Kirjoitukset avainsanalla Sisustus

Olen sisustaessa yksityiskohtien ihminen. Minua kiinnostavat kovasti myös ne omalla tavallaan näkymättömät pienet palat, joiden avulla arki kuitenkin on aavistuksen kauniimpaa.

Itse olen koteja remontoidessa hurahtanut vanhan mallin mukaan valmistettuihin posliinisiin valokatkaisimiin, jotka tekevät valojen napsauttamisesta päälle paljon ihanampaa. Paitsi että ne näyttävät kauniilta maalattuja tai tapetoituja pintoja vasten, ovat ne juuri se kuuluisa viimeinen, esteettinen silaus myös äänensä puolesta. Samalla kun valot syttyvät, kuuluu kaunis napsaus katkaisinta kääntäessä (oikeanlaisen napsahduksen aliarvioiminen on ykistyiskohtien täydellistä vähättelyä!). Oman tunnelmansa tuovat puolestaan posliiniset himmentimet, jotka meidän kodissa on asennettu keittiöön ja ruokailutilaan.

Pienet asiat voivat olla suuria asioita - sisustaminen on tästä paras esimerkki. Olen vaikkapa säästänyt täydellisen kauniisiin ovenkahvoihin pitkään ja hartaasti - mutta samoin kuin valokatkaisimia, niitä käytetään kotona koko ajan! Ei ole merkityksetöntä, minkälaisesta arjen apurista sitä valojaan ja kulkujaan ohjailee.

Posliiniset valokatkaisimet, alkaen 36 e kpl, Domus Classicalta

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Ei yhtään valkoista seinää oli periaate, jonka mukaan tämän kodin värit valittiin. Koska sävyjen valitseminen on tarkkaa puuhaa, eikä pienistä maaliliuskoista aina osaa päätellä oikeaa, oman kotini väritaikureina toimivat ystäväni Proloquesta. Heidän kanssaan sävyjen miettiminen ja juuri oikeaan, harmoniseen sävyyn päätyminen oli harmoninen prosessi kokonaisuudessaan (iso plussa remppastressin keskellä!).

Kaikki kotini maalisävyt löytyvät Tikkurilan värikartasta. Pidän itse utuisista ja vähän sammuneista sävyistä, käytännön elämässäkin olen huomannut, että niiden keskellä eläminen tuntuu hyvältä. Levollisessa kokonaisuudessa on tärkeässä roolissa myös oikea - kanamunan kuoren sävyinen - valkoinen, jolla jalka- ja koristelistat maalattiin tummempien sävyjen kaveriksi.

Sekä lastenhuoneen että salongin seinässä on tapetti - molemmat Cole & Sonin mallistosta. Pidän heidän tapettiensa klassisesta ja ylellisestä ilmeestä. Tapetti on pintana arempi ja arjessa vaatii herkempää kohtelua - esimerkiksi lastenhuoneen seinät ovat saaneet jo jonkin verran osumaa. Silti yhdistelmä, joissakin huoneissa tapettia, toisissa maalia, toimii kokonaisuutena mielestäni oikein kauniisti.

Lattiaan valittiin hyvin perinteinen sävy, jota vanhojen huoneistojen lattioissa on käytetty ja maailman sivu: kyyhkynharmaa. Hyvän harmaan löytyminen on aina pieni lottovoitto sinällään - liian liiaa tai liian sinistä kun ei saa olla.

Kommentit (5)

Suski
1/5 | 

Upeita sävyjä kerta kaikkiaan! Muistatko, mikä on tuo sävy kolmannessa kuvassa ylhtäältäpäin? Onko se sellainen hieman minttuinen vihreä vai näkevätkö silmäni ihan väärin? Juuri jotain tuontyyppistä etsin nimittäin. :) Olohuoneessamme on ihan liian valkoista...

Heli Ingeborg
Liittynyt26.8.2015
2/5 | 

Hei Suski!

On juurikin sellainen hento vihreä Tikkurilan sävypaletista. Keittiönkaappini ovat juurikin tätä samaa. Tarkka koodi ei ole minulla itse ylhäällä, mutta senkin saan remppadokumenteista varmasti selvitettyä.

Suski
3/5 | 

Oi, jos koodi jossain vaiheessa tulee vastaan, niin olen superkiitollinen. :)

Vierailija
4/5 | 

Joko minttuisen seinän sävykoodi on tiedossa?

Katoimme lasten kanssa viikonlopun kunniaksi uuden pellavaliinan pöytään. Hennosti raidoitettu - perinteisen pellavan sävyinen liina istuu kauniisti ovaalin malliseen ruokapöytään - ruokailutilaan tulee hetkessä pehmeämpi tunnelma. Loimaan työreissulta tarttui perjantaina mukaan keraaminen kannu, jonka sisään sujahti kummituspuu. Sen hennon vihreät lehdet lupailevat kotiin kevättä. Olen viehättynyt keramiikkaan, vesikannu on puolestaan löytö luottokeraamikoltani Västanfjärdista - hänen käsissään ovat syntyneet myös rakkaimmat teekuppini.

Pöytäliina, Lapuan Kankurit

Vierailimme Lapualla kuvausreissulla ja koin todellisen pellavahurahduksen. Paitsi että päädyin penkomaan Lapuan Kankureiden ale-koreja (ne ovat vaarallisimpia kaikista), ihastuin myös kovasti Mifuko-yrityksen suunnittelemiin kevään pellavauutuuksiin. Raikkaat sävyt yhdistettynä paksuun, hyvälaatuiseen pellavaan tulevat olemaan kevään kattauksieni juttu. Pidin myös kovasti tyynyliinoista, joissa oli yhdistetty kahta eri väriä - ne sopisivat makuuhuoneen kevääseen vaaleanharmaan päiväpeittoni päälle.

Alennuksesta nappasin kauniin pellavapöytäliinan, sohvatyynyn ja keittiöpyyhkeitä - kaikki klassisessa pellavan sävyssä. Kuvaan ne teille tositoimissa vielä myöhemmin. 

Kuvat: Lapuan Kankurit

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat