
Vietimme viikonlopun lasten kera Tampereella ja keskityimme tutustumaan kaupunkiin lasten silmin. Yksi upeimmista kohteista pitkään aikaan (omastani ja lasteni mielestä) oli Amurin työläismuseokortteli. Itse vanhojen aikojen estetiikan rakastajana olin ihastuksissani koko vierailun ajan. Korttelissa oli sisustettu erilaisten perheiden koteja aina 1800-luvun lopusta eteenpäin ja olin todella vaikuttunut, miten pieteetillä tämä oli tehty! Viherkasveja ja pienesineitä myöten kaikki oli aikakauden mukaista - ja tavattoman kaunista. Lapset saivat hyppysiinsä bingon, jossa etsittiin kodeista eri esineitä ja kohtia, joten hekin malttoivat, kun äiti kuvasi kauniita tapetteja ja kokonaisuuksia.
Museokäynnin jälkeen poikkesimme paikan ihanaan kahvilaan, jossa oli leivottu aivan itse vaikka mitä (emme oikein tienneet, mitä valita, joten ostimme vielä junamatkalle korvapuusteja). Suosittelen paikkaa lämpimästi sekä esteetikoille, historiasta kiinnostuneille kuin myös lapsellisille kokoonpanoille. Ainoa miinus on se, että paikka on kiinni talvisin ja sulkee ovensa 11.9. Lohdutuksena kerron kuitenkin, että kahvila on auki ympäri vuoden - ja tarjoaa lounaan lisäksi ainakin taivaallista itse leivottua leipää, mustikkapiirakkaa ja niitä ihania korvapuusteja.
Näyttää kauniilta :). Vanhan ajan estetiikassa on jotain rauhoittavaa
Aivan ihana paikka. Museo sulki ovensa talveksi, mutta paikan hurmaava kahvila houkuttelee korvapuusteilla koko talven ajan. Lämmin suositus siitäkin!