Kirjoitukset avainsanalla Mrs Jones blogi

 

Hei kaverit ja mukavaa perjantaita. Täällä on tyyntä myrskyn edellä...maanantaina alkaa yksi iso remonttiprojekti josta lisää tuonnempana. Nyt kuitenkin sytyttelen kynttilöitä, keitän teetä ja ehkä jopa glögiä. Viikonloppuun hauskat sisustusvinkit: kukalliset kynttilät, siis ihan mielettömän hauskat. Vanhakin kynttilänjalka näyttää uudelle kun kynttilässä on jujua. Brändi on tanskalainen ja myynnissä Nougatissa. Paketissa on 4 ja hinta taisi olla 18 e. Paitsi kauniita myös kaikin puolin ekologisia kynttiöitä. Ja testaamani perusteella ihan huikean hyvät palkkikynttilät myös samalta tehtaalta, nekin Nougatin valikoimassa.  Toinen vinkki on tuoksuihin liittyvä. Tapoihini voisi kuulua se että nyt tulee asiaa tuoksukynttllöistä, mutta ei. Nyt vinkkaan ihan huikean ihanaan huonetuoksuun. Skandinaviskin marjainen Baer on paitsi aivan hurmaava tuoksu, myös kaunis kuin kukka. Että sellaisin tuoksuin lähdetään viikonloppuun. Ja Skandinaviskin huonetuoksut myös Nougatista. Kynttilät kävin ostamassa viime viikonloppuna, tuoksun sain kokeiltavaksi, kiitos Sanna<3  Kristallinen Winston Tumbler on Balmuirin uusi lasi, johon olen ihastunut kahvin kanssa käytettynä. Käy se toki kaikkeen muuhunkin;-)

Meidän Happy Homes Christmas-kirja on nyt kaupoissa! 

 

p.s. jos satutte Töölöön  Reloven nurkille niin meillä on siellä kirpputorihinnoin myynnissä pieni valikoima minun ja iso valikoima tyttären vaatteita paikalla no 5 huomisesta alkaen viikon verran.

 

 

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hei perjantain toivotukset sullekin!

Perjantaille osui kirjoituspäivä ja työhuone on kotona, joten aamu ei ollut ihan niin hektinen kuin kuvauspäivinä. Huomasin tuossa pedatessani että innostukseni eläinkuoseihin elää vahvana.  Chattwall&Jonssonin seepratyyny sai kaverin, kun löysin toisen samanlaisen Munkkiniemen Annimasta ( jossa suosittelen käymään, ihana sekoitus uutta ja antiikkia ja suosikkini jo ajalta jolloin asuin Munkkiniemessä)  Mahtava silkkinen kimono on muutaman kesän takainen hankinta Tales of Rebels-brändiltä.  Muutama sana marmoripöydästä: suunnittelin sen Honkarakenteen Honka Ink-messutaloon viime keväänä ja messujen jälkeen sain mallikappaleet testiin kotiini. Toinen pikkupöydistä on mitä oivallisin yöpöytä. Marmorin ja rungon valmisti Loimaan Kivi.  Pellavalakanat Balmuir ja peitteet sekä tyynyt Joutsen Finland. Nyt tekstien kimppuun, hauskaa viikonloppua sulle.

 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jihuu, maanantaina vietettiin meidän Happy Homes uuden kirjan Christmas julkkareita!  Kiitos kaikille teille jotka avasitte kotinne ovet kuvauksia varten.

 

 

Kiitos tiimi!

kuvat Krista Keltanen

teksti Jonna Kivilahti 

kustantaja Cozy Publishing 

ulkoasu Päivi Häikiö Agency Leroy

oikoluku Hanni Maula 

kääntäjä Rebecca Watson 

 

MRS JONES KOKKAA: KAHVINMAKUINEN KOTIJÄÄTELÖ

 

 

Olimme viime viikolla Krista Keltasen kanssa ihanan Eevan kotona Oulussa tekemässä juttua sisustuslehteen. Eeva tarjosi meille tätä suussasulavaa herkkua. Paitsi helppoa, myös taivaallisen hyvää. Ohjeen jaan Eevan luvalla tässä. Kurkkaa myös Eevan instagram eevatak ja upeat keramiikka-astiat SEES mallistosta. Eeva on myös valokuvaaja ja instan kautta voit ihailla upeita lapsikuvia.  

Kahvinmakuinen kotijäätelö

Tarvitset

-2 prk eli 4 dl vispikermaa

-1 tlk kondensoitua maitoa

-2-3- rkl murukahvia ja tilkan kuumaa vettä

-päälle sulatettuna 1 Fazerina-patukka

Valmistaminen on helppoa ja nopeaa. Vatkaa kerma ja kondensoitu maito vatkaimella noin 4-5 min. ajan vaahdoksi. Sekoita murukahvi tilkkaan lämmintä vetta ja kaada varovasti valmiin seoksen joukkoon. Kaada pitkulaiseen vuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla tai käytä keraamisia mukeja tms. annosvuokia.  Kaada massa vuokaan. Sulata suklaapatukka ja valuta jäätelön pinnalle. Kuvioi haarukalla jos haluat koristeellisemman pinnan. Itse jätin Fazerinan pois koska unohdin kaupasta sitä ostaa mutta hyvää tuli. Niin hyvää että jouduin tekemään heti uuden satsin jäätymään. Anna jäätyä 6 tuntia pakastimessa ennen syömistä. 

Ruskea kulho Living 24/7. Kristallilasi kahville Balmuir. Lusikka kirpputorilta, 

 

 

Kommentit (2)

Päden paja
1/2 | 

Oijoi..tuo kyllä näyttää ja kuulostaa niin hyvältä! Pakko on kokeilla, kiitos ohjeesta:) Hyvää syksyn jatkoa!

Tiinu
2/2 | 

Testasin kahvin sijaan raakalakritsijauheella, tuli todella hyvää. Loistava jäätelöohje, saa makuainesta vaihtamalla monenmoista!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mrs Jones on sisustustoimittaja, stylisti, sisustussuunnittelija ja bloggaaja Jonna Kivilahti. Mrs Jones -blogissa pääset nauttimaan inspiroivista kodeista, sisustamisen ideoista ja ajan ilmiöistä.  Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
Joulukuu

Kategoriat