Riikka Pulkkinen, Lasten planeetta, Wsoy

Minulle on aina juhlan aika, kun Riikka Pulkkisen uusi romaani ilmestyy kauppojen hyllyille. Hänen tarinansa luen yleensä ahmien, eritoten hänen tapansa sanoittaa maailman kauneutta ja kurjuutta tuntuu luissa asti. Eritoten pidin Pulkkisen kahdesta ensimmäisestä romaanistaan; Raja ja Totta, molemmat ovat olleet suuria suosikkejani. Samalla tavoin, Lasten planeetta onnistui koskettamaan minua syvältä. Teos on kipeä erotarina, mutta ah - samalla niin voimaannuttava!

Pikkumaista ehkä sanoa, mutta mitään muuta pahaa sanottavaa kirjasta ei ole kuin sen rumat kannet, jotka onneksi sai irti - mustana ja eleganttina kirja ei harmita käsilaukussa tai yöpöydälläkään ollessa. 

Sisko Savolahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, Gummerus:

Mietin, että otanko tätä teosta lainkaan suosituksiini mukaan, mutta otin nyt kuitenkin, sillä se onnistui jättämään ajatukseni vinhasti rullaamaan. Kirjan päähenkilö on sinkku ja monella muullakin tavalla samankaltaisessa elämäntilanteessa kuin minä. Mielenmaisema hänellä oli kuitenkin niin päinvastainen, että paikoitellen jopa ärsytti. Ajattelen kuitenkin, että ärsytys ja negatiiviset tunteetkaan eivät lukiessa ole huono asia.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -teoksesta on kirjoitettu, että se onnistuu tuomaan kuuluviin myös muiden kuin pärjäävien äänen, ja siinä kontekstissa se onnistuu varmasti hyvin. Toisinaan päähenkilöä olisi tehnyt mieli halata ja sitten taas toisinaan ravistella, että etkö tajua - ajattelet elämäsi huonoksi! Kirja oli ärsyttävyydestä huolimatta ihanan helppolukuinen, sellainen kepeästi nautittava elämys.

Minna Rytisalo: Rouva C, Gummerus

Minna Rytisalon esikoiskirja Lempi onnistui vaikuttamaan minut sellaisella voimalla, että aloin tuon lukukokemuksen päätyttyä jo odottamaan seuraavaa. Rouva C on teoksena erilainen, se sijoittuu historiallisiin tapahtumiin ja Minna Canthin elämään - vaikka Rytisalo kertookin jättäneensä paikoitellen reilustikin varaa tulkinnalle. Ihana kirja oli tämäkin - tosin ei omasta mielestäni aivan Lempin veroinen - mutta upea, kauniisti historiaa kuvaava ja voimaannuttava tarina upeasta naisesta. Rytisalon tavassa kirjoittaa on jotakin niin koskettavaa kauneutta, että se yksinään onnistuu tekemään lukemisesta ainutlaatuista. Tuntuu kuin kirjan jokainen lause olisi punottu kasaan kauniilla helmiäislangalla niin, että kirjan kappaleet jopa maistuvat makealta lukiessa.

Johanna Elomaa: Kaipuun väri on sininen, Kosmos

Marraskuun harmaudessa tämän kirjan eteen maalaamat Intian värit onnistuvat jo lämmittämään - puhumattakaan koskettavasta tarinasta, josta ei rakkautta uuvu. Johanna on hyvä ystäväni ja hänen eri kulttuurien syvä tuntemus ei jää tässäkään romaanissa kylmäksi - hänen johdatuksellaan todella pääsee mukaan Intian hekumallisiin tuoksuihin ja sävyihin. Tähän kirjaan tarttuisin paitsi romantiikan myös kaikukaipuun nälässä.

Saku Tuominen: Juu ei - Pieni kirja priorisoinnista, Otava

Pidän Saku Tuomisen tavasta kirjoittaa - hän onnistuu puhumaan monimutkaisistakin asioista ymmärrettävästi ja sopivan yksinkertaisesti. Silti liki jokainen lause tässä kirjassa on äärimmäisen painava (monet niistä luin uudelleen ja uudelleen ennen syvempää omaksumista). Priorisoiminen on ollut omassa elämässäni pinnalla ja tämän kirjan myötä oivalsin vieläkin oleellisemmin sen voiman. Toisinaan juuri priorisoimalla saamme aikaiseksi paljon enemmän kuin silloin, kun pyrimme tekemään paljon ja mahdollisimman tehokkaasti. 

Ylipäätään pidän lukukokemusten sekoittamisesta. Romaanitkin opettavat syvästikin toisinaan, mutta omassa kirjahyllyssäni on runsaasti tilaa niin kutsutulle self helpille. Siitä genrestä on Sakun kirja yksi syksyn mielenkiintoisimmista tulokkaista!