Jouluinen Helsinki täyttyy tänä viikonloppuna myyjäisistä ja minäkin seison innolla Books & Stuff:issa. Tarjolla on suklaata, villahuiveja, joulukoristeita, halauksia, Cozyn kahvila ja tietenkin kirjoja - ja vaikka mitä muuta! Samalla kun fiilistelette joulua Helsingin kujilla, poiketkaa tervehtimään! Ihanat tonttuilut taattu!
Books & Stuff, 3.12.-4.12. klo 11-16
"Äiti, mistä tietää, että riitän tällaisena?" 7-vuotiaan tyttäreni kysymys on pysäyttävä. "Olet ihana, rakas ja juuri sellainen kuin pitää" - on vastaukseni jälleen - mutta riittäähän, että minä muistutan siitä? Entä sitten, kun maailma välittää toisenlaista viestiä?
Olemme viime kuukausina keskustelleet tyttäreni kanssa useasti siitä, millaisena kelpaa ja että kaikki alkaa loppujen lopuksi siitä, että kelpaa itselleen. Pieni tyttö on ehtinyt elämänsä aikana saada jo lukuisia ja lukuisia kommentteja ulkonäöstään - myös niitä vähemmän imartelevia. Edellisellä viikolla tytön opettaja soitti minulle päivän päätteeksi. Tyttäreni oli tullut välitunnilta luokkaan silmiään siristellen. Kun opettaja oli kysynyt syytä, hän vastasi yrittävänsä tehdä niitä pienemmiksi. Joku oli välitunnilla ihmetellyt niitä aivan valtavan suuriksi: "kuin laittaisi kymmenen pähkinää yhteen". Vaikka lasten kommentit voivat olla puhtaasti vain ihmetteleviä, saavat sellaisetkin sutkautukset äidin valpastumaan; on jälleen aika toistaa se mantran lailla lapselle opetettu lause. Opettajan kanssa päädyimme myös yhteen ääneen harmittelemaan kulttuuriamme, jossa tytöt saavat useammin kuulla kommentteja siitä, miltä he näyttävät, kuin siitä, mitä he tekevät.
Vuorovaikutustaitoja opettelevat lapset ovat asia erikseen ja heidän kommenttejaan on helpompi aikuisena ymmärtää ja myös omalle lapselleen selittää haparoivina yrityksinä kasvaa välittäväksi ihmiseksi. Mutta entä, kun me aikuiset syyllistymme samaan?
Olen pyrkinyt lasten kanssa jutellessa lähtemään liikkeelle siitä, että ei ole "liian laihaa, liian kapeaa, pyöreää, pulleaa, lyhyttä tai pitkää" on vain persoonallisia ja omanlaisiaan, sopivia tyttöjä ja poikia. Tänä syksynä saimme tyttöni kanssa todistaa, kuinka jo pienen ihmisen elämässä ulkonäkö on suuri ja määrittävä tekijä. Tuolloin kuusivuotiaan tyttäreni jumppaharrastus loppui ylimalkaisten selitysten saattelemana - loppujen lopuksi sain kuulla, että tyttö on liian kömpelö kyseiseen jumpparyhmään. Ohjaajan mukaan oli tärkeää alkaa miettimään tyttöjä jo valmennettavana ryhmänä - ja samalla miettiä kenestä olisi todella voimistelijaksi. Tyttäreni ystävä jatkoi harrastustaan, tyttöjen suunnitelmat yhteisistä jumppatuokioista jäivät haaveeksi. Tyttärelleni sanoin ryhmän olevan täynnä ja päätimme yhdessä jumpan sijaan kokeilla tanssimista.
Eilen tyttäreni kertoi kotiin tullessaan, että jumpassa jatkanut ystävä oli kysynyt, miksei tyttäreni, saanut jatkaa ryhmässä. Ryhmän ohjaaja oli sanonut, että tyttäreni on ryhmään liian pyöreä. Hämmentyneenä tyttöni kysyi, olikohan ohjaajan kertoma syy totta. Katsoin häntä yhtä hämmentyneenä takaisin. En itse ole ollut paikalla kuulemassa, mitä on sanottu. Tiedän vain sen, että olen jälleen keskustelemassa tyttäreni kanssa siitä, miltä tuntuu, kun joku kommentoi ulkonäköä ja miten siihen tulisi suhtautua. Edessäni seisoo pieni naisen alku silmät vetisinä, kysyvä ilme kasvoillaan. Kun pääsimme kotiin, istui lapsi sylissäni pitkään. Sitten sanoin taas sen saman: "Olet ihana, rakas ja juuri sellainen kuin pitää". Seitsenvuotias nyökytteli hiljaa.
Oma tyttäreni on normaalipainoinen ja suloinen tyttö. Ja silti olemme uudelleen ja uudelleen sen tilanteen edessä, että saan olla vakuuttamassa hänelle, että hän riittää omana itsenään. Ulkonäkökommentteja alas ampuessa voin vain kuvitella, mikä tilanne olisi silloin, jos lapsessani olisi kymmenen pähkinän kokoisten silmien sijasta jotakin todella poikkeavaa. Mietin myös maailmaa, joka meidän äitien ja isien ohella kasvattaa lapsista aikuisia, naisia ja miehiä. Minkälaista viestiä välitämme jo seitsemän vuotiaille tytöille ja pojille sillä, että kiinnitämme lapsen ulkonäköön niin paljon huomiota ja arvotamme heitä sen perusteella?
Lapseni pukevat ulkovaatteitaan ylleen eteisessä. Reput selkään, aamupusujen saattelemana on aika lähteä taas kouluun. Kuiskaan pienelle tytölleni vielä ennen ulos lähtemistä, että muistaahan hän, mistä juteltiin. Hän vastaa tomerasti: "äiti, olen päättänyt riittää itselleni". Toivotan lapsille hyvää päivää ja mielessäni onnea matkaan.
Aihe on herättänyt paljon keskustelua, olemme selkeästi tärkeän aihepiirin ympärillä. Pienet tytöt ja pojat tarvitsevat kaiken tukemme.
Olen ollut yhteydessä jumppajärjestöön ja olemme selvitelleet asiaa heidän kanssaan. Me emme tiedä, mistä lentävä lause on lähtenyt liikkeelle. Toistan: Itse en ole ollut paikalla kuulemassa, mistä on puhuttu ja kenelle. En edelleenkään syytä jumppaohjaajaa. Itseäni surettaa toki se, että vaikka kovasti yritin, on tyttäreni joutunut osaksi keskustelua siitä, että mikä oli todellinen syy sille, miksei hän saanut jatkaa ystäviensä kanssa samassa ryhmässä. Minulle ja muille asiaa tiedustelleille äideille syyksi sanottiin, että tyttö on liian kömpelö jumppaamaan yhdessä ystäviensä kanssa. Se on asia, jonka minä olen kuullut.
Toivon, että pienet ihmiset saisivat tehdä asioita, joista he pitävät. Heidän ei kuuluisi joutua pohtimaan, ovatko he liian kömpelöitä, pyöreitä tai muuten epäsopivia sellaisina kuin he ovat.
Levitetään yhdessä hyväksymisen sanomaa ympärillemme, niin lapsille kuin aikuisillekin.
Kuvat ovat Cozyn uusia postikortteja, jotka sopivat vaikka rakkaalle paketin päälle tai oman seinän koristeeksi. Kuvat on ottanut lahjakas kollegani Viola Minerva Virtamo
Voi miten koskettava kirjoitus. Ja aina sitä vain hämmästyy siitä, kuinka ajattelemattomia jotkut aikuiset voivatkaan olla. Onneksi lapsellasi on viisas äiti. :)
Kuinka kukaan jumppaohjaaja voi toimia noin tai sanoa jotain tuollaista tuonikäisestä!!!! Näen niin punaista! Mielestäni hänelle pitää antaa palautetta. Ensinnäkään, hän ei oikeasti näe vielä 7-vuotiaasta kuka tulee pärjäämään jumpassa pidemmän päälle. Olen omin silmin nähnyt miten pyöreämpi ja alkuun kömpelö tyttö kuoriutui harjoittelulla oikeaksi jumppajoutseneksi, ollen tänä päivänä erittäin menestyneessä joukkuevoimistelujoukkueessa. Sitä ei oikeasti näe noin pienestä. Toiseksi, tätä ohjaajaa voisi syyttää leimaamisesta ja syrjimisestä. Suomessa ketään ei saa syrjiä. Ja tuonikäisten jumpparyhmässä painon kommentointi on syrjimistä ja vielä pahempaa, syrjimiseen kannustamista kun oikein opettaa että koko on syy laittaa lapsi sivuun harrastuksesta. Tyttäresi löytää varmasti paremman ryhmän ja ohjaajan jonkin muun harrastuksen parista ja kasvaa siksi ihanaksi vahvaksi naiseksi, joka hänestä selvästi on jo kasvamassa. Mutta tuo ohjaaja ei valitettavasti kasva ulos moukkamaisesta käytöksestä, ellei joku hänelle käytöksen moukkamaisuutta tee selväksi.
Olemme käyneet asiaa läpi heidän kanssaan. Toivon, että se johtaa keskusteluihin. Lapsista ei koskaan pitäisi puhua mitään negatiivista muiden lasten kuullen, siitä tulisi lähteä liikkeelle.
Kivaa joulun odotusta sinulle!
Suosittelen keskustelemaan asiasta ko jumppaopen kanssa. Lapselle EI sanota noin, eikä muuten aikuisellekaan.
Niin totta. Kurjaa palautetta omista ulkoisista ominaisuuksista ei pitäisi aikuisenkaan saada.
Ihanaa joulukuuta sinulle!
Itse oon aina ollut pyöreä, vaikkakaan en lähelläkään ylipainoa, enkä taivu kovin hyvin. Itselleni on aina ollut hankala keksiä harrastusta. Itse olen aina pitänyt itseäni pulleana ja huonokuntosena, vaikka paino on OK. Siksi en ole uskaltanut esim alottaa tanssia tai mitään, koska "olen liian pullea tanssimaan muiden hoikkien seassa". Siis seuroissa. Taitouintia harrastin 2 vuotta, mutta toisena joulujuhlaesityksessä en ollut mukana ja sain tietää siitä s-postin kautta. Ahdistuin siitä että olen surkea. Monet kerrat sen jälkeen istuin autossa hallin edessä, sanoin äidille että en haluakkaan mennä. Tarkemmin ajatellen ehkä en oikeastikkaan olisi sopinut sille lajille, mutta kyllä silti pahoitin mieleni kun luulin että nyt on se oma laji löytynyt.
Itse olin aivan saman mallinen kuin tyttäreni, en mikään hoikkeliini pitkäkoipi ja muistan, että esimerkiksi baletissa väänsin onnessani piruetteja. Liikunnan ilo unohdetaan usein siinä kohtaa, kun jo pieniä tyttöjä aletaan valmentamaan.
Kiitos palautteestasi ja tarinasi jakamisesta!
Juuri nyt on jälleen kirjoitettu nuoren voimistelijatytön kuolemisesta anoreksiaan. Joukkueen kolmesta sairastuneesta kaksi selvisi. Sekin turha kuolema lähti ohjaajan sanoista "sinun pitäisi laihduttaa".
Aivan kauheaa. Jo pienten tyttöjen ulkoisiin ominaisuuksiin kiinnitetään aivan liikaa huomiota!
Joulun odotusta sinulle!
Ulkonäön arvosteleminen on hyvin alhaista! Valmentajalla on oudot tavoitteet lasten kanssa, jos harrastajat valitaan ulkonäön perusteella!
Omaa tytärtäni kommentoi yläasteella liikunnan opettaja. Otin yhteyttä opettajaan on rehtoriin. Selkärangaton rehtori vähätteli asiaa ja opettaja ei ymmärtänyt miksi tyttäreni loukkaantui. Tyttäreni oli normaalipainoinen.
Kieltäminen on helpompaa kuin myöntäminen. On surullista, kun vanhemman asiallista palautetta ei oteta tosissaan.
Ihanaa joulua sinullekin!
Mietin pitkään, mitä sinulle kirjoittaisin. On surullista, että jo tuon ikäisiä aletaan raakata ulos harrastusryhmistä vedoten kilpailullisiin perusteisiin. Vielä surullisempaa on, että se tapahtuu ulkonäöllisistä syistä. Missään nimessä ohjaajan toiminta ei ole ollut moraalisesti eikä eettisesti oikein. Missään nimessä hän ei saisi puhua ulkopuolisten kanssa teidän asioistanne. Kehotan olemaan yhteydessä seuraan ja ilmoittamaan tapahtuneesta. Tuollaista ei saisi tapahtua.
Itselläni on vastikään voimistelun aloittanut pyöreä ja kömpelö tytär, muutaman vuoden sinun tytärtäsi vanhempi. Hänen fyysiset ominaisuutensa eivät riitä kilpaurheiluun, silti hän nauttii liikunnasta valtavasti, mikä on aivan loistavaa. Juuri viime viikolla vaihdoin hänen voimistelunohjaajansa kanssa viestejä, koska ryhmään on perustettu kaksi kilpajoukkuetta, johon kumpaankaan tytärtäni ei nimetty. Pelkäsin, että tyttö joutuu lopettamaan harrastuksensa. Sain ohjaajalta lohdullisen viestin: tyttö saa harrastaa voimistelua ryhmässä ilman että tähtää kilparyhmään. Ohjaajan mielestä hän jopa pärjää mukavasti. Löytyy siis myös niitä voimistelunohjaajia, -ryhmiä ja -seuroja, joiden mielestä elämä ei olekaan kilpailemista varten :) Kaksi isompaa lastani ovat kilpaurheilijoita, joten perspektiiviä myös tähän maailmaan löytyy.
Meidän tyttäremme ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat. Yritän muistaa kertoa sen omalle tyttärelleni jatkossa entistä useammin, sinun esimerkkisi mukaan.
Ihana tarina! Myös meille tarjottiin toisia ryhmiä - tosin sellaisina päivinä, jotka eivät sopineet, eikä yhdessä ystävän kanssa, joka oli yksi tärkeä tekijä. Itseäni harmittaa eniten se, että tyttäreni on edelleen valmentajan puheissa ja hänen jumppaominaisuuksiaan analysoidaan, vaikka olemme jo lopettaneet monta kuukautta sitten kyseisen harrastuksen.
Toivotan lämmintä joulun odotusta koko teidän perheelle!
Ota yhteyttä jumppaseuraan ja opettajaan. Ei varmasti ole seuran linjan mukaista, että 7-vuotias potkitaan ryhmästä pois tuollaisin perustein. Vaikka tytär ei enää palaisikaan tähän jumpparyhmään, kannattaa asia silti viedä eteenpäin. Älä päästä opettajaa liian helpolla, kyllä hänen täytyy kantaa vastuu tuollaisista kommenteista!
Olin luonnollisesti heti yhteydessä. Olemme asiasta eri linjoilla, mutta tärkeintä tässä kohtaa on, että keskustelua lasten arvottamista esimerkiksi kömpelyyden perusteella on käyty ja tullaan käymään.
Onpa ikävää ja epäasiallista. Tämä taitaa olla ikuisuuskysymys, vähän kuin koulukiusaaminen. Ohjaajilla ja valmentajilla on liian vähän koulutusta ja ennen kaikkea ymmärrystä.
Toisaalta, onko pyöreitä lapsia pakko altistaa näille jutuille? Miten olisi jokin ei-esteettinen laji?
TAi ihan muita harrastuksia kuin liikuntaa, niin että lapsi saa onnistumisen kokemuksia.
Vähän tässä valitettavasti paistaa läpi vanhempien kunnianhimo lasten harrastusten suhteen.
Onpa aivan käsittämätön tapa ajatella. Eihän tässä puhuta lasten liikalihavuudesta, vaan ruumiinrakenteesta, joka ei ole voimistelugenren langanlaihan ihanteen mukainen. Miksi pyöreä lapsi ei saisi onnistumisen kokemuksia liikunnasta? Miksi hän ei saisi osallistua ns. esteettisiin lajeihin? Minun tyttäreni harrastaa voimistelua (ja muutakin liikuntaa), koska haluaa ja nauttii siitä. Ei siksi, että vanhemmat haluaisivat.
Ok, luin alkuperäisen jutun huolimattomasti.
Toistan sen, että miksi pitää ehdoin tahdoin taistella tuulimyllyjä vastaan ja altistaa lasta ikävyyksille, kun muuta liikuntaharrastustarjontaa on vaikka millä mitalla esim. Uinti, pallopelit, tanssi.
Edelleen olen sitä mieltä, että äiti tässä haluaa lapselleen ns. oikeat harrastukset.
Olen ollut hyvin luottavainen ammattimaisten valmentajien suhteen ja jumppaharrastustoive tuli tyttäreni taholta, koska kavereiden kanssa harrastaminen on ollut hänen mielestään mukavaa. Meillä ei onneksi harrastukset tule äidin toiveista, vaan lasten kiinnostusta mukaillen.
Kivaa joulun odotusta!
Todellakin. Vierailijan klo 16:12 viestin sanoma ekalla lauseella alkoi hyvin, mutta loppu on samanlaista soopaa kuin blogikirjoittajan voimistelunohjaajankin sanomiset. KAIKKI lapset ulkonäöstä huolimatta saavat harrastaa sitä mitä haluavat!! Jos onkin pyöreä niin balettia saa harrastaa. PISTE. Yksi harvoista poikkeuksista lienee ratsastus, että jos kovin pienillä poneilla (esim. shettiksillä) mennään niin painoraja on ponin vuoksi.
Varmasti joillain vanhemmilla on kunnianhimoa lasten harrastusten suhteen ja se on väärin jos lapsi itse ei ole niin mukana. Mielestäni tässä kirjoittajan tarinassa ei paistanut se millään lailla, päinvastoin, vaan lapsesta oli kiva harrastaa, mutta se ei onnistu kun noin varhain OHJAAJAN suunnalta jo patistetaan koko ryhmää kilpailujuttuihin ja näin karsiutuu ilon vuoksi harrastajat pois. Meillä ainakin lapsi saa harrastaa sitä mitä haluaa ja jos ei haluaisi mitään niin sitten ei. Kovin nuoren ei tarvitse ohjatusti harrastaa mitään, liikuntaa voi tehdä yhdessäkin.
Aina muuten kun tulee lasten liikkumisista puhe, lähes 100% vanhemmista ottaa puheeksi kuinka meidän pirkko-petteri käy treeneissä 5x viikossa. Tässä suhteessa on lähtenyt vähän lapasesta. Että jos lapsi ei muuten liiku mihinkään ja kuskataan joka paikkaan autolla (meillä kävellään ja mennään pyörällä, lähes joka paikkaan, ja sitä katsotaan kieroon) niin tuo ei riitä yhtään mihinkään. Tällainen pieni sivuraide lopuksi :)
Olen aivan samaa ieltä, että on toimittu väärin ja epäreilusti, kun lapsi ei voi jatkaa haluamassaan ryhmässä.
ONko jumpan tarjoaja täysin kaupallinen taho? Tällöin heillä toisaalta on oikeus valita harrastajat. Jos taas kyseessä on seura, joka saa yhteiskunnan tulea, ei tilanne ole niin selvä tässä mielessä.
Kyllä! Tuo ohjaaja ei kuitenkaan taida olla riittävän hyvä kertomuksen tytölle, mutta jos kyseessä on urheiluseura, niin palaute seuran johtoon olisi aiheellinen. Jos esimerkiksi kirjoittaa hakulaatikkoon sanat "lapset liikkuvat", on automaattinen jatko "liian vähän". Tätähän meille tiedotetaan kaikissa tiedotusvälineistä. Tuo yhteiskunnan tuki on ihan lakiin perustuvaa (liikuntalaki 2§ määrittelee, mikä liikunta on yhteiskunnan tuettavaa) ja tuollainen syrjintä toimii aivan päinvastaiseen suuntaan. Tietysti, kun katsoo kansainvälistä kilpailua, niin onhan meitä vastassa monta maata, missä urheilumenestys on pelastus köyhyydestä sekä urheilijalle että hänen perheelleen ja siksi siellä harrastajat valikoituvat varhain ja treeni on kovaa.
Liikunnan ilo, ei kunnianhimo! Se on mielestäni hyvä ohjenuora, kun puhutaan pienten ihmisten harrastamisesta.
Kivaa joulun odotusta sinnekin!
Voimistelumaailma on paljon ulkonäkökriittisempi kuin muut lajit, joissa taito ratkaisee. Mut on myös potkittu pois joukkuevoimisteluryhmästä kun olin 10v koska olin liian pitkä (ja kömpelö murrosiän alkaessa). 10 vuotta olen vihannut kaikkea tanssiin viittaavaa liikuntaa, mutta sittemmin oon löytänyt tanssitunneista omat suosikit. Tärkeää on löytää tytölle muu mielekäs harrastus mihin tytön kaverikin voisi halutessaan tulla. Vaikka tällainen kommentti vie hetkeksi pohjan pois elämältä niin tyttö varmasti ihana omana itsenään ja toivon, että hän kasvaa vahvemmaksi kuin nää pinnalliset ihmiset. Terveisiä tytölle ja ihanaa joulunodotusta! :)
Tämä on todella surullista luettavaa! Oma tyttäreni joutui samankaltaiseen tilanteeseen samanikäisenä sillä erotuksella, että minulle annettiin ohjeet, kuinka normaalipainoinen tyttäreni voisi laihduttaa! Suivaannuin siinä määrin, että vaihdoimme seuraa välittömästi. Nyt kolme vuotta myöhemmin taitava tyttäreni voimistelee ihanassa ryhmässä, normaalipainoisena.
Tykkääkö tyttäresi hevosista ja olisiko mahdollista aloittaa ratsastus. Itsetunto nousee kun saa hevosen liikkumaan ja tottelemaan. Lihaskunto paranee ja syvät lihakset saa harjoitusta. Ryhti paranee ja onnistuneen tunnin jälkeen tyttö on erittäin onnellinen. Ponit on erittäin hyviä kuuntelijoita, harjaillessa ne murheet katoaa kyllä. Ratsastus on erittäin hyvä harrastus, kehon saama jumppa vaikuttaa vielä aikuisenakin.
Nyt tuli itku.
<3
Kolmen tyttären äitinä ja äitinä nyt ylipäänsä haluan olla mukana vakuuttamassa jokaiselle lapselle sitä että juuri sinä olet täydellinen. Puss teille.
Olen vakaasti sitä mieltä, ettei marraskuusta selviä ilman, että ilmassa on jo häivähdys tulevasta joulusta. Ainakin kun sattuu olemaan henkeen ja vereen tällainen joulu- ja perinneihminen. Eilen hankin ensimmäiset joulukukat vähän sattumalta, kun ne tulivat ruokakauppareissulla vastaan (Lidl, yllätit minut jälleen niin iloisesti!). Jouluruusu on joulukukista suosikkini, eikä ilman valkoisia hyasintteja pärjää - tosin ongelmani on, että eniten pidän niistä, kun ne ovat vain vihreänä nupullaan, mutta rakastan yli kaiken myös tuoksua, joka tulee vasta, kun kukka aukeaa. Yksi jouluni kepeistä dilemmoista. Tänäkin vuonna istutin joulukukat lasisiin purkkeihin, laseihin ja teekuppiin. Mielestäni on kaunista, kun kukkien juuret tulevat näkyviin. Ne tuovat taas jotenkin lohdullisella tavalla kevään mieleen, juuret, versot ja kasvu - ne on hyvä pitää mielessä joulunakin.
Jos lapsilta kysytään, tulevan joulun tärkein merkki on piparkakun tuoksu. Meillä olikin viime viikonloppuna lapsivieraita ja ensimmäiset piparit paistettiin ja koristeltiin silloin. Ne pellilliset eivät jää viimeiseksi, sillä pipareita pitää popsia joulukuussa tasaiseen tahtiin ja vähintään yksi hieno piparitalo on saatava aikaiseksi. Tänä vuonna piparitalon teemana meillä on Saariston lapset ja heidän kotitalonsa ulkosaaristossa (luemme kirjaa parhaillaan ja olemme kaikki hyvin vaikuttuneita).
Koska joulu on myös kokkailun, kotoilun ja hyvän olon aikaa, kirjoitan teille tähän reseptin uudesta Joulukirjastamme, jonka Cozy julkaisi pari viikkoa sitten. Se on Riikka Kantinkosken ja Virpi Mikkosen ihanuus, joka on saanut minut innostumaan kokeilemaan uudenlaisia joulureseptejä - muiden muassa näitä pipareita ilman gluteenia, maitoa tai valkoista sokeria. Ihme ja kumma, lapset rouskuttivat pipareita myös hyvällä ruokahalulla (tosin kuorrutteesta saatiin sitten pipariin myös vähän sokeria pintaan).
noin kolme pellillistä
125 g luomu kirnuvoita
1,5 dl kookossiirappia
2 rkl pähkinä tai mantelivoita
noin 1-2 tl ceylon-kanelia + 1 tl jauhettua kardemummaa + 1 tl jauhettua pomeranssinkuorta + 1 tl jauhettua inkivääriä + 1/2 tl jauhettua neilikkaa TAI noin 3 tl piparkakkumaustetta (laitoin itse mausteita hieman reilummin)
1 luomukananmuna
4-5 dl mantelijauhoja
2 dl perunajauhoja
1,5 tl ruokasoodaa
1. Annostele voi, siirappi ja pähkinävoi kattilaan ja lämmitä sulaksi seokseksi. Ota kattila liedeltä, lisää mausteet ja anna jäähtyä.
2. Sekoita joukkoon kananmuna ja sekoita hyvin. Sekoita jauhot ja sooda keskenään ja lisää muuhun taikinaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi (lisää hieman jauhoja, jos taikina tuntuu löysältä. Mantelijauhojen rasvaisuus vaikuttaa siihen, kuinka paljon niitä tarvitset.) Tarkista taikinan maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Huomioi, että mausteiden maku on aina miedompi paistetuissa pipareissa kuin taikinassa. Anna taikinan tekeytyä yö jääkaapissa.
3. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Ota taikinasta pala ja kaulitse se taisaiseksi, ohueksi levyksi. Säilytä loppuosa taikinasta jääkaapissa, viileän taikinan käsittely on helpompaa. Lisää taikinan päälle hieman perunajauhoja, niin taikinan käsittely helpottuu.
4. Tee taikinasta piaprimuoteilla pipareita ja siirrä piparit leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Paista uunissa 7-10 minuuttia, kunnes piparit saavat kauniin sävyn. Anna jäähtyä ja nauti joululauluja kuunnellen (esimerkiksi Frank Sinatran joululevy toimi näiden kanssa aivan ihanasti.)
Sillä tavalla jännällä tavalla kutkuttavalta, ihanalta, täyttävältä ja nälkäiseltä samaan aikaan. Ja sitten on pakko huutaa:
NÄIN VIHDOINKIN KIRAHVIN!!!!!
Kiitos elämä ja Piece of Uganda
Heli Thorén on 36-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.
Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!
Minkä ihanan tunnelman olitte luoneet! Mieli lepäsi kauniissa puitteissa <3
Ihana kun olit mukana! <3