
Teimme pikaisen syyslomaretken mökille saareen, näin kaunista siellä oli! Kivaa sunnuntaita sulle.
Teimme pikaisen syyslomaretken mökille saareen, näin kaunista siellä oli! Kivaa sunnuntaita sulle.
Mrs Jonesin harrastuksiin kuuluu asuntosurffailu, erityisesti Ruotsissa. Omia suosikkejani ruotsalaisten asuntovälitystoimistojen joukossa ovat Stadshem, Fantastic Frank ja Entrence. Tämä uskomattoman makea asunto löytyi Stadshemin sivuilta, klik. Fotograf Jonas Berg. Että jos vaan jotenkin työ veisi Tukholmaan niin tälläisen asunnoin voisin hommata. Lottovoittokin olisi avuksi. Kurkkaa linkin takaa myös ihanat kuvat makuuhuoneista. Kivaa lauantaita sulle!
Mrs Jonesin työhön sisustustoimittajana kuuluu etuoikeus päästä vierailemaan ihmisten koteihin. Vierailemme vuoden aikana suurissa ja pienissä kodeissa, uusissa ja vanhoissa rakennuksissa, onnellisien perheiden, sinkkujen tai pariskuntien asunnoissa, joita kaikkia yhdistää se, että niissä on jotain mahtavan persoonallista, jonka vuoksi olemme niistä juttua lähteneet tekemään. Tämä ihana koti on Johannan perheen asunto aivan Helsingin keskustassa, Mannerheimintien varrella. Juttu on julkaistu Oma Koti Kullan kallis-lehdessä. Jutun kirjoitin minä, Jonna Kivilahti ja kuvat otti taitava Krista Keltanen.
Hei! Miksi kerrot vanhassa blogissasi siirtyneesi Glorian kotiin, kun siirryit Kodin kuvalehteen? Taitavat olla eri konserniakin. Vai kuulostiko GK vaan niiiiin paljon glamourimmalta?
Hei Ninni! Mrs Jones blogini aiemmassa osoitteessa kyllä ihan oikein kerroin siirtyväni Glorian Kodin bloggaajaksi, jonne minut pyydettiin. Blogin uusi osoite on http://www.gloriankoti.fi/blogit/mrs_jones ja Glorian kodin blogit sijaitsevat samalla saitilla kuin Kodin Kuvalehti. Glamouria tai ei, kummatkin lehdet ovat pitkän ja rakkaan työhistorian kautta läheisiä. Ja samaa Sanoma-konsernia toki ovat.
Onnea Laura, olet voittanut Mrs Jonesin blogin arvonnassa ihanan Balmuir Helsinki-kasmirhuivin!
Laura kommentoi näin: "Toi huivi kruunaisi kaikki syysasut! Ihanaa syksyä sinnekin:)" Ja juuri näin ihanasti nyt kävi, Lauran syksyn asut on pelastettu. Laitoin Laura meiliä sinulle. Ja miljoonasti kiitos kaikille runsaasta osanotosta, ihan mahtavasti kommentteja.
Mrs Jones on sisustustoimittaja, stylisti, sisustussuunnittelija ja bloggaaja Jonna Kivilahti. Mrs Jones -blogissa pääset nauttimaan inspiroivista kodeista, sisustamisen ideoista ja ajan ilmiöistä. Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Bloggaajaan saat yhteyden tästä.
Loading...
Niin kaunista! Jos tuolla ei sielu saa lepoa, niin ei sitten missään :)