
Kotimme suurin huone on sali, johon iso osa elämästämme ja arjestamme sijoittuu. Siellä paitsi syömme, makoilemme sohvalla, juttelemme, pelaamme, pohdimme elämän syviä syntyjä. Huoneen kruunu on kaakeliuuni, joka seistä tönöttää yhdessä nurkista ja varastaa eittämättä huomion koko tilassa. Näin käytännön elämässä olemme myös saaneet huomata, että sen suuruuden ja koreuden rinnalla esimerkiksi aika moni huonekalu näyttää lähinnä hupaisalta (etsimme parhaillaan nojatuolia, joka toimisi uunin kanssa yhteen).
Koska uunin rooli on suuri, valitsin salin seinien sävyn myös sitä kunnioittaen. Itseäni kiehtovat niin kutsutut epävärit, sävyt joista ei ihan osaa sanoa, mitä ne tarkalleen ovat (paitsi että ne ovat hurmaavia). Uunista löytyy sinistä - tosin heleämpänä kuin seinillämme. Seinien siniharmaa näyttää toisinaan aivan siniseltä, joskus se on harmaa, toisinaan vihreä - ota siitä nyt sitten selvää. Mutta kaunis se on, tunnelmallinen, turvallinen ja kotoisa - sekä rohkeasti aika syvä sävy. Viihdymme sen kanssa enemmän kuin hyvin ja tämän värin osuminen oikeaan jännitti myös eniten, jahka tila on niin suuri ja meidän elämälle tärkeä.
Sävy on Tikkurilan sävykartasta koodilla L493.