
Kaupallinen yhteistyö
Hei kaikki lukutoukat tai vielä joululahjaideoita hautovat! Minulla on teille idea. Antakaa itsellenne tai ystävälle lahjaksi portti toiseen maailmaan, naurua, kyyneliä, sydäntä pakahduttavaa kauneutta, uusia näkemyksiä, ajateltavaa elämästä ja rakkaudesta.
Ohessa kolme, suomalaisten naisten kirjoittamaa kirjaa, joista voin lämpimästi suositella jokaista. Itse luin nämä ahmien, ne olivat kaikki omalla tavallaan merkityksellisiä. Minna Rytisalon kirjoittama Lempi, teki minuun monella tavalla niin suuren vaikutuksen, että sitä olen pohtinut vielä lukemisen jälkeen pitkään. Koko kirjan rakkaustarina oli kuin runoutta ja tarina jokaista sanaa myöten aivan uskomattoman kaunis.
Hei ja vielä! Jos haluat lahjoa itseäsi kevyemmällä lukemisellä, saavat blogini lukijat ainutlaatuisen mahdollisuuden. Jos tilaat itselle tai lahjaksi Glorian Kodin tai jonkin muun aikakauslehden Sanomien valikoimasta, saat kaupan päälle mahdollisuuden lukea digilehtenä kaikki muut talon lehdet ilmaiseksi! Itse olen vaikuttunut viime päivinä tuoreimman Glorian huikaisevista muotikuvista - ihana, että meillä kotimaassakin osataan! Yhden lehden hinnalla siis kokonainen lehtihylly käyttöösi! Tarjoukseen pääset klikkaamaan tästä.
Ohessa myös ne kirjat, joita lämpimästi teille syksyn kirjatarjonnasta suosittelen:
Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä
Roisi, naurattava ja toisinaan poskia punoittava. Helposti luettava romaani kertoo sinkkuelämästä, ja vaikka oma sinkkuiluni ei aivan samanlaista ollutkaan (ei kai liene tarkoituskaan) niin hihitellen, toisinaan ääneen nauraen samaistuin moneen juttuun. Viimeisen päälle hauska lukukokemus! Kirja on omiaan silloin, kun haluat lukea jotakin helppoa ja niin soljuvaa, ettei tarvitse kuin vaivautua hymisemään naurusta (tai häpeästä) lukiessa.
Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Rakastin Riikka Pulkkisen Rajaa ja Totta-romaania - siis r a k a s t i n. Sen jälkeen ilmestyneet kirjat eivät ole onnistuneet hivuttautumaan niin oman ihoni alle, mutta erityinen lukukokemus oli tämäkin: Paras mahdollinen maailma. Tarina vavahduttaa ja tekee toisinaan lohduttoman surulliseksi. Pulkkisen kieli on hienoa, ehkä tämän opuksen kohdalla oli toisinaan kikkailtu hieman liikaakin. Silti, suosittelen tätäkin hiljaisiin sunnuntaipäiviin, kun omassa maailmassa on niin hyvä olla, että uskaltaa pohdiskella asioita syvemmin ja uida myös niissä syvissä vesissä.
Minna Rytisalo: Lempi
Jos luet vain yhden romaanin, anna sen olla tämä. Kirja on osoitus siitä, että tarina voi olla kerrottu ja kirjoitettu niin kauniisti, että se piirtää eteen sellaisen maiseman, josta ei tahtoisi lähteä pois. Ihailen tämän esikoiskirjailijan lahjoja, tarinaa, historian tietämystä ja väkevänä välitettyä rakkautta, joka kirjan sivuilla sykkii. Opus kisasi myös Helsingin Sanomien parhaan esikoiskirjan tunnustuksesta ja en yhtään ihmettele miksi. Ah, mikä elämys!