Kirjoitukset avainsanalla puutarha

Kaupallinen yhteistyö Plantagenin kanssa

 

Sormet multaan! Nyt on kevät ja hetki, jota eniten kaipaan. Lumi sulaa ja on aika miettiä kesän kasvimaata. Tulevana kesänä kasvatan yrttejä niin kotipihalla kaupungissa kuin saaressa kasvihuoneessa. Kylvin viime viikonloppuna monenlaista kasvatettavaa. Löysin Plantagenista kotiini sopivia mustia ja läkkipeltisiä alusia, joiden päälle nuo kennot on helppo asettaa ja kastelukin onnistuu ilman ongelmia.   Osaan näistä alusista kuuluu myös läpinäkyvä muovikansi, joka pitää istutuksien kosteuden sopivana. Kokeilin myös nuorimman tyttäreni kanssa hauskaa valmista pakettia, jossa oli pyöreän tarjottimen päällä pieniä läkkipeltiämpäreitä, joihin oli koottu valmiiksi niin multa, siemenet kuin nimitikut. Mahdottoman kiva juttu tehdä yhdessä lapsen kanssa. Joka-aamuinen kastelu suihkupullolla on tietenkin Fannin hommaa. Toinen superhauska juttu oli noihin maitotölkkiä muistuttaviin pahvirasioihin istutetut perunat. Siemenperunat sain myös Plantagenista samalla reissulla. Vinkkasivat myymälässä että perunoita voi kasvattaa vaikka ämpärissä parvekkeella. Innolla seuraan miten kasvu etenee. Toinen hyvä vinkki myymälästä koski mullan valintaa. Meinasin napata mukaan Yrttimultaa, mutta sepä otetaan käyttöön vasta myöhemmin. Kaikkein parhaiten siemenet itävät Taimi-ja kaktusmullassa. 

 

Kotipihalla olen suosinut yrttejä ja erilaisia tomaatteja. Uusin kokeiluni ovat idut, joita laitoin nyt kahta sorttia tulemaan. Saareen kasvihuoneeseen suunnittelen laittavani nyt yrttien lisäksi, chiliä, tomaatteja ja perunoita. Kaikki tarvikkeet eli istutuslaatikot, istutusalustat, puutarhahanskat, kastelukannut, suihkupullot ja siemenet Plantagen. 

 

 

Kuvat Jonna Kivilahti 

Uudet haasteet innostivat googlaamaan asiasta enemmän. Löysin Yrttitarha.fi tietopankista mahtavaa perustietoa, josta lainaan pätkän tähän. Lisää tietoa löydät tästä: http://www.yrttitarha.fi/tietopankki/abc/aloitte.html

 

Miten toimin, jos haluan kasvattaa taimet itse?

Paras paikka kasvattaa yrttejä on eteläikkuna valon määrän takia. Pienet siemenet voi hajakylvää isoon laatikkoon, josta taimet myöhemmin siirretään käsin omiin ruukkuihinsa. Isot siemenet kannattaa kylvää omiin astioihinsa. Basilika, kamomilla, kynteli ja mintut itävät parhaiten valossa, joten niitä ei tarvitse peittää. Astian voi peittää esim.rei´itetyllä muovilla, lasilla tai harsolla itämisen nopeuttamiseksi (kosteus ja lämpö säilyvät tasaisempina). Voit myös liottaa kovakuorisia siemeniä ja siten nopeuttaa itämistä. Yrtit koulitaan kun toinen lehtipari varsinaisten sirkkalehtien lisäksi on kasvanut. Taimiruukku kastellaan läpikotaisin ja taimet istutetaan yksitellen tai pieninä ryhminä omiin ruukkuihinsa. Voit myös poistaa heikoimmat taimet laatikosta ja jättää vain vahvimmat kasvamaan. Hentoja taimia kannattaa kastella suihkupullolla, suuria kastelukannulla.

 

Millä kasveilla kannattaa aloittaa?

Helpoimmalla selviät seuraavista yrteistä: kirveli, lipstikka, mintut, oregano, persilja, rakuuna, sitruunamelissa, tilli ja timjami. Vaateliaimpia ovat rosmariini, basilika ja laventeli. Jos haluat varmasti talvenkestävän lajikkeen, valitse iisoppi, lipstikka, rakuuna tai saksankirveli, miksei myös sitruunamelissa, mäkimeirami tai mintut. Jos kasvisi ehkä joutuvat olemaan kuivina pitkään, kannattaa valita meirami, lipstikka, rakuuna, saksankirveli, salvia tai timjami. Sensijaan yrtti-iiso, kirveli, tilli, sitruunamelissa ja basilika vaativat paljon kastelua.

 

Milloin voin aloittaa yrttien kasvatuksen?

Helmikuussa voit aloittaa kirvelin taimikasvatuksen sisällä ja maaliskuussa jo useita muita. Alussa taimet saattavat vaatia lisävaloa (esim. kasvilamppu). Piharuukkuihin voit istuttaa yrttejä jo huhti-toukokuussa ja nostaa ruukut sisälle, jos hallayö uhkaa tai sataa pidempiä aikoja.

Avomaalle varmin istutusaika on kesäkuun 10. päivän jälkeen, mutta voit istuttaa aikaisemminkin, jos voit huolehtia kylmäsuojauksesta. Kylvöt suoraan avomaalle voidaan tehdä toukokuussa.

 

Minkälaisia määriä taimia kannattaa istuttaa?

Esimerkiksi kyntelistä, iisopista, meiramista ja rosmariinista riittää tavalliselle perheelle muutama taimi, koska ne ovat hyvin voimakkaita yrttejä. Jos taas haluat vuoden teetarpeet esimerkiksi yrtti-iisosta ja tuoksuampiaisyrtistä, tarvitset maata jo useita neliöitä. Kannattaa aloittaa vaikka yhdellä taimella kustakin lajista ja katsella kuinka paljon käyttöä kasville keksii.

 

Voin kasvattaa yrttejä vain ikkunalaudallani. Mitkä yrtit voisivat menestyä siinä?

Et välttämättä tarvitse maapalstaa yrttien viljelyyn. Voit kasvattaa yrttejä parvekeruukuissa, piharuukuissa, pihan nurkassa, ikkunalaudalla, pienoiskasvihuoneissa (esimerkiksi vanhoista ikkunoista kyhätyissä).

Useimmat yrtit tuoksuvat hyvälle ja siksi niitä on mukava kasvattaa juuri esim. keittiön ikkunalla.

Ikkunalla menestyviä ovat mm.basilika, kirveli, kynteli, laventeli, meirami, mintut, oregano, persilja, portulakat, ranskalainen rakuuna, rosmariini, salvia, sitruunamelissa, tilli, timjami.

Siemenmausteita ei kannata yrittää kasvattaa sisätiloissa, koska niiden kehittyminen siemenasteelle on hidasta ja sadon saaminen epävarmaa.

 

LÄHTEENÄ:

http://www.yrttitarha.fi/tietopankki/abc/aloitte.html

 

 

 

Kaikki tarvikkeet Plantagen

(sakset Tine K Home Nougat)

Kuvat Jonna Kivilahti 

 

Kommentit (2)

Jonna

Hei, instassa oli ihania Syster P:n espadrilloksia. Mistä näitä saa ostettua ja hinta?
Kuvaathan kesällä paljon kuvia saaresta, ja lastenvaatepostaukset myös toivottuja!

Seuraa 

Blogissa nautitaan kodeista, designista ja arjen kauneudesta. Mrs Jones käy kaupoissa, näyttelyissä, messuilla ja matkoilla ja jakaa niistä saamaansa inspiraatiota blogissaan. Mrs Jones on sisustustoimittaja, stylisti, sisustussuunnittelija ja bloggaaja Jonna Kivilahti.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015
Joulukuu

Kategoriat

Instagram