Kirjoitukset avainsanalla Tukholma

Liikuin Tukholmassa monilta osin ihanan tuttuja latuja, kävin lempipaikassa lounaalla ja ostin mekon suosikkikaupasta. Jotain uuttakin tein, nimittäin vierailin hiljattain remontoidussa National Museumissa (Södra Blasieholmshamnen 2), joka oli uskomattoman kaunis ja inspiroiva paikka. Jonoa oli lauantaina jonkin verran ja jopa ulos asti, odotin ehkä vartin ja pääsin sisään. Museoon ei ole lippumaksua ja halutessa voi jäädä paikan päälle vaikka hengailemaan (myös ravintolan ruoka on kuulemma erinomaista). Museosta saa lainata klaffituoleja, jotka voi avata ja istahtaa ihailemaan yhtä museon vaikuttavimmista kohdista, aulaa upeine katto- ja seinämaalauksineen. Etsikää tienne myös vanhaan kirjastoon, joka oli entisöity ja remontoitu niin kauniisti vanhaa kunnioittaen, patinoituneisiin puitteisiin moderneja elementtejä yhdistäen (taas itketti, miksi me täällä menimme ja pilasimme Ekbergin leipomon - en edelleenkään ole päässyt yli siitä, en ehkä pääsekään). 

1. Grand Hotelin puutarha on kesällä upea, hotellin terassilla kelpaa myös juoda kahvit tai lasin kuohuvaa.

2. National Museumin näyttelyt olivat hyvin kuratoituja ja katsottavaa riittäisi useammaksikin kerraksi.

3. Vanha kirjasto museossa - ah! Siellä sai istahtaa, jäädä lukemaan tai vaan ihailemaan näkymiä. Itse päädyin jälkimmäiseen.

4. Nytorgetilla on Rodebjerin liike, ihana ruotsalainen brändi, jonka vaatteet ovat liikkeestä ostettuina noin 30 % edullisempia kuin netistä tilatessa. Onneksi maltoin odottaa. 

5. Biblioteksgatanin varrella sijaitsee Wiener Cafe, vanha klassikko, jonka lounas ja leivonnaiset eivät koskaan petä. Testaa avokadoleipä!

6. Poikkesin myös Arketissa kauppakassiostoksilla, 25 e. Arket löytyy Drottningsgatan 53:sta. Harmillisesti liikkeen piti ensin tulla Biblioteksgatanin varteen, upeaan vanhaan taloon, joka kuitenkin paloi poroksi ennen kuin Arketin ovia saatiin auki. Drottningsgatanin liike on aika sieluton, mutta valikoima on tietty kiva ja freesi. Testatkaa myös paikan kahvilan kardemummakeksejä ja avokadoleipää (huomaatteko, mikä raaka-aine on mielestäni vastustamaton aina vaan ja edelleen?).

7. Bordallo Pinheiro kalalautaselle mahtuu suurempikin fisu, mitta on liki 30 cm. 30 e, Arket.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuvat: Studio Ilse & Ett Hem

Pidätelkää hevosianne, ei olla ihan vielä siellä. Mutta remonttihaaveille on tilaa jo silloin, kun ei olla ihan vielä varmoja, minne tiemme uuden kodin osalta vie (olemme muuten viihtyneet ystävien nurkissa Vantaalla äärimmäisen hyvin!). 

Yksi suurista sisustusinspiraation kohteistani on Tukholmassa sijaitseva Ett Hem - vaikka en ole toistaiseksi kuin kulkenut hotellin ohi sisään astumatta (siellä oli viime yrittämällä yksityistilaisuus). Ihailen sisustussuunnittelija Ilse Crawfordin jälkeä - Ett Hem on yksi hänen projekteistaan. Crawford sisustaa ennakkoluulottomasti, mutta samalla klassisesti - hän ei kaihda värejä, muttei iloittele niillä ylin määrinkään. Esimerkiksi Ett Hemin seinien sävyt ovat täydellisiä epävärejä, levollisia, olematta silti tylsiä. Pidän myös Crawfordin tavasta yhdistellä niin vanhoja puitteita ja kalusteita kuin uudempia designlöytöjä. Trendikoti ei ole oma juttuni, vaan itse viihdyn tiloissa, joissa historia hengittelee uudempien kalusteiden ja tekstiilien kanssa synkassa.

Juuri nyt pidän odottavan itseni mukavasti kiireisenä miettimällä juurikin värejä ja fiiliksiä uutta kotia ajatellen - Ett Hem seuranain. Kas niin ei ole odottavan aika piinaavan pitkä. 

Kommentit (0)

Vaikka olisikin työmatkalla, hyvällä hotellivalinnalla voi siihenkin lisätä miniloman piirteitä. Yövyimme Tukholman messumatkalla ja kuvausmatkalla Hotel Diplomatissa, klassikkovalinnassa. Perheen pyörittämä hotelli on mukavalla tavalla henkilökohtainen ja pienistä asioista huomaa, ettei olla perusketjuhotellin asiakkaita. Paitsi että hotelli on täynnä kauniita, historiallisia yksityiskohtia, on tyyliin onnistuttu yhdistämään kauniisti myös modernimpiä elementtejä. Viimeisen päälle maittava on myös ruokatarjonta, aina aamiaisesta hotelliravintolan illalliseen asti.

Menestyäkseen hotellin on oltava muutakin kuin nukkumapaikka. Tänä päivänä tarjonnan ja kilpailun kasvaessa on olennaista, että hotelliyöpymiseen liittyy myös elämyksellisyyttä. Diplomat oli elokuussa avannut kylkeensä myös kauniin Butiken-nimeä kantavan kaupan, jossa myytiin paitsi lounasvoileipiä, vihanneksia,  tuoreita leivonnaisia kuin myös hotellin omaa teetä ja mysliä aamupalalta. Miten kiva idea viedä palanen hyvästä mielestä mukaan kotiin, vaikkapa myslin ja aamuteen muodossa. 

PS. Ja annettakoon ekstrakiitosta esimerkiksi siitä, että hotellissa niin lyijylasi-ikkunat kuin vanhat ovet, marmoriportaat ja vaikkapa hissi ovat huolella pidettyjä ja alkuperäisiä vuodelta 

Kommentit (0)

Vaikka olisikin työmatkalla, hyvällä hotellivalinnalla voi siihenkin lisätä miniloman piirteitä. Yövyimme Tukholman messumatkalla ja kuvausmatkalla Hotel Diplomatissa, klassikkovalinnassa. Perheen pyörittämä hotelli on mukavalla tavalla henkilökohtainen ja pienistä asioista huomaa, ettei olla perusketjuhotellin asiakkaita. Paitsi että hotelli on täynnä kauniita, historiallisia yksityiskohtia, on tyyliin onnistuttu yhdistämään kauniisti myös modernimpia elementtejä. Viimeisen päälle maittava on myös ruokatarjonta, aina aamiaisesta hotelliravintolan illalliseen asti.

Menestyäkseen hotellin on oltava muutakin kuin nukkumapaikka. Tänä päivänä tarjonnan ja kilpailun kasvaessa on olennaista, että hotelliyöpymiseen liittyy myös elämyksellisyyttä. Historia ja juuret sekä niiden esiin tuominen tukevat tätä. Tulee tunne, että paikka jossa yövyt, on erityinen. Diplomat oli elokuussa avannut kylkeensä myös kauniin Butiken-nimeä kantavan kaupan, jossa myytiin paitsi lounasvoileipiä, vihanneksia,  tuoreita leivonnaisia kuin myös hotellin omaa teetä ja mysliä aamupalalta. Miten kiva idea viedä palanen hyvästä mielestä mukaan kotiin, vaikkapa myslin ja aamuteen muodossa. 

PS. Ja annettakoon ekstrakiitosta esimerkiksi siitä, että hotellissa niin lyijylasi-ikkunat kuin vanhat ovet, marmoriportaat ja vaikkapa hissi ovat huolella pidettyjä ja alkuperäisiä art deco henkeen. Kannattaa myös kytätä hotellitarjouksia palveluntarjoajien sivuilta - olen aina onnistunut saamaan huoneen listahintaa edullisemmin.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Heli,
Pieni, mutta tärkeä korjaus: Tämä upea rakennuskompleksi (rv.1907-11) edustaa korkeatasoista tukholmalaista jugendtyyliä.
Myös interiööri alkuperäisiltä osiltaan on puhdasta jugendia - ei 'art decoa'.

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Kaunis kiitos korjauksestasi! Rakennus on kuin onkin jugendia, mutta sisällä on sisustuksessa art deco -vaikutteita. Tyylisuunnat kun kulkivat rinta rinnan ajallisesti. Itse en ihan näin tarkkaan tietäisikään, ellei hotellin henkilökunta olisi ystävällisesti valistanut minua. Miten kiinnostavia ovatkaan ajan kerrostumat!

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat