Kirjoitukset avainsanalla charlottenborg

Remontin aikana huvitan itseäni etsimällä uusia huonekaluja tulevaan kotiini. Olin jo vähällä tehdä aivan vääriä kaappiostoksia (toisinaan uuden kodin huonejärjestyksen on kuvitellut päässään niin lopulliseksi, ettei oikein osaa enää tehdä muutoksia), mutta sitten tulin järkiini. Osaksi nojatuolihaluni nousi siitä, kun Bukowskilta huutamani kaappi saapui keskelle remonttityömaata (se on valtava). Vaikka olin huolella mitannut kaapin, ja mitat pitivät kuin pitivätkin paikkansa, valkeni sen tarjoama säilytystila vasta, kun se saapui olohuoneeseemme. Nyt en etsikään enää lisää kaappeja, vaan kaunista nojatuolia (on muuten helpommin kirjoitettu kuin tehty - tuo "sen oikean" nojatuolin löytäminen).

Nojatuolin pitäisi olla sekä kaunis, että mukava. Sen pitäisi istua vanhaan interiööriin, siihen pitäisi pystyä kääriytymään hyvän kirjan kanssa (sen iki-ihanan kaakeliuunin kylkeen). Olen haravoinut huutokaupat kuin myös designliikkeet - esittelen teille nyt yhden johtavista suosikeistani; Charlottenborg-nojatuolin Arne Jacobsenin suunnittelemana.

Korihuonekalut viehättävät silmääni, ja ne istuvat vanhoihin huoneistoihin pitkän historiansa ansiosta paremmin kuin hyvin. Charlottenborg henkii vanhaa aikaa, onhan Jacobsen piirtänyt sen 1936. Rottinkia pehmentää mukavat ja muhkeat istuintyynyt. Nojatuoli on osa tanskalaisvalmistaja Sika Designin Icons-mallistoa, johon kuuluu muitakin rottinkiklassikoita. Suomessa sitä pyllyn alle toimittaa ainakin Finnish Design Shop, hieman verhoilukankaasta riippuen noin 1365 euron hintaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat