Kirjoitukset avainsanalla kvänum

Kuvat: Creanno / Kvänum

Kun keittiö suunnitellaan alusta asti uudelleen, on sen toimintoja ja käytännöllisyyttä tärkeä miettiä huolella. Itse olen haka visuaalisissa asioissa, mutta autas kun yhtälöön lyödään sentit ja numerot (sekä mittanauha) en olekaan enää parhaimmillani. Onneksi lähipiiristäni löytyy asiantuntijoita, joiden puoleen kääntyä (suosittelen pro-tyyppien hyödyntämistä remontissa ihan kaikille. Loppujen lopuksi säästyy rahaa ja hermoja, kun hommat hoidetaan alusta asti asiantuntemuksella). 

Jos neliöitä on käytössä vaikka millä mitalla, on keittiön suunnittelu monella tapaa helpompaa. Meidän kodissa haluttiin verrattain pieniin neliöihin aikaansaaduksi kokonaisuus, joka palvelee meidän perhettä ja sen tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. 

Jututin omien keittiöni senttien kanssa auttanutta sisustusarkkitehti Sari Forellia. Hän jakaa niksit hyvään keittiösuunnitteluun, jotta lopputulos olisi mahdollisimman onnistunut sekä arjen että silmänilon kannalta - myös meidän pienemmissä neliöissä.

1. Mikä on mielestäsi keittiössä kaikkein tärkeintä?

Mielestäni keittiön pitää olla paitsi hyvin toimiva ja kaunis kokonaisuus. Kun nämä asiat toteutuvat, on keittiösuunnittelussa onnistuttu. Keittiö on kallis investointi ja siksi sen on tärkeä vastata käyttäjän tarpeita. Kun lähden suunnittelemaan keittiötä, mietin ensimmäiseksi sitä, mitä toimintoja kukin perhe keittiöltään tarvitsee ja haluaa. Myös se, että keittiö sulautuu muuhun sisustukseen, on tärkeää. 

2. Mikä keittiösuunnittelussa voi mennä pieleen?

Keittiösuunnittelussa mitoitus on kaiken a ja o. Kaapit ja laatikot pitää aueta suunnitellulla tavalla. Toiminnallisuutta on tärkeä miettiä oman arjen kannalta. On esimerkiksi hyvä pohtia, minne tyhjennetään astianpesukoneesta astiat. Myös sitä on tärkeä miettiä, että onko altaalta pitkä matka liedelle tai mahtuuko keittiöön kaksi kokkia tarvittaessa. Työtasotilaa on tärkeä olla riittävästi. Juuri mitoituksissa ja etäisyyksissä kannattaa konsultoida asiantuntijaa ennen keittiön tilaamista. Keittiösuunnittelussa on monta käytännön haastetta, siksi kannattaa lähteä liikkeelle kartoittamalla arjen tarpeet keittiötä ajatellen yhdessä ammattilaisen kanssa. 

3. Mitä pieneen tilaan keittiötä suunnitellessa tulee ottaa huomioon?

Tilan toiminnallisuuden merkitys kasvaa, kun keittiö suunnitellaan pieneen tilaan. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että astianpesukoneen pitää mahtua aukeamaan kunnolla, ja laskutilan tarve on myös tärkeä pitää suunnitellessa mielessä. Vaikka pienen keittiön suunnittelussa täytyy tehdä enemmän kompromisseja, voi hyvällä suunnittelulla saada kokonaisuudesta toimivan ja tehokkaan.

4. Mitkä ovat keittiötrendit juuri nyt?

Mielestäni keittiötrendit ovat menneet rennompaan ja sisustuksellisempaan suuntaan. Kliiniset, kiiltävän valkoiset tilat ja mustat kivitasot ovat vaihtuneet puunsävyihin tai maalilla sävytettyihin ovimalleihin. Keittiö on myös aiempaa enemmän osa kokonaissisustusta. Kodinkoneet integroidaan mielellään kalusteiden sisään, kalusteovien taakse. Keittiön kalustemaisuus luo rauhallisemman ilmeen, joka on omiaan, kun avokeittiöitä suositaan yhä enemmän. Avokeittiö takaa yhdessä kokkailun ja seurustelun samalla. Keittiössä myös yksilöllisyys saa näkyä. Taulut, kasvit ja sisustusesineet luovat keittiön viimeisen, persoonallisen ilmeen.

5. Mitä materiaalia et suosittele keittiöön ja miksi?

En suosittele keittiöön sellaisia materiaaleja, jotka eivät kestä käytössä. Esimerkiksi huonot liimapinnat tai heppoinen maalaus, eivät kestä käyttöä toivotusti. Nämä seikat liittyvät taas siihen, kuinka laadukkaalta toimijalta keittiön tilaa. Puutasot soveltuvat keittiöihin yhtä lailla kuin vaikkapa teräs, komposiitti tai kivitasokin - kunhan puutasoa jaksaa huoltaa. Teräksen kanssa on kestettävä naarmuuntumista, marmorin kanssa taasen sitä, että se on hyvin huokoinen materiaali, ja elämänjäljet näkyvät siinä selvästi. Kun materiaalit ovat laadukkaita, ne sopivat kaikkiin keittiöihin.

6. Mitä omassa keittiössäsi on ehdottomasti oltava ja miksi?

Persoonallinen ilme on omassa keittiössäni kaikkein tärkeintä. Pidän paljon luonnonkivi- ja kvartsitasoista, koska ne ovat niin helppoja ja huolettomia. Kodinkoneet eivät saa olla näkyvissä, mutta samalla niiden täytyy hoitaa hommansa moitteettomasti. Herkullinen ruuan tuoksu on viimeinen silaus, jolla oman keittiöni viimeistelen. Jotta siihen pisteeseen päästään, on ensin luotava keittiöstä toimiva ja viihtyisä kokonaisuus.

Vinkit antoi sisustusarkkitehti Sari Forell, Studio Forell

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat