Kirjoitukset avainsanalla interiör

 

 

MY WORK eli työtäni sisustustoimittajana

Uusin eli lokakuun Glorian koti ilmestyi eilen ja wau, meidän tiimi KivilahtiKeltanen on tehnyt siihen peräti kolme juttua. Ekana muutamia lisäkuvia, siis ihanuuksia mitä lehdessä ei nähty, iloksenne tästä upeasta Annemon kodista. (TÄSSÄ OSA 2) Tutustuimme ruotsalaiseen Annemo:honNougatin Sannan kautta, molemmat ovat Tine k Homen agentteja. Sanna Suomessa ja Annemo Italiassa. Perheen koti on Milanon läheisyydessä, silti niin kaukana että asutaan melkein kuin maalla. Juttu kannattaa lukea Glorian kodista. Juttu Jonna Kivilahti. Kuvat Krista Keltanen. Ja siis pakko sanoa että yksi upeimpia, tunnelmallisimpia ja hurmaavimpia koteja joissa olen ollut. Ja mehän saatiin asus tässä ihanassa talossa peräti pari päivää. I just love my work;-) ja kiitokset Sannalle<3

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

 

Mrs Jones on hulluna By Lassenin tuotteisiin. Kynttilänjalat ja kulhot ovat päivättisessä käytössä ja tuolistakin olen jo vuosia haaveillut. Uusi ihanuus on 1943 tehdyn suunnitelman pohjalta nyt toteutettu ANOON tarjoiluvaunu, jonka on suunnitellut arkkitehti Flemming Lassen.  Tälle löytyisi heti paikka meiltä... Kivaa viikonloppua sulle! Me suunnataan saaristoon kuvauksia tekemään;-)

Photos By Lassen.

 

Mrs Jonesin päivätyö on sisustustoimittaja ja stylisti. Työni kautta pääsen mitä ihanimpiin koteihin kylään juttua tekemään. Niin kuin nyt tännekin. Marjaanan mahtava kotitalo on ollut perheellä jo 30 vuotta ja lasten kasvettua aikuisiksi Marjaana nauttii talon suurista tiloista. Juhlapyhinä koko 30-henkinen seurue kerääntyy saman pöydän ääreen. Juttu on julkaistu Koti&Keittiö-lehdessä no 10/2015. Juttu Jonna Kivilahti. Kuvat Krista Keltanen.

 

 

Mrs Jones rakastaa valoisia aamuja, niitä ensimmäisiä, jolloin talven jälkeen huomaat että oho, kevät tulee. Kuppi kahvia, mitäpä sitä muuta toivoisi. Puhtaat lakanat, koiran kanssa lenkille. Lapset kotona. Onni on aika pienissä asioissa. 

 

 

 

Lakanat Balmuir. Kahvikuppi ikivanha ostos Tukholmasta DKNY-myymälästä, joskus 90-luvun alussa.

Seuraa 

Mrs Jones on sisustustoimittaja, stylisti, sisustussuunnittelija ja bloggaaja Jonna Kivilahti. Mrs Jones -blogissa pääset nauttimaan inspiroivista kodeista, sisustamisen ideoista ja ajan ilmiöistä.  Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
Joulukuu

Kategoriat