Kirjoitukset avainsanalla Sisustus

Kuvat: Fantastic Frank & Residence

Mietin eilen illalla, että miten olen päätynyt taas tähän: nukun ohuella patjalla ja etsin aamuisin lempineulettani jätesäkistä. Meillä oli huippu muuttotiimi, mutta ainahan sitä sälää jää jäljelle. Eilen muutin taksilla pari laatikkoa, tänään kannoin varastolle 10 jätesäkkiä, yksi kerrallaan. Ajattelin, että teen treenin tässä samalla - sain totisesti hien pintaan.

Huomenna vanhan kodin tulee olla tyhjä ja alkaa elämänjakso nimeltä "muuttoevakko". Mies on maailmalla ja olen buukannut itseni ystävien sohville, isän vierashuoneeseen - testasin eilen myös toimiston sohvaa, siinäkin pystyy onneksi nukkumaan. Kesäkuun alussa alkaa elämänjakso nimeltä "remppaevakko" ja etsimme ainakin muutamaksi viikoksi kämppää keskustasta. Jos remontin aikataulu pitää (eihän se koskaan pidä), tämä kaikki päättyy kesäkuun lopussa. 

Tulin äsken hammaslääkärin päivystyksestä. Olin varma, että hampaassa on vähintään valtava reikä - särky on ollut sen mukaista. Hammaslääkäri totesi ykskantaan, että olen purrut leukoja niin lujaa yhteen, että hammas vihoittelee siksi. Käski stressata vähemmän. 

Jos ja kun olen taas joskus siinä tilanteessa, että puhun muuttokuumeesta ja alan katsoa kämppiä tositarkoituksella, ravistelkaa minut hereille. Kertokaa sitten, että tämä ei ole ihmisen arvoista elämää (vaikkakin sitten kuitenkin jotenkin niin ihanaa ja jännittävää. Ja ette tajua, miten uuuupeeeaaa siitä uudesta kodista tulee!!!).

Kuvat ovat inspiraatikansiostani, jota minulla on tapana kartuttaa koko ajan. Tiedän, ettei pitäisi ja ymmärrän, että se on yksi tapa, joka johtaa siihen, että olen päätynyt jälleen tähän tukalaan elämäntilanteeseen.

Kommentit (4)

AnskuK
1/4 | 

Oih voin niin samaistua tuohon hammas- tai ehkä oikeammin leukojen särkyyn. Olen tehnyt samaa - purrut purukalustoa täysillä öisin yhteen - jo muutaman viikon ajan. Kurjaa. Mutta toivottavasti helpottaa ja leuatkin säilyvät :)

Vierailija
4/4 | 

Kuulostaapa tutulta! Itsellä kanssa ensi viikolla muutto edessä, mutta onneksi muuttopalvelu jeesaa :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toisinaan on hyvä muistutella itseäänkin vankkojen tuttujen olemassaolosta - eritoten silloin, kun on muutto edessä ja uusi koti kaipaa vaikka mitä uutta. Lanseerasimme Helena Karihtalan Sisustajan käsikirja -opuksen Helsingin keskustan Artekissa ja ilokseni löysin liikkeestä taas vaikka mitä muutakin ihanaa kuin Cozyn kirjoja. Mukaan tarttui klassikko-seeprakankaasta tehty pussukka, jota aion käyttää Italian lomalla ihan käsilaukkuna kuulkaas. Myös yllä olevat saviastiat jäivät mieleeni.

Kun elämme maailmassa, jossa tarpeita ja mielihaluja tuntuu nousevan oikealta ja vasemmalta tämän tästä, tuntuu hyvältä harkiten hankkia jotakin, joka palvelee pitkään. Itselläni on kotona useita Artekin valaisimia, nyt mittailen erään kauniin ruokapöydän tuolin muotoja tulevaan kotiin. Olen myös enemmän kuin iloinen ja ylpeä, että sisustuskirjamme löytyvät myös Artekin valikoimista. Koska myös kirjat ovat parhaimmillaan kauniita designesineitä, joita koti kuin koti kaipaa.

Artek, Keskuskatu 1 B, Helsinki

Ensimmäiset kuvat Fantastic Frank

Maalisävyjen valinta, yksi remontin tärkeimmistä ja myös haastavimmista vaiheista. Tätä nykyä kuljen taskut pullollaan Tikkurilan värilappuja, tiiraan niitä auringossa, varjossa, iltaisin vähän väsyneenä ja aamulla ennen töihin lähtöä (tänään otin ne esiin jalkapallokentän laidalla kaikkien sisustustietäväisten fudisäitien pohdittavaksi). Niiden avulla pääsen hahmottamaan uuden kodin tunnelmia. Juuri nyt päällimmäisinä väriajatuksina ovat, ettei täydellisen turkoosia tunnu löytyvän millään ja todella tumman harmaa kiehtoo vaarallisen paljon (tuleeko huoneesta sen kanssa liian synkkä?).

Yllä muutama kuva inspiraatiokansiostani, ruotsalaisen Fantastic Frankin kohteista. Siellähän se on ikuistettu se täydellisen turkoosikin... 

Kommentit (7)

Seuraa 

Heli Thorén on 37-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat