Kun aloittaa jotain uutta, elämässä aukeaa aikaikkuna kaikelle muullekin raikkaalle ja uudenlaiselle. Kun olemme keskittäneet oman energiamme ja tarmomme uuteen, olemme enemmän auki myös muille muutoksille. Itse aloitin uudessa työpaikassa juuri (superjippii) ja samalla olen päättänyt tuoda maailmaani myös muita uusia asioita (juuri nyt niitä livahtaa maailmaani melkein kuin itsestään).
 

Rauhalliset aamut

Aamut ovat olleet minulle kaukana rauhasta, pikemminkin ne ovat muistuttaneet vimmattua kujanjuoksua, jossa pelaan vastaan HSL:n appia, joka nostaa ruudulle kehotuksia; Lähde pysäkille 3:n minuutin kuluttua. Nyt olen päättänyt joka aamu urheilemisen jälkeen (en toki liiku joka aamu) pysähtyä elämäni äärelle. Tämä tarkoittaa sitä, että käyn rauhassa suihkussa ja hiukset pyyhkeen sisään käärittyinä syön avokadotahnalla voideltua paahtoleipää (tuorepuristettu appelsiinimehu Herkun Food Marketista on myös tässä elämänvaiheessa jotenkin muodostunut omakseni). Tämä vaatii priorisointia jo illalla, jotta jaksan herätä aikaisemmin. Mahdollistaakseni rauhallisen aamun, laitan nykyisin puhelimen illalla hyvissä ajoin äänettömälle (olen äärimmäisen hyvä ja kova lörpöttelemään ystävien kanssa puhelimessa), jotta ehdin antaa aikaa seuraavalla kohdalle:
 

Mukava iltaohjelma

Mukava iltaohjelma voi olla jonkin merkityksellisen kirjan lukemista, Netflix-tuokio, se puhelu ystävän kanssa tai vaikka Pinterestin selaaminen tositarkoituksella. Pyrin tekemään tämän iltaohjelman tietoisesti ja tekemään niistä ikään kuin treffejä itseni kanssa. Näin esimerkiksi se, että luen kirjaa ei ole vain sitä, että luen kirjaa, vaan jotakin paljon enemmän. Näin se on ennemminkin treffit; sukellus valitsemaani tarinaan ja maailmaan, sen hengittäminen ja siitä vaikuttuminen. Itseni kanssa vietetty aika on minulle juuri nyt erityisen tärkeää. Haluan olla läsnä aivan ensin itselleni, täysin, hellästi ja kokonaan.


Elämän siivoaminen

Siivoaminen ei sinällään välttämättä kuulosta niin tärkeältä tai edes mielekkäältä puuhalta. Itselläni se on kuitenkin ollut yksi tärkeimmistä toimista kuluneina kuukausina. Olen luopunut paitsi tavarasta, vaatteista, ajatuksista, pakollisista menoista ja jopa ihmisistä. Samalla tilalle on tullut puhtaampia sekä selkeämpiä ajatuksia, vihreät silmut ja uuden alku. On hämmästyttävää, miten suuri merkitys elämän kokonaisvaltaisella renssaamisella on maailmalle, joka ympärillemme levittäytyy. Luopuminen tuo keveyttä ja uusia näkymiä. Ja uudet näkymät ovat vapaus olla ja nähdä jotakin aivan muuta kuin ennen.

 

Eilen kävelin auringonpaisteessa hakemaan lounasta, räystäistä tippui vesi ja vanhat kivitalot muuttuivat valosta läikikkäiksi. Ilmassa tuntui olevan jotakin hyvin puhdasta, vielä koskematonta, jännittävää kuin kääreistään avattua.

Ajattelin: tämäkö on nyt kevät?

 

Leikkokukkia mielikukkakaupassani Korkeavuorenkadulla. Leikkokukat ja tuorepuristettu appelsiinimehu; kaksi tärkeää syytä elää

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat