Kirjoitukset avainsanalla Rakkaus

Pieni lauantaipähkinä purtavaksenne: Mitä taitoa tarvitaan itse asiassa ihan jokaiseen elämän osa-alueeseen? Mitä ilman on oikeastaan aika mahdoton elää levollista ja hyvää elämää?

Olen oivaltanut tämän kevään aikana syvästi sen, että elämässä oikeastaan ihan jokainen asia kiinnittyy taitoon luottaa. Tai ilman sitäkin pärjää, voi elää, mutta olen omalla kohdallani huomannut, että hyvä ja levollinen elämä vaativat juurikin tuota taitoa: kykyä luottaa.

Kun teet tarjouksen asunnosta, jonka haluaisit kodiksesi niin paljon, ettet voi kuvitella arkeasi ilman sitä. Kun mietit, että oletko tehnyt äitinä kaiken, minkä voit, ja onnistunut johdattelemaan lapsia niille poluille, joiden varsilla kasvaa kukkasia. Kun mietit, että uskallatko rakastua, elää läheisessä ihmissuhteessa, antaa kaikkesi, hypätä, päästää irti ja käpertyä pieneksi. Tai kun leivot uudella reseptillä kakkua, jota et ole koskaan kokeillut aiemmin ja haluaisit juuri sillä sitruunan ja marengin täydellisellä liitolla tehdä vieraisiin vaikutuksen. No niin, kakkuesimerkki oli vähän kepeämpi, mutta toimikoon se esimerkkinä osoittamassa, miten pieniin kuin suuriin asioihin tarvitaan sitä luottamista

Siinä kohtaa kun myin oman kotini ja uutta ei ole vielä löytynyt, oivalsin, että tulevista viikoista tai kuukausista olisi tulossa täysin sietämättömiä, jos en kykenisi nojaamaan luottamiseen. Saman oivalsin myös punoessani uutta ihmissuhdetta alulleen; en voisi olla täysillä mukana, jos en vaan uskaltaisi luottaa - ja ottaa samalla riskin, että voisin jälleen päätyä kokemaan sydänsurua. Poletit pöytään, ruletti pyörimään ja luottavainen mieli mukaan pelipöydälle. Se ei elä, joka ei päätä luottaa.

Nupullaan oleva ihmissuhde on ehkä hurjin ja vaativin esimerkki luottamuksen tärkeydestä - myös sellainen kohta, jossa itse kaipaan vielä harjoittelemista. Tuntuu uhkarohkealta ja ehkä jopa vähän hölmöltä vaan päättää luottaa, kun on kerran todennut, ettei se kannattanutkaan. Siinä kohtaa vaaditaan kyvyn esiin saamiseen aikamoista houkuttelua. Luottamusta saa maanitella, jopa repiä luokseen ja pakottaa pysymään vierellä. Ja silti uudelleen ja uudelleen huomaa, että se hävisi jonnekin taas. Ja sitten on taas aloitettava houkuttelemaan sitä uudelleen esiin. Harjoiteltava luottamista. Niinä hetkinä, kun siinä onnistuu, hengittäminen kulkee kepeästi. Rakkaus ja elämä kaikkinensa tuntuvat ihanalta mahdollisuudelta. 

Valokuvat ovat ystäväni Maarit Halosen ottamia, niissä poseeraamme me. Kuvat ovat mukana Yhdessä-teeman alla kulkevassa valokuvanäyttelyssä Espoon Sellossa. Käykää katsomassa!

 

Kommentit (0)

Valmiissa maailmassa olemme tottuneet siihen, että voimme saada tarvitsemamme, kun keksimme alkaa haluta jotakin. Nälän yllättäessä sushiateria on helpoimmillaan pyörälähetin päässä, kun meidän tekee mieli mennä elokuviin, voimme varata liput seuraavaan sopivaan näytökseen. Ystävän seuraa halutessa, usein puhelinsoitto riittää. Mutta entä kun haluaisimme rakastua? Impulssin toteuttamisen sijaan puhutaankin kännykän napin painallusta monimutkaisemmasta kaavasta: oikeasta ajoituksesta, onnekkaista sattumista ja omasta valmiudesta ottaa rakkautta vastaan - ennen kaikkea juuri viimeksi mainitsemastani. 

Kirjoittaessani Ehjäksi - kertomus hyvästä erosta -kirjaani, haastattelin projektin edetessä yhteensä yli viittäkymmentä eronnutta. He kertoivat omista vaikeista hetkistään, surustaan, selviytymiskeinoistaan ja myös siitä, milloin he tunsivat olevansa valmiita uuteen suhteeseen. Heidän tarinansa vahvistivat omaa kokemustani. Se, milloin me haluaisimme siirtyä seuraavaan suhteeseen ei vielä kerro siitä, että olisimme välttämättä valmiita pesemään yhteistä sukkapyykkiä ja olemaan auki toiselle ihmiselle. 

……...

Itse tunsin heti eron jälkeen suurta kaipuuta ihastua, rakastua ja löytää hyvä ihmissuhde. Silloin en vielä osannut erottaa, että parisuhteen sijaan kaipasin ennen kaikkea rakastetuksi tulemisen tunnetta, hyväksyvää läsnäoloa ja tunnetta, että kelpaan omana itsenäni. Hyvin nopeasti huomasin, että klisee: on ensin rakastettava itseään, piti tiukasti paikkansa. Sitä vaihetta oli rakastumisen tavoittelun kiireessäkin mahdoton ohittaa. Uuden ihmisen etsimisen sijaan aloin tunnustelemaan omia piirteitäni. Mitä paremmin tutustuin ja tykästyin itseeni, sitä selkeämmin rakkaussuhteen löytämisen pakko irrotti otettaan minusta. Koin jopa yllätyksekseni muutamia hetkiä, jolloin ajattelin, että vaikka en koskaan löytäisi rinnalleni ketään sopivaa, olisin itsenikin kanssa onnellinen (nämä hetket olivat ohikiitäviä, mutta hyvin kummallisella tavalla voimaannuttavia. Minä riitän! osasin viimein ajatella).

Kun olin eron jälkeen keskittynyt omaan maailmaani ja omaan itseeni liki kahden vuoden ajan, huomasin ensimmäisiä puhtaita hetkiä, jolloin ajattelin, että tuntuisi hyvältä jakaa elämä jonkun toisen kanssa. Ajatukseen ei liittynyt mitään ulkokultaisia toiveita juuri tietynlaisesta miehestä, vaan ainoastaan puhdasta halua olla yhdessä jonkun hyvän tyypin kanssa. Suunnitella kesälomaa, keittää aamuisin yhden kananmunan sijaan kaksi, ja jakaa sanomalehti kahtia hyvää keskustelua viritellessä. Sellaisina hetkinä aloin myös oivaltaa, että tiettyyn pisteeseen asti voimme kasvaa itse, yksin. Ennemmin tai myöhemmin vastaan tulee risteys, jossa hedelmällinen kasvu voi jatkua vieläkin hanakammin jonkun rinnalla, toisen voimavaroihin nojaten.

……….

Samaa kertoivat kirjaani varten haastattelemani eronneet. Toiset olivat toki salamarakastuneet jo edellisen liiton aikana tai hetki sen päätteeksi, mutta moni kertoi juuri sellaisesta vaiheesta, jossa he ehkä ensimmäistä kertaa uskalsivat tutustua omaan itseensä ja todella pohtia, millaista ihmistä he oikeasti vierelleen kaipasivat. Sunnuntait saattoivat toisinaan edelleen olla haikeita, mutteivat enää epätoivoisia. Itse ajattelen nyt, että siinä kohtaa, kun yksinolo alkaa tuntua hyvältä, voi toisen rinnalla alkaa tapailla onnellista elämää. 

Mutta entä sitten ne onnelliset sattumat? Tuleehan niitä varmasti meille ihan jokaiselle - tai ainakin juuri niille, jotka haluavat löytää jonkun, johon rakastua? Sillä hetkellä, kun ajattelet, että nyt näin on hyvä, vapautuu samalla ilmoille hyvää energiaa - uskon, että jotenkin niin sen täytyy olla. Sillä hetkellä, kun olemme täydellisen keskittyneitä omaan pieneen ja ihanaan maailmaamme, kannamme ehkä kädessämme hyvää kirjaa, drinkkiä, sateenvarjoa tai kauppakassia, johon olemme keränneet ainekset lempisalaattiimme, voi alkaa tapahtua.

Ehkä me menemme juhliin, jossa päätämme viipyä vain hetken, koska olemme täyden viikon jäljiltä väsyneitä (onnellisia) ja fiilistelemme jo mielessämme sitä, kun saamme seuraavana aamuna nukkua rauhassa pitkään. Juttelemme juhlissa ehkä ystävän kanssa ja samalla nostamme katseemme hetkeksi vain huomataksemme sisään kävelevän jonkun, jossa tuntuu olevan selittämättömällä tavalla jotakin merkityksellistä. Koska olemme luottavaisella mielellä (onnellisia), emme koe tarvetta alkaa rakentaa mitään, mutta jotenkin, sattumien summana päädymme juttelemaan juuri sen selittämättömällä tavalla merkityksellisen ihmisen kanssa. Ja vaikka hetki sitten olimme tavattoman väsyneitä ja haaveilimme kotiin lähdöstä, emme mieti sitä enää. Väsymyksen tunne on vaihtunut toiseen. Nyt jossakin sisällämme kuplii aito, puhdas ihastus - vahva alku rakkaudelle.

Varmasti jotenkin niin se sitten tapahtuu.

 

Kommentit (0)

Kohtaan työssäni uusia ja inspiroivia ihmisiä usein ja monesti yksi pienikin ajatus heidän sanomanaan voi avata omaakin maailmaani merkittävällä tavalla. Ajattelin, että olisi upeaa, jos voisin toisinaan valjastaa näitä voimatyyppejä välittämään jotakin heidän osaamisestaan myös teille haastattelun muodossa. 

Luen parhaillaan toistamiseen rakkausvalmentaja Jenniemilian Rakastan siis olen -kirjaa. Luin opuksen hyvin pian oman eroni jälkeen ja sain siitä paljon - tosin huomaan näin pari vuotta kypsyneenä saavani siitä tällä lukukerralla jopa syvemmin vieläkin enemmän.

Ihana Jenniemilia vastasi mietteisiini pelosta, rakkaudesta ja siitä, kuinka voimme opetella elämään merkityksellisempää elämää. Itseäni kiinnostavat kovasti itsensä vaaliminen, rakastaminen ja siinä paremmaksi tuleminen - niinpä pyysin Jenniemiliaa avaamaan näitä teemoja meidän iloksemme lisää. 

Julkaisen haastattelun kahdessa osassa, tässä ensimmäinen. Inspiroivaa lukuhetkeä!

 

Kolme H:ta auttavat eteenpäin rakastamisen tiellä

Pelko ja rakkaus liittyvät toisiinsa. Mistä huomaa, että toimii pelosta eikä rakkaudesta käsin?

Kun pakenen itseäni ja toimin haavojeni ja pelkojeni motivoimana, puoliunessa, olotilani on sumuinen ja epävarma. Mielen tarve on kokea jatkuvaa turvaa ja varmuutta, olosuhteista riippumatta. Niinpä mikä tahansa haastetilanne ja sisimmästä kumpuava pelko tai tuntematon kokemus aktivoi mielen hälytysjärjestelmän: “Olen turvattomalla maaperällä!” Tällöin turvaan pyritään hinnalla millä hyvänsä - tuttu kärsimys on parempi vaihtoehto kuin tuntematon vapaus. 

Rakkaudesta käsin toimiminen poikkeaa radikaalisti tästä kaavasta. Kun olen hereillä ja läsnä, yhteydessä rajattomaan elämänvoimaan, toimintani on selkeää ja rehellistä. Saatan kohdata itsessäni pelkoja, mutta se ei tarkoita pakenemista tai vastustusta. Päinvastoin, suhtautumiseni erityisesti vielä tuntemattomiin ja tutkimattomiin puoliini on täynnä uteliaisuutta. “Ahaa, mielenkiintoista, tällä tavalla reagoin näihin ärsykkeisiin…” Olen kuin oman elämäni salapoliisi aina uuden mysteerin äärellä.

Tällainen suhtautuminen on mahdollista, koska tiedostan, että peloilla ja puolustusmekanismeilla on ollut tärkeä tehtävä: ne ovat suojelleet minua. Siksi kohtelen haavojani samoin kuin ehdottomasti rakastava äiti lapsensa haavoja, myötätunnolla ja hellyydellä. Ja kaiken taustalla on luottamus elämään, joka kantaa ja jonka virtaan voi antautua - myös niinä heikkoina hetkinä.

Miten itsensä rakastamisessa voi tulla vieläkin paremmaksi?

Opetan asiakkailleni kolmen h:n muistisääntöä: hengitä, havainnoi ja hyväksy. Tietoinen keskittyminen hengitykseen tuo meidät mielen kaaoksesta läsnäoleviksi tähän hetkeen ja omaan kehoon. Arjen keskelle on hyvä luoda hetkiä, jolloin tätä harjoittelee. Laita vaikkapa kello soimaan keskellä työpäivää ja ota muutaman minuutin tauko. Keskity hengitykseesi ja tunne, miten se vaikuttaa koko olemukseesi. Kun olet läsnä, voit havainnoida rauhassa, mitä omassa todellisuudessasi tapahtuu. Mitä ajatuksia mielessäsi pyörii ja millaisia tuntemuksia kehossasi ilmenee?

Kun havainnointi helpottuu näiden harjoitusten avulla, se tulee mahdollistumaan myös haastetilanteissa. Normaalisti saatamme kiihtyä sekunissa nollasta sataan ja reagoida ennen kuin ehdimme edes tiedostaa, mitä tapahtuu. Havainnointi pysäyttää automaattiset reaktiomme ja tietoinen toiminta mahdollistuu. Lopulta mahdolliseksi tulee myös hyväksyminen sen sijaan, että omia reaktioitaan ja niiden näennäisiä aiheuttajia vastustaa. Tämä on täyttä vastuunottamista itsestä sen sijaan, että pahasta olostaan syyttää muita.

 

Katso lisätietoja Jenniemiliasta ja hänen kursseistaan täällä!

Kommentit (0)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat