Kirjoitukset avainsanalla hyvä olo

"Äiti, mistä tietää, että riitän tällaisena?" 7-vuotiaan tyttäreni kysymys on pysäyttävä. "Olet ihana, rakas ja juuri sellainen kuin pitää" - on vastaukseni jälleen - mutta riittäähän, että minä muistutan siitä? Entä sitten, kun maailma välittää toisenlaista viestiä?

Olemme viime kuukausina keskustelleet tyttäreni kanssa useasti siitä, millaisena kelpaa ja että kaikki alkaa loppujen lopuksi siitä, että kelpaa itselleen. Pieni tyttö on ehtinyt elämänsä aikana saada jo lukuisia ja lukuisia kommentteja ulkonäöstään - myös niitä vähemmän imartelevia. Edellisellä viikolla tytön opettaja soitti minulle päivän päätteeksi. Tyttäreni oli tullut välitunnilta luokkaan silmiään siristellen. Kun opettaja oli kysynyt syytä, hän vastasi yrittävänsä tehdä niitä pienemmiksi. Joku oli välitunnilla ihmetellyt niitä aivan valtavan suuriksi: "kuin laittaisi kymmenen pähkinää yhteen". Vaikka lasten kommentit voivat olla puhtaasti vain ihmetteleviä, saavat sellaisetkin sutkautukset äidin valpastumaan; on jälleen aika toistaa se mantran lailla lapselle opetettu lause. Opettajan kanssa päädyimme myös yhteen ääneen harmittelemaan kulttuuriamme, jossa tytöt saavat useammin kuulla kommentteja siitä, miltä he näyttävät, kuin siitä, mitä he tekevät. 

Vuorovaikutustaitoja opettelevat lapset ovat asia erikseen ja heidän kommenttejaan on helpompi aikuisena ymmärtää ja myös omalle lapselleen selittää haparoivina yrityksinä kasvaa välittäväksi ihmiseksi. Mutta entä, kun me aikuiset syyllistymme samaan?

Olen pyrkinyt lasten kanssa jutellessa lähtemään liikkeelle siitä, että ei ole "liian laihaa, liian kapeaa, pyöreää, pulleaa, lyhyttä tai pitkää" on vain persoonallisia ja omanlaisiaan, sopivia tyttöjä ja poikia. Tänä syksynä saimme tyttöni kanssa todistaa, kuinka jo pienen ihmisen elämässä ulkonäkö on suuri ja määrittävä tekijä. Tuolloin kuusivuotiaan tyttäreni jumppaharrastus loppui ylimalkaisten selitysten saattelemana - loppujen lopuksi sain kuulla, että tyttö on liian kömpelö kyseiseen jumpparyhmään. Ohjaajan mukaan oli tärkeää alkaa miettimään tyttöjä jo valmennettavana ryhmänä - ja samalla miettiä kenestä olisi todella voimistelijaksi. Tyttäreni ystävä jatkoi harrastustaan, tyttöjen suunnitelmat yhteisistä jumppatuokioista jäivät haaveeksi. Tyttärelleni sanoin ryhmän olevan täynnä ja päätimme yhdessä jumpan sijaan kokeilla tanssimista.  

Eilen tyttäreni kertoi kotiin tullessaan, että jumpassa jatkanut ystävä oli kysynyt, miksei tyttäreni, saanut jatkaa ryhmässä. Ryhmän ohjaaja oli sanonut, että tyttäreni on ryhmään liian pyöreä. Hämmentyneenä tyttöni kysyi, olikohan ohjaajan kertoma syy totta. Katsoin häntä yhtä hämmentyneenä takaisin. En itse ole ollut paikalla kuulemassa, mitä on sanottu. Tiedän vain sen, että olen jälleen keskustelemassa tyttäreni kanssa siitä, miltä tuntuu, kun joku kommentoi ulkonäköä ja miten siihen tulisi suhtautua. Edessäni seisoo pieni naisen alku silmät vetisinä, kysyvä ilme kasvoillaan. Kun pääsimme kotiin, istui lapsi sylissäni pitkään. Sitten sanoin taas sen saman: "Olet ihana, rakas ja juuri sellainen kuin pitää". Seitsenvuotias nyökytteli hiljaa.

Oma tyttäreni on normaalipainoinen ja suloinen tyttö. Ja silti olemme uudelleen ja uudelleen sen tilanteen edessä, että saan olla vakuuttamassa hänelle, että hän riittää omana itsenään. Ulkonäkökommentteja alas ampuessa voin vain kuvitella, mikä tilanne olisi silloin, jos lapsessani olisi kymmenen pähkinän kokoisten silmien sijasta jotakin todella poikkeavaa. Mietin myös maailmaa, joka meidän äitien ja isien ohella kasvattaa lapsista aikuisia, naisia ja miehiä. Minkälaista viestiä välitämme jo seitsemän vuotiaille tytöille ja pojille sillä, että kiinnitämme lapsen ulkonäköön niin paljon huomiota ja arvotamme heitä sen perusteella?

Lapseni pukevat ulkovaatteitaan ylleen eteisessä. Reput selkään, aamupusujen saattelemana on aika lähteä taas kouluun. Kuiskaan pienelle tytölleni vielä ennen ulos lähtemistä, että muistaahan hän, mistä juteltiin. Hän vastaa tomerasti: "äiti, olen päättänyt riittää itselleni". Toivotan lapsille hyvää päivää ja mielessäni onnea matkaan.

2.12.2017 Jälkikirjoitus

Aihe on herättänyt paljon keskustelua, olemme selkeästi tärkeän aihepiirin ympärillä. Pienet tytöt ja pojat tarvitsevat kaiken tukemme. 

Olen ollut yhteydessä jumppajärjestöön ja olemme selvitelleet asiaa heidän kanssaan. Me emme tiedä, mistä lentävä lause on lähtenyt liikkeelle. Toistan: Itse en ole ollut paikalla kuulemassa, mistä on puhuttu ja kenelle. En edelleenkään syytä jumppaohjaajaa. Itseäni surettaa toki se, että vaikka kovasti yritin, on tyttäreni joutunut osaksi keskustelua siitä, että mikä oli todellinen syy sille, miksei hän saanut jatkaa ystäviensä kanssa samassa ryhmässä. Minulle ja muille asiaa tiedustelleille äideille syyksi sanottiin, että tyttö on liian kömpelö jumppaamaan yhdessä ystäviensä kanssa. Se on asia, jonka minä olen kuullut. 

Toivon, että pienet ihmiset saisivat tehdä asioita, joista he pitävät. Heidän ei kuuluisi joutua pohtimaan, ovatko he liian kömpelöitä, pyöreitä tai muuten epäsopivia sellaisina kuin he ovat.

Levitetään yhdessä hyväksymisen sanomaa ympärillemme, niin lapsille kuin aikuisillekin.

Kuvat ovat Cozyn uusia postikortteja, jotka sopivat vaikka rakkaalle paketin päälle tai oman seinän koristeeksi. Kuvat on ottanut lahjakas kollegani Viola Minerva Virtamo
 

Kommentit (28)

Vierailija

Kuinka kukaan jumppaohjaaja voi toimia noin tai sanoa jotain tuollaista tuonikäisestä!!!! Näen niin punaista! Mielestäni hänelle pitää antaa palautetta. Ensinnäkään, hän ei oikeasti näe vielä 7-vuotiaasta kuka tulee pärjäämään jumpassa pidemmän päälle. Olen omin silmin nähnyt miten pyöreämpi ja alkuun kömpelö tyttö kuoriutui harjoittelulla oikeaksi jumppajoutseneksi, ollen tänä päivänä erittäin menestyneessä joukkuevoimistelujoukkueessa. Sitä ei oikeasti näe noin pienestä. Toiseksi, tätä ohjaajaa voisi syyttää leimaamisesta ja syrjimisestä. Suomessa ketään ei saa syrjiä. Ja tuonikäisten jumpparyhmässä painon kommentointi on syrjimistä ja vielä pahempaa, syrjimiseen kannustamista kun oikein opettaa että koko on syy laittaa lapsi sivuun harrastuksesta. Tyttäresi löytää varmasti paremman ryhmän ja ohjaajan jonkin muun harrastuksen parista ja kasvaa siksi ihanaksi vahvaksi naiseksi, joka hänestä selvästi on jo kasvamassa. Mutta tuo ohjaaja ei valitettavasti kasva ulos moukkamaisesta käytöksestä, ellei joku hänelle käytöksen moukkamaisuutta tee selväksi.

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Olemme käyneet asiaa läpi heidän kanssaan. Toivon, että se johtaa keskusteluihin. Lapsista ei koskaan pitäisi puhua mitään negatiivista muiden lasten kuullen, siitä tulisi lähteä liikkeelle.

Kivaa joulun odotusta sinulle!

Vierailija

Suosittelen keskustelemaan asiasta ko jumppaopen kanssa. Lapselle EI sanota noin, eikä muuten aikuisellekaan.

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Niin totta. Kurjaa palautetta omista ulkoisista ominaisuuksista ei pitäisi aikuisenkaan saada.

Ihanaa joulukuuta sinulle!

Sara|Sara's Fab Life

Itse oon aina ollut pyöreä, vaikkakaan en lähelläkään ylipainoa, enkä taivu kovin hyvin. Itselleni on aina ollut hankala keksiä harrastusta. Itse olen aina pitänyt itseäni pulleana ja huonokuntosena, vaikka paino on OK. Siksi en ole uskaltanut esim alottaa tanssia tai mitään, koska "olen liian pullea tanssimaan muiden hoikkien seassa". Siis seuroissa. Taitouintia harrastin 2 vuotta, mutta toisena joulujuhlaesityksessä en ollut mukana ja sain tietää siitä s-postin kautta. Ahdistuin siitä että olen surkea. Monet kerrat sen jälkeen istuin autossa hallin edessä, sanoin äidille että en haluakkaan mennä. Tarkemmin ajatellen ehkä en oikeastikkaan olisi sopinut sille lajille, mutta kyllä silti pahoitin mieleni kun luulin että nyt on se oma laji löytynyt.

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Itse olin aivan saman mallinen kuin tyttäreni, en mikään hoikkeliini pitkäkoipi ja muistan, että esimerkiksi baletissa väänsin onnessani piruetteja. Liikunnan ilo unohdetaan usein siinä kohtaa, kun jo pieniä tyttöjä aletaan valmentamaan.

Kiitos palautteestasi ja tarinasi jakamisesta!

Vierailija

Juuri nyt on jälleen kirjoitettu nuoren voimistelijatytön kuolemisesta anoreksiaan. Joukkueen kolmesta sairastuneesta kaksi selvisi. Sekin turha kuolema lähti ohjaajan sanoista "sinun pitäisi laihduttaa".

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Aivan kauheaa. Jo pienten tyttöjen ulkoisiin ominaisuuksiin kiinnitetään aivan liikaa huomiota!

Joulun odotusta sinulle!

Vierailija

Ulkonäön arvosteleminen on hyvin alhaista! Valmentajalla on oudot tavoitteet lasten kanssa, jos harrastajat valitaan ulkonäön perusteella!
Omaa tytärtäni kommentoi yläasteella liikunnan opettaja. Otin yhteyttä opettajaan on rehtoriin. Selkärangaton rehtori vähätteli asiaa ja opettaja ei ymmärtänyt miksi tyttäreni loukkaantui. Tyttäreni oli normaalipainoinen.

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Kieltäminen on helpompaa kuin myöntäminen. On surullista, kun vanhemman asiallista palautetta ei oteta tosissaan.

Ihanaa joulua sinullekin!

Vierailija

Mietin pitkään, mitä sinulle kirjoittaisin. On surullista, että jo tuon ikäisiä aletaan raakata ulos harrastusryhmistä vedoten kilpailullisiin perusteisiin. Vielä surullisempaa on, että se tapahtuu ulkonäöllisistä syistä. Missään nimessä ohjaajan toiminta ei ole ollut moraalisesti eikä eettisesti oikein. Missään nimessä hän ei saisi puhua ulkopuolisten kanssa teidän asioistanne. Kehotan olemaan yhteydessä seuraan ja ilmoittamaan tapahtuneesta. Tuollaista ei saisi tapahtua.

Itselläni on vastikään voimistelun aloittanut pyöreä ja kömpelö tytär, muutaman vuoden sinun tytärtäsi vanhempi. Hänen fyysiset ominaisuutensa eivät riitä kilpaurheiluun, silti hän nauttii liikunnasta valtavasti, mikä on aivan loistavaa. Juuri viime viikolla vaihdoin hänen voimistelunohjaajansa kanssa viestejä, koska ryhmään on perustettu kaksi kilpajoukkuetta, johon kumpaankaan tytärtäni ei nimetty. Pelkäsin, että tyttö joutuu lopettamaan harrastuksensa. Sain ohjaajalta lohdullisen viestin: tyttö saa harrastaa voimistelua ryhmässä ilman että tähtää kilparyhmään. Ohjaajan mielestä hän jopa pärjää mukavasti. Löytyy siis myös niitä voimistelunohjaajia, -ryhmiä ja -seuroja, joiden mielestä elämä ei olekaan kilpailemista varten :) Kaksi isompaa lastani ovat kilpaurheilijoita, joten perspektiiviä myös tähän maailmaan löytyy.

Meidän tyttäremme ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat. Yritän muistaa kertoa sen omalle tyttärelleni jatkossa entistä useammin, sinun esimerkkisi mukaan.

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Ihana tarina! Myös meille tarjottiin toisia ryhmiä - tosin sellaisina päivinä, jotka eivät sopineet, eikä yhdessä ystävän kanssa, joka oli yksi tärkeä tekijä. Itseäni harmittaa eniten se, että tyttäreni on edelleen valmentajan puheissa ja hänen jumppaominaisuuksiaan analysoidaan, vaikka olemme jo lopettaneet monta kuukautta sitten kyseisen harrastuksen.

Toivotan lämmintä joulun odotusta koko teidän perheelle!

Vierailija

Ota yhteyttä jumppaseuraan ja opettajaan. Ei varmasti ole seuran linjan mukaista, että 7-vuotias potkitaan ryhmästä pois tuollaisin perustein. Vaikka tytär ei enää palaisikaan tähän jumpparyhmään, kannattaa asia silti viedä eteenpäin. Älä päästä opettajaa liian helpolla, kyllä hänen täytyy kantaa vastuu tuollaisista kommenteista!

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Olin luonnollisesti heti yhteydessä. Olemme asiasta eri linjoilla, mutta tärkeintä tässä kohtaa on, että keskustelua lasten arvottamista esimerkiksi kömpelyyden perusteella on käyty ja tullaan käymään.

Vierailija

Onpa ikävää ja epäasiallista. Tämä taitaa olla ikuisuuskysymys, vähän kuin koulukiusaaminen. Ohjaajilla ja valmentajilla on liian vähän koulutusta ja ennen kaikkea ymmärrystä.
Toisaalta, onko pyöreitä lapsia pakko altistaa näille jutuille? Miten olisi jokin ei-esteettinen laji?
TAi ihan muita harrastuksia kuin liikuntaa, niin että lapsi saa onnistumisen kokemuksia.
Vähän tässä valitettavasti paistaa läpi vanhempien kunnianhimo lasten harrastusten suhteen.

Vierailija

Onpa aivan käsittämätön tapa ajatella. Eihän tässä puhuta lasten liikalihavuudesta, vaan ruumiinrakenteesta, joka ei ole voimistelugenren langanlaihan ihanteen mukainen. Miksi pyöreä lapsi ei saisi onnistumisen kokemuksia liikunnasta? Miksi hän ei saisi osallistua ns. esteettisiin lajeihin? Minun tyttäreni harrastaa voimistelua (ja muutakin liikuntaa), koska haluaa ja nauttii siitä. Ei siksi, että vanhemmat haluaisivat.

Vierailija

Ok, luin alkuperäisen jutun huolimattomasti.
Toistan sen, että miksi pitää ehdoin tahdoin taistella tuulimyllyjä vastaan ja altistaa lasta ikävyyksille, kun muuta liikuntaharrastustarjontaa on vaikka millä mitalla esim. Uinti, pallopelit, tanssi.
Edelleen olen sitä mieltä, että äiti tässä haluaa lapselleen ns. oikeat harrastukset.

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Olen ollut hyvin luottavainen ammattimaisten valmentajien suhteen ja jumppaharrastustoive tuli tyttäreni taholta, koska kavereiden kanssa harrastaminen on ollut hänen mielestään mukavaa. Meillä ei onneksi harrastukset tule äidin toiveista, vaan lasten kiinnostusta mukaillen.

Kivaa joulun odotusta!

Vierailija

Todellakin. Vierailijan klo 16:12 viestin sanoma ekalla lauseella alkoi hyvin, mutta loppu on samanlaista soopaa kuin blogikirjoittajan voimistelunohjaajankin sanomiset. KAIKKI lapset ulkonäöstä huolimatta saavat harrastaa sitä mitä haluavat!! Jos onkin pyöreä niin balettia saa harrastaa. PISTE. Yksi harvoista poikkeuksista lienee ratsastus, että jos kovin pienillä poneilla (esim. shettiksillä) mennään niin painoraja on ponin vuoksi. 

Varmasti joillain vanhemmilla on kunnianhimoa lasten harrastusten suhteen ja se on väärin jos lapsi itse ei ole niin mukana. Mielestäni tässä kirjoittajan tarinassa ei paistanut se millään lailla, päinvastoin, vaan lapsesta oli kiva harrastaa, mutta se ei onnistu kun noin varhain OHJAAJAN suunnalta jo patistetaan koko ryhmää kilpailujuttuihin ja näin karsiutuu ilon vuoksi harrastajat pois. Meillä ainakin lapsi saa harrastaa sitä mitä haluaa ja jos ei haluaisi mitään niin sitten ei. Kovin nuoren ei tarvitse ohjatusti harrastaa mitään, liikuntaa voi tehdä yhdessäkin. 

Aina muuten kun tulee lasten liikkumisista puhe, lähes 100% vanhemmista ottaa puheeksi kuinka meidän pirkko-petteri käy treeneissä 5x viikossa. Tässä suhteessa on lähtenyt vähän lapasesta. Että jos lapsi ei muuten liiku mihinkään ja kuskataan joka paikkaan autolla (meillä kävellään ja mennään pyörällä, lähes joka paikkaan, ja sitä katsotaan kieroon) niin tuo ei riitä yhtään mihinkään. Tällainen pieni sivuraide lopuksi :)

Vierailija

Olen aivan samaa ieltä, että on toimittu väärin ja epäreilusti, kun lapsi ei voi jatkaa haluamassaan ryhmässä.
ONko jumpan tarjoaja täysin kaupallinen taho? Tällöin heillä toisaalta on oikeus valita harrastajat. Jos taas kyseessä on seura, joka saa yhteiskunnan tulea, ei tilanne ole niin selvä tässä mielessä.

Vierailija

Kyllä! Tuo ohjaaja ei kuitenkaan taida olla riittävän hyvä kertomuksen tytölle, mutta jos kyseessä on urheiluseura, niin palaute seuran johtoon olisi aiheellinen. Jos esimerkiksi kirjoittaa hakulaatikkoon sanat "lapset liikkuvat", on automaattinen jatko "liian vähän". Tätähän meille tiedotetaan kaikissa tiedotusvälineistä. Tuo yhteiskunnan tuki on ihan lakiin perustuvaa (liikuntalaki 2§ määrittelee, mikä liikunta on yhteiskunnan tuettavaa) ja tuollainen syrjintä toimii aivan päinvastaiseen suuntaan. Tietysti, kun katsoo kansainvälistä kilpailua, niin onhan meitä vastassa monta maata, missä urheilumenestys on pelastus köyhyydestä sekä urheilijalle että hänen perheelleen ja siksi siellä harrastajat valikoituvat varhain ja treeni on kovaa. 

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015

Liikunnan ilo, ei kunnianhimo! Se on mielestäni hyvä ohjenuora, kun puhutaan pienten ihmisten harrastamisesta.

Kivaa joulun odotusta sinnekin!

Tyttö23

Voimistelumaailma on paljon ulkonäkökriittisempi kuin muut lajit, joissa taito ratkaisee. Mut on myös potkittu pois joukkuevoimisteluryhmästä kun olin 10v koska olin liian pitkä (ja kömpelö murrosiän alkaessa). 10 vuotta olen vihannut kaikkea tanssiin viittaavaa liikuntaa, mutta sittemmin oon löytänyt tanssitunneista omat suosikit. Tärkeää on löytää tytölle muu mielekäs harrastus mihin tytön kaverikin voisi halutessaan tulla. Vaikka tällainen kommentti vie hetkeksi pohjan pois elämältä niin tyttö varmasti ihana omana itsenään ja toivon, että hän kasvaa vahvemmaksi kuin nää pinnalliset ihmiset. Terveisiä tytölle ja ihanaa joulunodotusta! :)

Vierailija

Tämä on todella surullista luettavaa! Oma tyttäreni joutui samankaltaiseen tilanteeseen samanikäisenä sillä erotuksella, että minulle annettiin ohjeet, kuinka normaalipainoinen tyttäreni voisi laihduttaa! Suivaannuin siinä määrin, että vaihdoimme seuraa välittömästi. Nyt kolme vuotta myöhemmin taitava tyttäreni voimistelee ihanassa ryhmässä, normaalipainoisena.

Vierailija

Tykkääkö tyttäresi hevosista ja olisiko mahdollista aloittaa ratsastus. Itsetunto nousee kun saa hevosen liikkumaan ja tottelemaan. Lihaskunto paranee ja syvät lihakset saa harjoitusta. Ryhti paranee ja onnistuneen tunnin jälkeen tyttö on erittäin onnellinen. Ponit on erittäin hyviä kuuntelijoita, harjaillessa ne murheet katoaa kyllä. Ratsastus on erittäin hyvä harrastus, kehon saama jumppa vaikuttaa vielä aikuisenakin.

Mrs Jones
Liittynyt27.8.2015

Nyt tuli itku.
<3
Kolmen tyttären äitinä ja äitinä nyt ylipäänsä haluan olla mukana vakuuttamassa jokaiselle lapselle sitä että juuri sinä olet täydellinen. Puss teille.

Pankin aulassa seisoo kymmeniä ihmisiä. On keskipäivä tavallisena tiistaina ja juuri sillä hetkellä kaksi aseistettua miestä marssii aulaan sisään ja huutaa: "käykää kaikki maahan makaamaan!" Samalla miehet ampuvat viisi laukausta pelotellakseen. Toinen aseista heilahtaa ja yksi luodeista osuu yhtä aulassa seisoskelleista miehistä käsivarteen. Kukaan muu ei vahingoitu välikohtauksessa, vain tuo yksi luodin eteen sattunut mies.

Kun ryöstö on ohi, ambulanssi hakee miehen ja hänet viedään suoraan leikkauspöydälle. Luoti on vahingoittanut käsivarren hermoja, mutta leikkaus onnistuu haastavasta tilanteesta huolimatta hyvin. Miehen käsi tulee lääkäreiden mukaan paranemaan liki entiselleen – vaikka se vaatiikin useiden kuukausien, jopa vuoden kuntoutuksen.

Mies istuu sairaalasängyssä, käsi käärittynä lepäämässä hänen vatsansa päällä. Hänen sairaalasängyn viereiselle pöydälle on katettu kupillinen kahvia, ja hän hörppii sitä mietteliäänä. Mitä mies miettii?

Vaihtoehto 1:

Pankissa oli ryöstön aikaan 34 ihmistä. Luoti vahingoitti meistä yhtä ja se satuin olemaan minä. Kaikista ihmisistä se satuin juuri olemaan minä. Minä satuin valitsemaan pankissa juuri sen paikan, jonne heilahtaneen aseen luoti osui. Tuo valtavan huono onni, surkea tuuri saatteli minut sairaalasänkyyn, pitkään kuntoutukseen ja potemaan vihlovaa ja väsyttävää kipua. Olen varmasti huono-onnisin mies koskaan.

Vaihtoehto 2:

Pankissa oli ryöstön aikaan 34 ihmistä ja pelottava tilanne johti laukauksiin. Erehdyksessä kohdalleni osunut luoti osui vain 10 sentin päähän sydämestäni – kohdasta, jossa luoti olisi vienyt henkeni välittömästi. En tiedä, miten voin koskaan lakata kiittelemästä suurta onneani ja tuntematta hyvin syvää kiitollisuutta siitä, että istun tässä sairaalasängyssä elävänä. Kätenikin tulee kuntoon! Minun täytyy olla kaikkein onnekkain mies maan päällä.

…………………….

Kumpikin tarina on yhtä lailla totta. Mies itse valitsee, millaisen tarinan hän päässään nykytilanteesta sepittää, mitä hän pitää totena. Samalla hän itse päättää, millaisessa maailmassa elää, millainen todellisuus on hänen ympärillään.

Onko se aina helppoa ja yksinkertaista valita vaihtoehdoista se valoisampi? Ei. Eikö mieli toisinaan tee kaikkensa, että valitsisimme sen mustan ja ahtaan todellisuuden? Kyllä. Mutta meidän on vaan jaksettava olla mielemme kanssa sinnikäs. Ohjata sitä, johtaa sitä. Valoisalle polulle, maisemaan, jota katsellessa meillä on hyvä olla.

Sain itseni kuluneella viikolla kiinni siitä, etten pitänyt maisemasta, jota itse katselin. Kun näin käy, lähden saalistamaan harhailevaa mieltäni, yritän saada sen liikkeistä selvän. Joka kerran sitä on huonosti johdettu. Olen lipsahtanut valitsemaan tarinan, jota en halua allekirjoittaa. Töitä on liikaa ja silti tuntuu, että kaikki tapahtuu liian hitaasti. Kaikki tuntuu tylsältä ja rasittavalta, väsyttävältä ja liian pieneltä. Mitään tarpeeksi hyvää ja ihanaa ei tapahdu minulle ja niin edelleen. Sitten nappaan siitä mielestä kiinni, alan kertomaan sen avulla jotakin muuta: Asiat etenevät ja näkymät ovat kirkkaat ja lupaavat. Juuri minulle tapahtuu koko ajan uskomattomia asioita, pieniä, ihania sattumuksia, siunauksia aivan. Saan olla todella tyytyväinen elämääni, ansaitsen kaiken hyvän, jota minulla on ja jota tulee koko ajan lisää. Pikku hiljaa valo palaa, oma hyvä polku löytyy taas ja hengitys kulkee kepeänä. Oloni kohenee samalla.

………………..

Meillä ei ole valtaa muuttaa ainakaan kaikkia vallitsevia olosuhteitamme, mutta meillä on täysi valta valita, mitä niistä olosuhteista ajattelemme. Mitä ajattelemme ystävästä, joka ei koskaan tunnu ehtivän tapaamaan, työpalaverista, joka jatkui pitkään, muttei johtanutkaan kaupantekoon, pienestä lomamatkasta lasten kanssa – ei Pariisiin – vaan Kuopioon, bussin huomassa. Päätämmekö ajatella olevamme onnekkaita vai surkimuksia päättää sen, millaista elämää elämme.

………………...

Yllä olevassa kuvassa katselin sellaista maisemaa, että se lumosi minut kauneudellaan niin, etten unohda sitä näkymää varmasti koskaan. Edessäni avautui aurinkoinen Etelä-Ranska, edessäni odotti päivä pikkuisilla kujilla samoilua, lounas varjossa viinilasillinen hyppysissäni. Uskotte varmasti, kun kerron, että silloin oli helppo pitää näkemästään ja elämästään. Mielen kanssa oli helppo seikkailla. Todellinen hyvä tarinankertoja paljastuu kuitenkin vasta silloin, kun ympärillä on haastavampaa. On alkava marraskuu, töissä kiireisin aika vuodesta, sataa neljättä päivää ja maailma tuntuu kuin kylvävän mahdollisuuksia harmistua. Mitä ajattelemme silloin? Se ratkaisee.

Kommentit (0)

 

Olen vähän hurahtanut, täytyy myöntää. Olen viime aikoina pohtinut paljon hyvinvointia ja siitä herkullisena aasinsiltana omia ruokailutottumuksiani. Olen innostunut miettimään ravintorikkaita vaihtoehtoja ruokailla oma hyvä olo huomioiden, testannut reseptejä innolla. Olen jo kohta kymmenen vuotta noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota kuin luonnostaan - se tuntuu toimivan omalla kohdallani. Nyt olen maltilla tuonut pöytään myös viljoja - vaikkakin pitkälti gluteenittomia sellaisia. 

Tällä viikolla testiin pääsivät sämpylät, jotka bongasin ihanan Vaneljan blogista. Manteli-, tattari- ja perunajauhoja sisältävät ihanuudet valmistuivat nopeasti - chia-siemenet tuovat koostumukseen mukavasti rakennetta. Ja rapea pinta! Sitä olen varsin leivättömänä kulkijana kaivannut. Sämpylät pääsivät kaveriksi ihanalle kurpitsakeitolle - se resepti on perheeni klassikko, joka ei petä - jaan senkin teidän kanssanne vielä ennen viikonloppua.

Rapeat sämpylät 

2 rkl chia-siemeniä + 1 dl vettä

4 dl mantelijauhoja

1 dl tattarijauhoja

1 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 rkl psylliumkuitujauhetta

1/2 tl merisuolaa

3 dl mantelimaitoa (itse käytin kauramaitoa, jota löytyi jääkaapista)

1/2 tl hunajaa

loraus omenaviinietikkaa (tehostamaan kohotusta)

0,75 dl sulaa kirnuvoita (tai kookosöljyä - itse valitsen tämän vaihtoehdon)

 

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Laita chia-siemenet turpoamaan veden kanssa kulhoon. Anna tekeytyä geeliksi noin vartin verran.

2. Sekoita sillä välin manteli-, tattari-, peruna-, leivin-, ja psylliumkuitujauhe sekaisen. Lisää suola ja sekoita. Lisää manteli- tai kauramaito, sulanut voi tai kookosöljy, chia-geeli, hunaja ja etikka. Sekoita. Anna taikinan turvota viitisen minuuttia.

3. Taikinan koostumus saa olla pehmeää leivottaessa, mutta ei lässähtää pellille laitettaessa. Lisää tarvittaessa jauhoja (itse lisäsin vähän tattarijauhoa - ehkä noin 0,5 dl). Muotoile sämpylöitä - noin 9 kpl - leivinpaperille pellin päälle. Itse tein tämän lusikalla. Voit halutessa ripotella päälle unikonsiemeniä (itse unohdin ne kauppalistalta).

4. Paista uunin keskiosassa, noin 25 minuuttia, kunnes ne saavat kauniin värin pintaan. Nauti! (vaikka sen keiton kanssa)

Kommentit (0)

Kohtaan työssäni uusia ja inspiroivia ihmisiä usein ja monesti yksi pienikin ajatus heidän sanomanaan voi avata omaakin maailmaani merkittävällä tavalla. Ajattelin, että olisi upeaa, jos voisin toisinaan valjastaa näitä voimatyyppejä välittämään jotakin heidän osaamisestaan myös teille haastattelun muodossa. 

Luen parhaillaan toistamiseen rakkausvalmentaja Jenniemilian Rakastan siis olen -kirjaa. Luin opuksen hyvin pian oman eroni jälkeen ja sain siitä paljon - tosin huomaan näin pari vuotta kypsyneenä saavani siitä tällä lukukerralla jopa syvemmin vieläkin enemmän.

Ihana Jenniemilia vastasi mietteisiini pelosta, rakkaudesta ja siitä, kuinka voimme opetella elämään merkityksellisempää elämää. Itseäni kiinnostavat kovasti itsensä vaaliminen, rakastaminen ja siinä paremmaksi tuleminen - niinpä pyysin Jenniemiliaa avaamaan näitä teemoja meidän iloksemme lisää. 

Julkaisen haastattelun kahdessa osassa, tässä ensimmäinen. Inspiroivaa lukuhetkeä!

 

Kolme H:ta auttavat eteenpäin rakastamisen tiellä

Pelko ja rakkaus liittyvät toisiinsa. Mistä huomaa, että toimii pelosta eikä rakkaudesta käsin?

Kun pakenen itseäni ja toimin haavojeni ja pelkojeni motivoimana, puoliunessa, olotilani on sumuinen ja epävarma. Mielen tarve on kokea jatkuvaa turvaa ja varmuutta, olosuhteista riippumatta. Niinpä mikä tahansa haastetilanne ja sisimmästä kumpuava pelko tai tuntematon kokemus aktivoi mielen hälytysjärjestelmän: “Olen turvattomalla maaperällä!” Tällöin turvaan pyritään hinnalla millä hyvänsä - tuttu kärsimys on parempi vaihtoehto kuin tuntematon vapaus. 

Rakkaudesta käsin toimiminen poikkeaa radikaalisti tästä kaavasta. Kun olen hereillä ja läsnä, yhteydessä rajattomaan elämänvoimaan, toimintani on selkeää ja rehellistä. Saatan kohdata itsessäni pelkoja, mutta se ei tarkoita pakenemista tai vastustusta. Päinvastoin, suhtautumiseni erityisesti vielä tuntemattomiin ja tutkimattomiin puoliini on täynnä uteliaisuutta. “Ahaa, mielenkiintoista, tällä tavalla reagoin näihin ärsykkeisiin…” Olen kuin oman elämäni salapoliisi aina uuden mysteerin äärellä.

Tällainen suhtautuminen on mahdollista, koska tiedostan, että peloilla ja puolustusmekanismeilla on ollut tärkeä tehtävä: ne ovat suojelleet minua. Siksi kohtelen haavojani samoin kuin ehdottomasti rakastava äiti lapsensa haavoja, myötätunnolla ja hellyydellä. Ja kaiken taustalla on luottamus elämään, joka kantaa ja jonka virtaan voi antautua - myös niinä heikkoina hetkinä.

Miten itsensä rakastamisessa voi tulla vieläkin paremmaksi?

Opetan asiakkailleni kolmen h:n muistisääntöä: hengitä, havainnoi ja hyväksy. Tietoinen keskittyminen hengitykseen tuo meidät mielen kaaoksesta läsnäoleviksi tähän hetkeen ja omaan kehoon. Arjen keskelle on hyvä luoda hetkiä, jolloin tätä harjoittelee. Laita vaikkapa kello soimaan keskellä työpäivää ja ota muutaman minuutin tauko. Keskity hengitykseesi ja tunne, miten se vaikuttaa koko olemukseesi. Kun olet läsnä, voit havainnoida rauhassa, mitä omassa todellisuudessasi tapahtuu. Mitä ajatuksia mielessäsi pyörii ja millaisia tuntemuksia kehossasi ilmenee?

Kun havainnointi helpottuu näiden harjoitusten avulla, se tulee mahdollistumaan myös haastetilanteissa. Normaalisti saatamme kiihtyä sekunissa nollasta sataan ja reagoida ennen kuin ehdimme edes tiedostaa, mitä tapahtuu. Havainnointi pysäyttää automaattiset reaktiomme ja tietoinen toiminta mahdollistuu. Lopulta mahdolliseksi tulee myös hyväksyminen sen sijaan, että omia reaktioitaan ja niiden näennäisiä aiheuttajia vastustaa. Tämä on täyttä vastuunottamista itsestä sen sijaan, että pahasta olostaan syyttää muita.

 

Katso lisätietoja Jenniemiliasta ja hänen kursseistaan täällä!

Kommentit (0)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat