Yhteinen alkumme uuden kodin kanssa oli jokseenkin hankala. Olen toki kokenut moista ennenkin, mutta aina se tuntuu yhtä epämiellyttävältä - olla kuin vieraisilla omassa kodissaan. Kaikki tapahtuu sitten loppujen lopuksi niin nopeasti; ensin odottaa remontin valmistumista - aika tuntuu ikuisuudelta - ja sitten sitä yhtäkkiä asuukin aivan uudessa paikassa. Onhan se nyt ihan selvää, ettei kaikki heti tunnu omalta.

Lapset sanoivat sen minua ennen: heistä paikka alkoi nopeasti tuntua omalta, hyvältä ja kodilta. Se tuntui itsestäkin hyvältä ja siltä, että olimme tulleet oikeaan paikkaan. Itse kotiutuminen tapahtui itselläni kuitenkin tällä kertaa hitaammin, vähän kuin varkain. Kun kylässä oli käynyt riittävästi ystäviä, tiskiallas oli täyttynyt kuohuviinilaseista, sali naurusta ja kun on ehtinyt kömpiä omaan makuuhuoneeseen riittävän monta kertaa hyvillään nukkumaan. Samalla sitä löytää omat paikat ja tavat uudesta kodista. Keittiössä luen Hesarin ja juon aamuteen, kun olen yksin, lasten kanssa ollaan istuskeltu matolla sohvaakin enemmän. Ruokapöytää odotamme kovasti, se sinetöi sen, että ruokavieraita mahtuu viihtymään kerralla suurempikin joukko ja voi tarjota muutakin kuin kuohuviiniä ja oliiveja.