
MY WORK eli työtäni sisustustoimittajana
Uusin eli lokakuun Glorian koti ilmestyi eilen ja wau, meidän tiimi KivilahtiKeltanen on tehnyt siihen peräti kolme juttua. Ekana muutamia lisäkuvia, siis ihanuuksia mitä lehdessä ei nähty, iloksenne tästä upeasta Annemon kodista. (jaan kuvat kahteen postaukseen, huomenna lisää) Tutustuimme ruotsalaiseen Annemo:hon Nougatin Sannan kautta, molemmat ovat Tine k Homen agentteja. Sanna Suomessa ja Annemo Italiassa. Perheen koti on Milanon läheisyydessä, silti niin kaukana että asutaan melkein kuin maalla. Juttu kannattaa lukea Glorian kodista. Juttu Jonna Kivilahti. Kuvat Krista Keltanen. Ja siis pakko sanoa että yksi upeimpia, tunnelmallisimpia ja hurmaavimpia koteja joissa olen ollut. Ja mehän saatiin asus tässä ihanassa talossa peräti pari päivää. I just love my work;-) ja kiitokset Sannalle<3
Hei!
Tuo kaappi on oikea tilaihme! Meillä on kans ollu se melkein kaksi vuotta. En oo päivääkään katunu sen ostamista. Vielä kun saisi samaa tyyliä jonkun matalan senkin, sivupöydän tai laatikoston. Sellanen olis hieno, mikä näkyy joskus tine k:n kuvissa. (musta, useampi laatikko) Tuntuu vaan, ettei mistään löydy. Vinkkejä kaivataan!!! Poistin keittiöstä kiintokaapit, niin olis tarvetta.