Kirjoitukset avainsanalla Mrs Jones

Mrs Jonesin viikonloppu on ollut aikamoista hulinaa. Perjantaina seikkailin koiran kanssa hammasleikkaukseen Fiskarsiin, löysin sieltä ihanan savipajan, josta kuvan kuppi löytyi. Sain myös puhelun koskien Mrs Jones Hanko  Kesäkauppaa, saa nähdä miten asiat etenee. Lauantaina juhlimme kummitytön  syntymäpäivää pitkän kaavan mukaan. Aurinkoinen sunnuntai sen sijaan on ulkoiltu ja nautittu kevään ensimmäisistä lämpimistä päivistä. Kivaa viiikkoa sulle, mulla edessä kuvausmatka Milanoon. 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

MY STYLING WORK: JOUTSEN FINLAND

 

Työssäni muotitoimittajana ja stylistina olen tehnyt töitä vaatteiden kanssa jo parinkymmenen vuoden ajan. Mahtavimpia työjuttuja ovat nämä kampanjakuvaukset, joissa on kivat tuotteet ja supertiimi. Joutsen Finlandin kuvia löytyy blogistani aiemminkin, olemme Kristan kanssa päässeet tekemään jo monta sesonkia. Postaus löytyy myös Kristan blogista, klik.   

Kuvat Krista Keltanen

Styling Jonna Kivilahti

Joutsen Finland Eija Engblom

Meikki Heidi Reponen

 

Iloksenne muutama kuva Mrs Jonesilta. Meillä on tosi suuret ikkunat ja valoa virtaa sisään kaikista suunnista. Keväinen valo siis innostaa aina laittamaan kodin uuteen uskoon.  Meidän lattiasta on tullut kysymyksiä ja tässä hieman taustaa. Talomme on arkkitehti Jaakko Laapotin suunnittelema ja vuonna 1962 rakennettu. Alkuperäiset lattiat ovat kuulemani mukaan olleet siihen aikaan kovin suosittua korkkia, mustana, muisteli arkkitehti itse. Nämä mosaiikkiparketit on laitettu sittemmin, veikkaan 80-90 luvun taitetta. Meidän lattiat hiottiin ja lakattiin reilu vuosi sitten linjasaneerauksen yhteydessä ja sävystä tuli reilusti vaaleampi kun kellastunut pinta hiottiin pois. Haaveilen tuon tammilankkuisen keittiön taustaseinän käsittelemistä mustaksi, lattian ja seinän sävyero häiritsee ainakin itseäni. Samalla keittiön yläkaapit vaihdetaan uusiin, koska saneerauksen aikana reunimmaiset kaapit oli poistettu sähkökaapin tieltä. Typerän ratkaisun vuoksi joudumme miettimään yläosan uusiksi. Aikansa kutakin, toisaalta. Kivaa viikkoa sulle!

 

Aurinko, ihan puskista tuli. Niin mahtava kevätkeli oli viikonloppuna että piti kaivaa kaapista uudet kevättakit. On tainnut tulla vähän tavaksi kuvata Fannin kevätpuku ja vastaava talveksi. Nyt luotin tuttuun Racoon-merkkiin, koska ollaan oltu talvipukuihin tyytyväisiä. Mustan sijaan nyt harmaata ja vähän värejäkin!

Takki ja fleece  Racoon.  Pipo Name it. (Yhdistän takin mustiin housuihin.)

 

 

Seuraa 

Mrs Jones on sisustustoimittaja, stylisti, sisustussuunnittelija ja bloggaaja Jonna Kivilahti. Mrs Jones -blogissa pääset nauttimaan inspiroivista kodeista, sisustamisen ideoista ja ajan ilmiöistä.  Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
Joulukuu

Kategoriat