Tänä aamuna sain lasten kumisaapaskassin mukana ison säkillisen puhdasta pyykkiä. Olen elänyt pian viisi kuukautta ilman pesukonetta, mutta pyykkipalvelu on toiminut - moitteetta. Hyvän eron konkretiaa on se, että lasteni isä on pyörittänyt nämä kuukaudet myös minun valkopyykkiäni ja hienopesuohjelmia vaativia villaneuleitani. 

Ero oli tähän astisen elämäni suurin pettymys. Myös sen repimä haava on syvä. Mutta alusta asti olen ajatellut, että eron on silti oltava hyvä - omalla tavallaan. En suostu murtumaan sen alla ja katkeroitumaan, alistumaan vihaamaan häntä, jota joskus rakastin.

Kirjoittaessani Ehjäksi - Kertomus hyvästä erosta -kirjaani haastattelin yli viittäkymmentä eronnutta naista ja miestä. Heillä, joilla katkeruus korvensi vielä vuosia eron jälkeen oli usein tunne, ettei hyvä ero ole mahdollinen, ellei kumpikin osapuoli toimi täydellisesti.

Vaikka itse olen pyykkipalvelun lisäksi saanut toisen fiksun eroajan rinnalle uskon, että hyvän eron voi läpikäydä yksinkin. Vaikka toinen löisi luuria korvaan ja mököttäisi, vaikka välirikosta olisi kulunut jo pitkälti. Hyvä ero tapahtuu omassa itsessämme: rehellisessä läpikäymisessä, jossa uskallamme katsoa peiliin. Uskallemme miettiä, miksi me päädyimme liittoon ja miten me voimme itse vastata omasta paremmasta elämästämme. Hyvä ero avaa ovet uuteen maailmaan, jossa on kirkkaammat värit ja helpompi hengittää. Ensin on maltettava nousta portaat sen portille, ja ne on askellettava yksin. Niillä nousussa ei voi auttaa, eikä sitä liioin voi estääkään ex-kumppani tai hänen vastaan hangoittelunsa. 

Yllä oleva kuva on Ehjäksi-kirjan julkistustilaisuudesta. Halaukseen tiivistyy paljon myötätuntoa, kiitollisuutta ja rakkauttakin. Saamme jatkaa matkaamme ystävinä ja vanhempina.

 

PS. Järjestän pian blogissani arvonnan, jossa voitte saada luettavaksenne uuden Ehjäksi-kirjan. Pysykää kuulolla, ihanat! 

Kommentit (1)

SaR

Ajatuksia erosta netissä etsiessä päädyin menaisten tai vastaavan sivuille joilla oli sinusta haastattelu koskien tätä kirjaasi. Olen ollut mieheni kanssa siitä asti, kun olin 15v. On ollut ihanaa ja kamalaa aikaa. Avioliitto ja lapset ovat tulleet kuvioihin melko perinteiseen malliin. Mutta nyt lasten kanssa kotona olon jälkeen vuoden töissä oltuani koen, että olen löytänyt itseäni uudelleen. Eikä se ole tällainen joka haluaa olla tämän miehen kanssa, tässä talossa. Olen juuri ryhtynyt yrittäjäksi, lapset ovat päiväkoti-ikäisiä, mies on minulle tottakai rakas ja tärkeä, mutta ei rakas sellaisessa romanttisemmassa mielessä mitä haluaisin. Välillä meinaa henki loppua, kun ahdistus kuristaa. Mies ei voi käsittää tilannetta kunnolla, vaikka asiasta juteltukin. Toisaalta ero olisi helpotus, mutta pelko ja epävarmuus ovat lykänneet lopullisen päätöksen tekemistä. Pärjäänkö yksin lasten kanssa, kuka olen, onko ero virhe jne.... Talo on uusi, työni haastava, miehen suku ihana, kaikki pitäisi olla ''kunnossa''. Koen syyllisyyttä siitä, että ihan ok avioliitto tuntuu tällä hetkellä tiensä päähän tulleelta. Mies on tietenkin loukkaantunut, toistelee vain sitä että ''kyllä niitä on paljon huonompiakin miehiä olemassa'', vaikka kyse ei siitä ole. Näistä tarinoistasi sain taas hetkeksi voimaa olla tukehtumatta. Kiitos!

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat