Kirjoitukset avainsanalla onni

Olen ollut aiemmin aivan Ruisrock-tyttöjä, mutta niin muuttuvat ajat ja kääntyvät uudet sivut. Hanko ja Regatta, tästä eteenpäin olen teidän. 

Vietimme auringossa ja myötätuulessa ihanat päivät vieläkin ihanammalla porukalla. Uimme kuohuviinissä, tanssimme hiukset hiestä solmussa ja seilasimme Itämerenportin lautalla sinne ja taas takaisin. Söimme kampasimpukoita, kuljimme koko viikonlopun samoissa tennareissa, hengitimme meri-ilmaa, lauloimme kuluneita hittejä ja huokailimme onnesta. Toisinaan on vaan niin erityisen upeaa olla elossa ja elää todeksi tätä kesää. 

Onnellinen, hikinen ja (edelleen) väsynyt hei. Nyt maksetaan muutama päivä Regatta-veroja, parannellaan itseä saaristolenkeillä ja hellitään sielua kirjapinojen huvetessa. 

Kommentit (0)

Siirappista, kyllä, mutta tänä aamuna kello neljä purskahdin onnesta itkuun. Olin juuri saapunut seminaarimatkalta Pafokselta, ja Esa Saarisen ajatusten marinoimana palasin ystävien luokse väliaikaiskotiimme. Kiitollisuus siinä hetkessä, tämän keskeneräisen elämäni keskellä tuntui niin syvältä, että se puski kyynelinä ulos. Kaikki on kesken, vielä ei pureta muuttolaatikoita, eikä liioin muutenkaan olla kaikesta varmoja, paitsi siitä, että kaikki on silti juuri nyt niin kovin hyvin. Pafokselta Kyprokselta palasin monta ystävää ja syvää ajatusta rikkaampana, onnellisena omasta olemisestani. Onko viime aikoina myös ahdistanut? On. Onko surettanut suuresti? On. Siunattu olen minä, joka kaikista käänteistä huolimatta leveästi hymyilee.

Tästä on hyvä jatkaa.

Kommentit (0)

Olemme nyt virallisesti kodittomia, muksut ja minä. Ei ehkä helpoin elämänvaihe, mutta monella tapaa hauska, uudenlainen ja alku jollekin aivan muulle - hyvälle. Allekirjoittanut on ollut muuton ja säädön jäljiltä aika loppu, mutta onneksi on suku ja saaristo. Akut ladattu saaristolaislimpulla, kanelipullalla ja savukalalla. Jatkoin minilomaa Helsingissä, missä kirsikkapuut kukkivat ja illat olivat niin ikään vaaleanpunaisia. Ystävän vieressä nukutti hyvin, ja olo on luottavainen. Kesä 2018, olet lämpimästi tervetullut, minä odotan sinua. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat