, merituuli hiuksissain, joten seikkailu sinne oli kaukana tuskallisesta.
Koska tavoitteenamme oli nimenomaan rantaloma, olimme varanneet hotellin hiekkarannan puolelta. Toisella puolen saarta on myös ranta, mutta se on omistettu satamalle. Myös sieltä, kuin myös saaren keskeltä löytyy kauniita hotelleja. Muutaman ohi lenkkeilin aamuisin ja kauniit vanhat rakennukset sulkeutuivat puutarhan syliin, jossa sai syödä aamupalaa. Ihania vaihtoehtoja nekin esimerkiksi parisuhteen pussailulomalle, mutta silloin rannalle on toki enemmän matkaa.
Meidän hotellimme on 70-luvulla rakennettu, pieni, siisti ja oikein viihtyisä, ja niin kiinni uimarannassa kuin vain voi (Marea Hotel Petit Palais). Olimme valintaamme oikein tyytyväisiä. Rantapäivän jälkeen saattoi kömpiä ripeästi huoneeseen ja suihkuun pesemään hiekat pois varpaanväleistä ennen illallista (olin unohtanut, että hiekkaahan on muuten rantapäivän jälkeen ihan joka paikassa ja desilitroittain vielä matkalaukuissakin kotiin palattua. Hiekka piiloutuu k a i k k i a l l e).
Lidossa on yleinen ranta, joka on ilmainen. Koska oli todella kuuma ja aurinko paahtava, emmekä olleet pakanneet mukaan aurinkovarjoa, viuhkoja ja lepolasseja, käytimme maksullisia rantoja uimapäivinä. Hotellilla ei ollut omaa rantaa, mutta heidän asiakkainamme saimme koko päivän rantapaikan, johon kuului varjo ja 2-3 lavettia 25 eurolla (normihinta 30 e - osa rantapaikoista hieman halvempia, alkaen 26 eurista ilman alennuksia). Meillä oli rannalla mukana myös omia eväitä, mutta mehujäät ja kylmät limut haimme rannan ravintolasta - kiva lisä sekin.
Yhden päivän käytimme Lidossa pyöräilyyn ja saaren tutkiskeluun. Meillä oli piknikeväät mukanamme ja vuokrasimme kolmen hengen pyörän, jossa kaksi polki aina kerrallaan ja yksi lepäsi (minä poljin koko päivän, koska pääkuskilla piti olla ajokortti, huh!). Kiersimme saaren ja pyörän päältä sai hyvän käsityksen saaren kaikista nurkista. Lounasta ja välilimua söimme ja joimme rannan pienissä ravintoloissa, ja päivä oli ihana sekä saari kaunis. Suosittelen pyöräretkeä Lidolla lämpimästi. Keskustan pyörävuokraamoissa oli myös yhden hengen pyöriä kuin myös pyörä katoksella jopa kuudelle hengelle. Meidän kolmen hengen pyörä katoksella maksoi koko päivältä 35 euroa.
Lidon keskustassa on muutamia vaatekauppoja, suurempi ruokakauppa ja ravintoloita. Hotellimme läheisyydessä olevassa pienessä trattoriassa söimme reissun parhaimmat ja halvimmat pastat, muutenkin hintataso oli selkeästi alhaisempi kuin Venetsiassa.
Turistivirrat esimerkiksi Riminillä, Caprilla tai Italian muissa rantakohteissa eivät houkuttele, joten iloksemme emme törmänneet Lidolla lomailevien paikallisten lisäksi kuin kahteen hollantilaiseen ja yhteen ruotsalaiseen seurueeseen. Ranta oli puhdas ja näkinkenkien sekä pienten taskurapujen täyttämä. Ylipäätään tuli olo, että Lidon uimarannat eivät ole mikään juttu, vaan mukava salaisuus, joista vaan paikalliset toisilleen kuiskivat. Me rakastimme!
Samaa mieltä
Joo
On se vaan niin
Just näin
Jep
Juu
Mahtava postaus
Kyllä se näin on
Hyvä juttu
Tää oli hyvä
Näin se menee aina