Kirjoitukset avainsanalla matkustus

Englantilaisissa satukirjoissa eläimet käyttävät vaatteita, hienoja hattuja, syövät marmeladivoileipiä ja asuvat fiineissä kodeissa - joissa sisustuksessa on käytetty runsaasti kirkkaanpunaista, eikä arkailtu maisema- sekä kukkakuosien yhdistämisen kanssa. Ovenkahvat saattavat olla linnunnokan malliset, halutessa takkatulen ääressä voi nauttia vaikkapa lasillisen hyvää viskiä. Hotellimme Lontoossa oli kuin satukirjan sivuilta. Peribrittiläiseen tyyliin sisustettu, raskaita kukkaverhoja ja maisemakuvioituja astioita unohtamatta. 

Aamiainen ei kuulunut huoneen hintaan, mutta ansaitsee silti erityiskiitoksen. Kaikki mikä oli tarjolla, oli laadukasta ja hyvää: tuore leipä, croissantit, marmeladit, täyteläinen jogurtti, itse tehty granola, homejuustot. Itse teen ystävänä kiittelen myös laadukasta teetä, suurta kuppia ja hyvää maitoa, joka sujautetaan aamuteen joukkoon. Suloinen, pieni ruokahuone oli kotoisa ja muuntui iltaisin suosituksi drinkkibaariksi täynnä puheensorinaa ja hyvää tunnelmaa (harmi, että olimme aamuherätyksen jäljiltä kaikessa muussa kuin pirteässä drinkkikunnossa).

Ihanien matkatunnelmien lisäksi kerään innolla hotellikokemuksia hyvin brändätyistä, tunnelmallisista ja kauniista hotelleista. Tämä paikka pääsee suosikkilistalleni.

The Zetter Townhouse, Marylebone

Kommentit (0)

Ensimmäisen kerran se tapahtui vähän sen jälkeen, kun olin aamuvarhaisella vetänyt juoksulenkkarit jalkaani. Hölkkäsin tunnepurkausta aavistamatta hämärässä Hyde Parkissa. Puiston keskellä virtaavan joen pinnalta nousi höyryä, joutsenet oikoivat unen lamauttamia siipiään. Oli ihan hiljaista ja puiston takaa taivaalta nousi vaaleanpunainen aalto, joka kasvoi ihan silmissä. Hetken kuluttua koko horisontti hohti punaisen sävyissä. Pysähdyin, istahdin penkille ja sitten oli pakko tirauttaa. Liikutuksesta, vähän onnellisesta väsymyksestä ja siitä, että jälleen sain juosta ja nauttia uudessa maailmankolkassa, tällä kertaa uniltaan heräilevässä Lontoossa.

Tiedän, että tässä kohtaa voisi olla kannattavaa pohtia hormonikiertoni kohtaa, mutta sivuutan sellaiset seikat nyt täysin. Sen sijaan kerron teille vielä vähän lisää niistä paikoista, joissa Lontoon kaltainen hurmuri saattaa itkettää sen eteen ihastuksesta langennutta naista. Vähän kyynelehdin myös auringossa kävellessä, juuri siinä kohtaa, kun olin poiminut mukaani täydellinen Chai Latten (joka oli tehty teestä ja kuumasta maidosta - ei missään nimessä esanssisesta siirapista) ja nostanut sen huulilleni. Voi liikutus sitä, kun löysin kaupan rekiltä täydellisesti istuvan trenssin ja näin tavaratalo Libertyn eteen levitellyt kukkakimput - joiden värien yhteensopivuus oli tarkoin harkittu. Minua itketti onnesta myös silloin, kun kävelin kiireisen päivän jälkeen illalliselta kotiin. Olimme syöneet hyvän intialaisen aterian, tavanneet uuden ihastuttavan kirjailijalupauksen ja hymisimme kirjamessupäivän jäljiltä onnesta. Sitten hipsimme suurista unelmista supisten takaisin hotellillemme. Voi taivas, matkustaminen ja itkeminen tekevät hyvää.

P.S. Tämä ei jää tähän, lisää Lontoosta luvassa. Vinkkaan ainakin upeasta hotellista ja shoppailutaivaasta, jonne kannattaa lennähtää.

Kommentit (0)

Talvi on aluillaan, aurinkoa näkyy vähän, aamuisin väsyttää: täydellinen aika alkaa suunnitella ja säästää ensi kevään matkaan! Itse katselin kuvia kuvausmatkaltamme Etelä-Ranskasta ja tuli saman tien niin hyvä mieli. Miten upeaa matkustaminen onkaan - saa hymyilemään auvoisesti vielä monta kuukautta reissun jälkeenkin!

Yksi kivoimmista hotellikokemuksistani on juurikin tämä Hotel Orangeraie, La Croix Valmerissa, vanha nunnaluostari - paikka, johon tulen takuulla palaamaan. Upea, vanha rakennus oli kaunis kuin koru, huoneet olivat viihtyisiä, uima-allas sopivan kokoinen ja hotelli paikallisten perheiden suosima. Aamiainen oli runsas ja se nautittiin puutarhassa, appelsiinipuiden varjossa. Itse ihastuin paikkaan niin, että kyselin jo hääpakettia kyseiseen hotelliin. Sulhanen uupuu, mutta onpahan hieno paikka mietittynä!

Itse viivyimme hotellissa kaksi yötä ja ajoimme molempina päivinä läheiseen Saint-Tropeziin, jonne autoili vartissa. Hinta oli vajaa 200 euroa yöltä (kolmelta hengeltä) - ei siis aivan halvimmasta päästä, mutta sesonkiaikaan Tropezin rinnalla hinta oli oikein kilpailukykyinen.

Kuvista kaunis kiitos kollegalleni, upealle reissuseuralle, valokuvaaja Ulla-Maija Lähteenmäelle.

Hotel Orangeraie, 545 Boulevard Georges Selliel / Route de Ramatuelle, La Croix - Valmer

Kommentit (1)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat