Kirjoitukset avainsanalla brasserie mollard

 


Brasserie Mollard, 115 rue Saint-Lazare
 

 

Merci, 111 bd Beaumarchais

 

Arki Helsingissäkin on hyvää, mutta saanen vielä jakaa muutaman kuvan reissusta ja antaa pari osoitetta, joihin kannattaa poiketa, kun matkaat seuraavaksi Pariisiin.

Brasserie Mollard tarjoili ihana kala-annoksen, alkuperäisen art deco -sisustuksen sekä aidon pariisilaisen tunnelman - kaikki ovat jo hyviä syitä palata paikallisten suosimaan ravintolaan myös seuraavalla kerralla. Suosittelen lämpimästi! 

Merci on lifestyle-kauppana monelle varmasti tuttu - ja itsekin mietin, että ehdinkö edes siellä käymään - mutta niin vaan taas kannatti! Liikkeen vaihtuvat teemat ovat hyvin inspiroivia ja valikoima aina ajassa (lukuun ottamatta vaateosastoa, jotka eivät ole koskaan onnistuneet minua vakuuttamaan). Tällä kertaa liikkeen aulassa oli teemana Imperfection - epätäydellisyys. Vaikutuksen teki esimerkiksi kultainen silitysmerkki, joka on tarkoitus silittää jonkin tahran päälle vaatteeseen tai vaikka pöytäliinaan, joka ei lähtenyt pesussa. Ostin ja päätin lakata stressaamasta punaviinistä. Kannattaa myös poiketa Mercin kirjakahvilaan, sellaisen aion jonakin päivänä perustaa myös Helsinkiin.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat