Pieni lauantaipähkinä purtavaksenne: Mitä taitoa tarvitaan itse asiassa ihan jokaiseen elämän osa-alueeseen? Mitä ilman on oikeastaan aika mahdoton elää levollista ja hyvää elämää?

Olen oivaltanut tämän kevään aikana syvästi sen, että elämässä oikeastaan ihan jokainen asia kiinnittyy taitoon luottaa. Tai ilman sitäkin pärjää, voi elää, mutta olen omalla kohdallani huomannut, että hyvä ja levollinen elämä vaativat juurikin tuota taitoa: kykyä luottaa.

Kun teet tarjouksen asunnosta, jonka haluaisit kodiksesi niin paljon, ettet voi kuvitella arkeasi ilman sitä. Kun mietit, että oletko tehnyt äitinä kaiken, minkä voit, ja onnistunut johdattelemaan lapsia niille poluille, joiden varsilla kasvaa kukkasia. Kun mietit, että uskallatko rakastua, elää läheisessä ihmissuhteessa, antaa kaikkesi, hypätä, päästää irti ja käpertyä pieneksi. Tai kun leivot uudella reseptillä kakkua, jota et ole koskaan kokeillut aiemmin ja haluaisit juuri sillä sitruunan ja marengin täydellisellä liitolla tehdä vieraisiin vaikutuksen. No niin, kakkuesimerkki oli vähän kepeämpi, mutta toimikoon se esimerkkinä osoittamassa, miten pieniin kuin suuriin asioihin tarvitaan sitä luottamista. 

Siinä kohtaa kun myin oman kotini ja uutta ei ole vielä löytynyt, oivalsin, että tulevista viikoista tai kuukausista olisi tulossa täysin sietämättömiä, jos en kykenisi nojaamaan luottamiseen. Saman oivalsin myös punoessani uutta ihmissuhdetta alulleen; en voisi olla täysillä mukana, jos en vaan uskaltaisi luottaa - ja ottaa samalla riskin, että voisin jälleen päätyä kokemaan sydänsurua. Poletit pöytään, ruletti pyörimään ja luottavainen mieli mukaan pelipöydälle. Se ei elä, joka ei päätä luottaa.

Nupullaan oleva ihmissuhde on ehkä hurjin ja vaativin esimerkki luottamuksen tärkeydestä - myös sellainen kohta, jossa itse kaipaan vielä harjoittelemista. Tuntuu uhkarohkealta ja ehkä jopa vähän hölmöltä vaan päättää luottaa, kun on kerran todennut, ettei se kannattanutkaan. Siinä kohtaa vaaditaan kyvyn esiin saamiseen aikamoista houkuttelua. Luottamusta saa maanitella, jopa repiä luokseen ja pakottaa pysymään vierellä. Ja silti uudelleen ja uudelleen huomaa, että se hävisi jonnekin taas. Ja sitten on taas aloitettava houkuttelemaan sitä uudelleen esiin. Harjoiteltava luottamista. Niinä hetkinä, kun siinä onnistuu, hengittäminen kulkee kepeästi. Rakkaus ja elämä kaikkinensa tuntuvat ihanalta mahdollisuudelta. 

Valokuvat ovat ystäväni Maarit Halosen ottamia, niissä poseeraamme me. Kuvat ovat mukana Yhdessä-teeman alla kulkevassa valokuvanäyttelyssä Espoon Sellossa. Käykää katsomassa!