Kirjoitukset avainsanalla Sisustus

Joskus ihanan valoisat aamut (ja viiden pintaan heräävät muksut) voivat pakottaa tekemään nopeitakin sisustusliikkeitä. En ole koskaan ollut pimentävien rullaverhojen ystävä - oikeastaan en ole koskaan välittänyt kuin kauniin valkoisista pellavaverhoista. Nyt kun makuuhuoneessani onnekseni nukkuu myös ihminen, jolle kauniisti pellavan läpi siivilöityvä valo ei riitä verhovalintaperusteluksi, olin haastavan sisustustilanteen edessä. Onnekseni sain osaavaksi auttajakseni Eurokankaan, joka lupasi, että liian aikaiset aamut voivat olla kauniisti historiaa.

Jos olisin todella rohkea ja ennakkoluuloton sisustaja, olisin saattanut tarttua smaragdinvihreään raakasilkkiin tai lehtikuvioituun silkkiverhoon. Tällä kertaa päädyin kuitenkin tuttuun ja turvalliseen valkoiseen pellavaan. Löysimme yhdessä Eurokankaan Eeva-Liisa Patneyn kanssa lämpimän valkoisen pellavakankaan, josta ommellaan verhot sekä olohuoneeseen että keittiöön - huoneisiin, jossa pellavan läpi siivilöityvä valo on todellakin hyve. Päädyin sataprosenttiseen pellavaan, vaikka myös viskoosisekoitteinen pellava oli kiilloltaan ja laskeutuvuudeltaan houkutteleva. Jotenkin rehdin pellavan pönäkkyys viehättää minua silti eniten ja kun siitä löytyi lempeän sävyinen valkoinen, oli päätös tehty. Olohuoneen ja keittiön osalta verhot ommellaan melkein maahan asti - mutta kokemuksesta jätin parin sentin etäisyyden lattiaan. Vaikka olisikin kaltaiseni siisteysintoilija, valkoisen verhon alareunat ovat yllättävän nopeasti mustat, jos ne viistävät maata. Verhojen alareunaan ommellaan Eurokankaan ompelimossa myös pienet taskut lyijypainoille, jotka takaavat sen, että verhot laskeutuvat todella kauniisti. 

Makuuhuoneeseen harkittiin ensin myös pellavaa pimennysverhovuorella. Myönnän, että olin hyvin ennakkoluuloinen pimennysverhokankaiden suhteen. Jotenkin mielikuvani niistä oli sellainen tekokuituinen, kiiltävä ja liukas, mutta luuloni osoittautuivat vääriksi. Löysin valmiista pimennysverhoista todella kauniin puuvillakankaan, jonka toinen puoli on sataprosenttisesti pimentävä. Pähkäilyn jälkeen päädyin musta-valkoraitaan, klassikkoon, joka toimii hyvin makuuhuoneen syvän vihreiden seinien ja vanhan käsinkudotun villamaton kanssa. Raidat tuovat ryhtiä. Raitaverhot ommellaan puolestaan aivan lattiaan kiinni. Paksumpi kangas, josta ei kuulla läpi mielestäni vaatii sen.

Tällä hetkellä odottelen verhojen valmistumista (ja nukun makuuhuoneessa ylös ripustetun tilkkutäkin ansiosta pidempään kuin viiteen). Kuvaan teille ennen jälkeen -kuvat pian, niin pääsette näkemään, miten kauniilla verhovalinnoilla voi paitsi tehdä merkittäviä sisustustekoja, myös nähdä kirjaimellisesti kauniimpia unia ihan aamuun asti.

*Postaus tehty yhteistyössä Eurokankaan kanssa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kannustalon asuntomessukohteen inspiraationa toimi perinteinen pohjalaistalo. Ja juuri perinteet tuotuna raikkaasti tähän päivään saivat minutkin innostumaan ja inspiroitumaan. Talossa oli hyvällä tavalla suomalainen henki. Ihailen suuresti myös työtä, jonka sisustussuunnittelija Helena Karihtala oli tehnyt talon sisustuksen kanssa. Helena onnistuu upeasti yhdistämään design-klassikoita, kauniita huonekalulöytöjä Tanskasta, antiikkiliikkeistä, kirpputoreilta kuin myös Ikeastakin. Lopputuloksena on raikas ja kerroksellinen kokonaisuus, jossa uudet kalusteet ja esineet tukevat vanhoja ja päinvastoin. Olin vaikuttunut!

Eivätkä muutkaan kohteet hurmaamatta jättäneet. Suosittelenkin heinäkuussa starttaavia Asuntomessuja kesäretken kohteeksi lämpimästi. Alue oli muutenkin kauniilla paikalla, järven rannalla, alue oli kooltaan sopivan kompakti ja lähialueilta löytyy muutakin kaunista nähtävää. Ja ne sydämelliset, reippaat ja hurmaavaa murretta vääntävät ihmiset - ansaitsevat ihastuneen huokauksen hekin!

Seinäjoen Asuntomessut, 8.7.-7.8.2016

Mielestäni kauneinta on, kun sisustus näyttää huolettomalta, vaikka yksityiskohtia tarkemmin tarkkailemalla huomaakin, että kaikki on harkittua - sokerikipon kirkkaansinistä raitaa myöten. Klassinen sisustus kestää aikaa, silmä ei kyllästy ja pienillä päivityksillä sitä voi muokata ja päivittää tähän päivään. Tammea, marmoria, munankuoren valkoista ja harkitusti mustaa - näitä oli käytetty Sydneyn matkan suosikkiravintolassani Billsissä. Bondi Beachillä sijaitsevassa ravintolassa maistui erinomaiselta myös ruoka, mutta sen sisustusratkaisuja olen jäänyt mieleeni pyörittelemään jopa täydellisiä uppomunia ja vesimelonijuomia pidempään. 

Onnistuneiden värivalintojen lisäksi astiat olivat kauniita - ja jälleen huolella valittuja. Tekee mieli huokaista ihastuksesta ääneen siinä kohtaa, kun huomaat teekuppisi olevan tasan samanvärinen kuin ikkunanpuitteet ja ovenkarmit. Hei ja jos olet kyllästynyt mariskooleihisi, Bills tiesi, mitä niille kannattaa tehdä! Niistä tarjoiltiin suuret jädeannokset ja tiramisukin oli livahtanut juurikin suomalaisten kaappien perukoilta löytyvään kulhoon. Reissun jälkeen kaivoin omat kulhoni esiin ja tarjosin niistä mansikoita ja marenkia. 

P.S. Miten ihanilta näyttivät hajanaiset julisteet, kortit ja maalaukset seinällä, kauniissa asetelmassa!

Bills, Bondi Beach Sydney           Kuvista kaunis kiitos matkakumppanilleni, valokuvaaja Ulla-Maija Lähteenmäelle

Toisinaan koti ja sen asukkaat ovat kaikki niin hurmaavia, että kuvauspäivän muistoihin palaa moneen otteeseen jälkikäteen - näin kävi Anna Ruohosen Pariisin kodissa vierailtuani. Jos et ole vielä ihastellut kuvia ja juttua tuoreimmassa Glorian Kodissa, selaa Kotikulmille-palstalle ja rakastu!

Ihanaa, persoonallista ja hurmaavaa uutta viikkoa sinulle!

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat