Kirjoitukset avainsanalla Sisustus

Melkein mistä tahansa voin arjessani tinkiä, paitsi valkoisesta vessapaperista (en kestä, vaikka paperissa olisi "vain vähän" vaaleanpunaista tai muita värejä) ja leikkokukista. Minulla on melkein aina vaasissa jotakin kaunista kukkaa - oikein hehkeinä aikoina, maljakoita on monissa eri huoneissa. En ole miljonääri, toisinaan ihan venytän penniä ja silti: leikkokukista tingi en. Näin ollen minusta onkin kehittynyt oikein hyvä tarkan markan floristi ja etsinkin jatkuvasti kauniita leikkokukkaideoita.

Erilaiset lehdet ovat juuri nyt trendikkäitä, kestävät maljakossa pitkään, eivätkä maksa juuri mitään. Eukalyptyksen varsia näkee edelleen, ne näyttävät omaankin silmääni mukavilta edelleen - erityisen kivoja ne ovat muihin kukkiin sekoitettuina. Juuri nyt toimistollamme on floristi Thorénin liljat, joidet kaveriksi valitsin pari kaunista peikonlehteä - ah, näyttävät hyviltä yhdessä.

Jos sieltä ruudun takaa löytyy lisää kaltaisiani kukkien rakastajia, kokosin iloksenne ja inspiraatioksenne vallitsevia kimpputrendejä Tukholman sisustusmessuilta. Erilaisiin maljakoihin panostaminen kannattaa aina - itsestäni tuntuu, ettei "juuri oikeaa" maljakkoa tunnu oikein koskaan löytyvän - ainakaan silloin, kun on saanut uuden leikkokukkaidean. Tukholmassakin maljakot olivat monien kimppujen kanssa merkittävässä roolissa.

Kommentit (2)

Syystyttö
1/2 | 

Itse olen jo muutamia vuosia sitten siirtynyt erilaisiin lehtiin maljakossa. Yllättäen herkistyin lähes kaikkien kukkien tuoksulle sisätiloissa, joten pakon sanelema juttu. Onneksi löytyy edes jotain kivaa. Näillä mennään. Kiitos vinkkikuvista.

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015
2/2 | 

Lehdet ovat ihania ja vielä edullisia - kestäviäkin vielä. Tässä ihailen maljakossa juuri perjantaina hankkimaani peikonlehteä ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


Adea


Nikari

Lundqvist, Copenhagen

Jos sohvan hankkii kankaisen sijaan nahkaisena, on oltava valmis investoimaan leikkiin enemmän euroja. Tukholman sisustusmessuilla kierrellessä himo nahkaan eskaloitui itsellänikin - nahkaa näkyi monessa kohtaa, monin eri tavoin käytettyinä. Itse olen jo jonkin aikaa haaveillut tästä sohvakaunottaresta - siinä yhdistyy paitsi juuri se kauniin sävyinen nahka, myös ihastuttava muoto. Ehkä sinne seuraavaan kotiin sitten.

Jos haluat tuoda kotiisi nahkaa, mutta et ole vielä valmis investoimaan vaikkapa nahkaiseen nojatuoliin, voi materiaalia tuoda kauniisti esiin myös pienemmissä yksityiskohdissa. Nahka valaisimien jaloissa (sitähän voisi kierittää niihin ihan itse!), sohvien soljissa tai vaikkapa kynätelineessä tai säilytysrasioissa työpöydällä voisi olla jotakin, josta aloittaa.

 

Joskus nuorena likkana ajattelin vaatteista ja sisustuksesta, että kaksi väriä on maksimi. Tätä nykyä ajattelen: kaksi ei riitä mihinkään! Tämä pätee mielestäni myös kuoseihin ja niiden yllättäviin yhdistelmiin. Testailin kuosi- ja väri-ilottelua ihanassa kodissa Helsingin keskustassa, jota kuvasimme meidän kirjaprojektiamme varten. 

Vaikka samassa sängyssä on niin voimakkaita kuvioita, raitaa, kukkaa kuin montaa eri väriä, on kokonaisuus silti hallittu ja jopa levollinen. Itse harrastan samaa rehvakasta sisustuspolitiikkaa myös vaikkapa kotini tapeteissa ja seinien maalaamisissa - toki niin, että sävymaailma pysyy eri kuosien kanssa samana. Kun värit ja kuosit valitaan samasta maailmasta ja samoista sävyistä, on revittely turvallista touhua. 

Sängystä löytyy:

< Marimekon Napakettu-kankaasta ommellut tyynytliinat (suurissa tyynyissä) sekä samaa kuosia päiväpeitto

< Lapuan Kankureiden keltaraitaiset pellavalakanat (tulevan kevään mallistoa - totaalinen must have -tuote!!)

< Moko Marketin korallinväriset pellavatyynyt

< Kukkakuvioitu tyyny, sekin Moko Marketista

Itse kannatan sitä, että hankkii itselleen kalusteita, jotka kestävät, kestävät ja taas hyvällä huollolla jatkavat elämäänsä entistä ehompina. Olen tottunut käyttämään verhoilijan palveluita, koska olen aina rakastanut vanhoja huonekaluja melkein enemmän kuin uusia.

Kalusteet - etenkin ne vanhat - ovat minulle hyvin rakkaita ja myös merkkipaaluja erilaisista elämänvaiheista. Kun erosin kolme vuotta sitten, löysin antikkiliikkeestä pienikokoisen divaanin 1800-luvun lopulta ja jotenkin tuntui aivan pakottavalla tavalla, että minun on saatava se. Divaaniparka oli todellakin parhaat päivänsä nähnyt niin rungon kuin verhoilunkin osalta. Säästin ja katselin divaaniraasua aikani - huomauttaisin tässä, että siinä istuessa saattoi aina kuulla rakenteiden napsahtelevan ja hiljalleen vajoavan - ja kun lantit olivat kasassa, vein sen verhoilijan hellään huomaan. Tiesin, että divaaniremontti tulisi maksamaan, koska huonekalu piti purkaa repsahtaneen rungon vuoksi luilleen, mutta koska kyseessä on tosirakkaus, olin valmis panostamaan siihen myös taloudellisesti. Samalla vein verhoilijalle myös vain uutta kangasta vaatineen vanhan nojatuolin.

Ennen muutosta:

Olin saanut lukuisia suosituksia Verhoomo Tolosesta, joka pitää majaa Helsingin Lauttasaaressa. Olen hyvästä käsityöstä tässä kohtaa tarkka, koska kun kerran päätyy verhoilemaan ja kuluttamaan siihen lukuisia satasia, on jäljen oltava niin hyvää, että kalusteet palvelevat pitkään. Sama pätee kankaiden laatuun, mitään huttua ei kannata verhoilukankaaksi valita. Itse luotin jälleen Lauritzoniin, jotka valmistavat kankaita myös julkisiin tiloihin, eli materiaalit on todellakin tehty kestämään kulutusta.

Kävin prosessin edetessä tapaamassa ihanaa Oke Tolosta Lauttasaaren työpajalla. Hänen ja muiden näppärien verhoilijoiden hyppysissä kalusteet saivat viimeisen päälle uuden ilmeen. Oli myös hyvä nähdä välivaiheita, jotka todella osoittavat, että hommaa riittää ja näin verhoilu ei voikaan olla aivan ilmaista.

Divaani purettuna:

Samalla kun hämmästelimme divaanin elettyjä vuosia, kyselin Okelta muutamia vinkkejä kalusteen verhoilemisesta haaveileville.

Miksi kannattaa verhoilla ennemmin kuin ostaa uusi huonekalu?

Verhoilu tuo lisäarvoa huonekalulle ja on ehdottomasti ekologisempi valinta. Samalla myös työllistää käsityöalaa.

Mitä tulee ottaa huomioon verhoilua suunnitellessa?

Keräily- ja designhuonekalut voivat verhoillessa jopa nostaa arvoaan, kun verhoileminen tehdään vanhaa kunnioittaen. Kankaiden valitseminen värien ja kuosien suhteen on tietenkin makuasia, mutta kankaan laatuun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. 

Kannattaa miettiä, miten kangas käytössä venyy ja kuinka se puhdistetaan tarpeen tullen. Lemmikki- ja lapsiperheissä kankaan pestävyyteen ja armolliseen värisävyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Luonnonmateriaalit vanhenevat yleensä kauniimmin. Kannattaa kysyä ammattilaisen suosituksia kangasta valitessa. 

Mistä hinta verhoilussa muodostuu?

Rungon kunto on ratkaiseva tekijä. Jos kaluste vaatii vain verhoilun, on se huomattavasti huokeampaa kuin silloin, kun myös runko pitää kunnostaa. Ammattilainen osaa antaa asiakkaalle pitävän arvion verhoilukuluista ennen työn aloittamista.

Lopullinen hinta muodostuu käytetystä ajasta, materiaaleista, kankaista sekä korjaus- ja erikoistoiveista. Verhoilutyö on hyvin monivaihenen prosessi, joka vie aikaa yleensä luultua enemmän. 

Minkälaista huonekalua ei kannata verhoilla?

Mikäli rakenneosat ovat niin rikki, etteivät ne kestä enää turvallista käyttöä, hinta on moninkertainen normaaliin korjaukseen verrattuna. Tälläisenkin huonekalun voi verhoilla tunnesyistä vaikkapa pelkästään koriste-esineeksi.

Kalusteiden uuden vaatteet:

Mietimme värejä yhdessä Proloquen naisten terävien sävynenien kanssa. Haussa olivat klassiset sävyt, jotka kestävät aikaa niin materiaalin kuin sävyn suhteen. Ja jotenkin divaanin kuului olla ehdottomasti punainen! Pienessä nojatuolissa lähdettiin hakemaan messingin sävyä. Molemmat kankaista ovat pellavaisia ja vahvoja sekä paksuja, joten luotan niiden kestävän aikaa hyvin. 

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat