Toisen neuleelle oli purskahtanut reteä ketsuppitahra, samalla toinen pieni päätti säilöä kourallisen ranskalaisia taskuunsa. Meillä oli kiire, niin kuin pienten lasten perheessä usein on. Ehkä kiirehdimme lastenkutsuille tai olimme menossa isovanhempia tervehtimään. Sen muistan tarkasti, että olin nukkunut liian vähän, unohtanut varavaatteet kotiin ja saatoin ehkä murehtia (ihan liikaa) sitä verrattain pientä ketsuppitahraa. Kun nyt katson tätä kuvaa, naurattaa ja liikuttaa samaan aikaan. Mitä sitten, jos kaikki ei olekaan aivan täydellistä, koska eikö elämä juuri silloin ole ihan parasta!

P.S. Kuva muistuttaa minua paitsi pienien hetkien ainutlaatuisuudesta myös siitä, että lapset kasvavat sittenkin liian nopeaan ja että ilkeimmätkin tahrat saa usein pestyä pois (siis kannattaa stressata vähemmän).