Kirjoitukset avainsanalla saaristolaislimppu

Tumma, makea limppu kuuluu omaan saaristolaisarkeeni, eikä suotta - se on yksi rantaseutujen asukkaiden parhaista keksinnöistä! Omassa sukulaisperheessäni limppua on leivottu kai aina, sitä syödään kesän kalapöydän kaverina, mutta myös muutenkin - syksyllä kalasopan vierellä, joulupöydän silleistä puhumattakaan.

Resepti perinteiseen, Västanfjärdiläiseen limppuun on ohessa. Tosin joudun valitettavasti heti alkuun sanomaan, etten itse ole onnistunut vielä kertaakaan helsinkiläiskeittiössäni leipomaan yhtä hyvää limppua kuin saaristossa saan. Uskon, että näiden alla olevien ainesten lisäksi Västanfjärdissä limppuun sekoitetaan sen lisäksi jokin salainen ainesosa, joka leijuu ilmassa taikinaan mukaan. Niin tai näin, lähelle pääsemme tällä reseptillä ainakin. 
 

Västanfjärdin saaristolaislimppu 

(noin 5 limppua)

1 l appelsiinimehua

2 dl vettä

1 pussi kuivahiivaa

4 tl suolaa

2 dl siirappia

4 dl tuoppimaltaita

noin 4 dl ruisjauhoja 

noin 10-12 dl vehnäjauhoja

1. Lämmitä mehu kattilassa reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva, suola ja siirappi. Sekoita.

2. Sekoita joukkoon maltaat ja jauhot, hämmennä.

3. Voitele vuoat voilla ja kaada taikina niihin kohoamaan. Anna kohota niin, että limput kohoavat lähelle vuoan reunaa. Paras tulos syntyy lämpimässä, liinan alla. 

4. Paista uunissa 175 asteessa noin 1 tunti ja 20 minuuttia. Paista uunin alatasolla, jotta limput eivät pala. Voitele hieman jäähtyneet limput siirapin ja veden sekoituksella (1 tl siirappia, 4 rkl vettä). Nauti runsaan voin kera.

Vinkki! Kääri jäähtyneet limput leivinpaperiin tai muovipussiin ja säilytä huoneenlämmössä. Limput säilyvät noin viisi päivää ja ovat parhaimmillaan päivä leipomisen jälkeen (toki hetki, kun voitelet juuri uunista tulleen limppuviipaleen voilla on myös aika taianomainen).

 

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat