Tänä vuonna joulupukki oli erireilu ja kuuli toiveemme uudesta sohvasta. Hankimme sen koko porukan iloksi, keskiöksi, jonne paeta kirjan tai elokuvasuunnitelmien kera. Mittailujen, harkinnan ja pohdinnan päätteeksi päädyimme Adean Mr. Jonesiin, moderniin howard-sohvaan, jossa istuinmukavuuteen on panostettu erityisesti. Sohvan malli tukee kauniisti vanhan talon linjoja ja toimii myös sievänä parina antiikkihuonekaluille, joita on kotonamme varsin paljon.

Muotoutuvat sohvan tyynyt tuntuvat istuessa kuin imaisevan syleilyynsä (sohvalta on yllättävän hankala lähteä mihinkään, sen verran mukavasti se kannattelee. Näen sen kuitenkin yhtenä sohvan hyvistä ominaisuuksista). Verhoilukankaaksi valitsimme luonnonmateriaalin, pellavasekoitteen siniharmaalla sävyllä. Sohvan materiaalin tavoitteena oli ennen kaikkea helppous, mutta myös pehmeys - omasta mielestäni luonnonmateriaaleja voittaneita ei vaan ole (jos sattuu torkahtamaan, tuntuvat ne poskea vasten ehdottomasti parhaimmilta. Myös konepestävyys on plussaa).

Sitten se sohvan paikka, sitähän onkin huonekalun saapumisen jälkeen pohdittu oikein urakalla. Kirjastomme on yhteydessä ruokailutilaan ja on aika kapea tila. Tavoitteena oli ennen kaikkea huoneen viihtyisyys ja tunnelmallisuus sijoittelua ajatellen. Huoneessa ei ole vielä televisiota - voi olla jonakin päivänä - mutta sitä ei mietitä sisustaessa. Ennemminkin mietittiin sitä, että koko perhe ja tarvittaessa myös vieraat mahtuvat huoneessa viihtymään, kohtaamaan, keskustelemaan ja ehkä pelaamaan korttipelin jos toisenkin.

Ensin sohva sijoitettiin ikkunan eteen. Jos mietittäisiin sitä televisiota, niin tässä sijoittelussa sen saisi hyvin aseteltua vastakkaiseen antiikkikaappiin ja kaikki näkisivät ruudun paremmin kuin hyvin. Toisaalta tässä vaihtoehdossa sohva ikään kuin sulkee viereisen ruokailutilan omaksi tilakseen, kun tarkoitus olisi ehkä juuri päinvastoin - luoda yhteys eri tilojen välille. Myös ikkunan eteen sijoittaminen harmittaa. Olisi ihanteellista, että sohvalla istuessa voisi katsella ulos. Kun sohva sijoitetaan pitkälle seinälle, jolloin sieltä istuessa voi katsoa ruokalutilaan ja sohvalla maatessa ulos ikkunasta, on lopputulos avarampi. Näin divaanista ja pienestä nojatuolista saa sohvan kanssa myös muodostettua ryhmän, jossa vastakkain istuminen ja mielenkiintoiset keskustelut ovat mahdollisia.

Mutta sitten se tv, sille ei enää niin selkeää paikkaa olekaan. Kysymys kuuluukin nyt, että tarvitaanko sitä? Jos tarvitaan, niin sille on varattu huoneessa vain sivurooli. En tunnustaudu television vastustajaksi, mikään ei ole niin kivaa kuin perheen yhteiset elokuvaillat tai maratonit koukuttavan sarjan parissa. En kuitenkaan pidä ajatuksesta, että koko oleiluhuoneen sisustus kiertyy television ympärille. Niin on sisustettu jo aivan liian pitkään, vaikka ajat ovat muuttumassa. Televisio sinällään ei näyttele enää samanlaista roolia kuin ennen. Silti koen, että parhaimmillaan yksi iso ruutu myös yhdistää. Jos jokainen tuijottelee omaa pikku ruutua ja sieltä tulevaa viihdykettä omillaan, ei sekään aina tunnu niin mukavalta ajatukselta. Tällä hetkellä kotoamme löytyy televisio lasten parvelta, sinne olemme muutamia kertoja vetäytyneet elokuvailtaan koko perhe. Läppäri on myös uskollisesti toimittanut television virkaa, mutta onhan ruutu siinä aika pieni. Valkokangastakin on mietitty, mutta minne sitten se verrattain iso ja ruma projektori?

Kummasta huonejärjestyksestä sinä pidit enemmän? Entä televisio? Onko se sisustuksessa pakollinen kapistus?