Kirjoitukset avainsanalla Akademikliniken

Kivenheiton päässä NK:n tavaratalosta, Tukholman ydinkeskustassa vähän piilossa kapean Västra Trädsgårdsgatanin varrella on Tändstickpalatset. En ollut moisesta palatsista ennen tammikuista visiittiäni koskaan kuullutkaan, mutta tuntematon se tuntui olevan myös monelle tukholmalaiselle.

Palatsin rakennutti 1920-luvun lopulla tulitikkumiljonääri Ivar Kreuger , joka hetken kuului Euroopan rikkaimpiin miehiin. Jo piha enteilee jotain hienoa, sillä sisäänkäyntiä komistaa Carl Millen Diana-suihkulähde. Palatsi toimi Kreugerin yrityksen pääkonttorina, ja siellä oli suuri pankkisali, johon nyt on tehtyviihtyisä kirjastomainen ruokasali-olohuone. Nykyisin palatsissa järjestetään erilaisia tilaisuuksia ja siellä toimii klubi, jonka jäsenyys on tavoiteltu ja jonotuslista pitkä.

Mitäkö minä hienossa palatsissa tein? Olin saanut kutsun vierailla ruotsalaisen kauneuslehden Daisy Beautyn järjestämään kauneusexpoon, jossa kosmetiikan maahantuojat ja ruotsalaiset toimittajat ja bloggarit kohtasivat. Tapahtuma oli todella kiva, sillä näytteilleasettajia oli 36 ja toimittajia ja bloggareita alle sata, joten oli todella hyvä tilaisuus rauhassa keskustella ja perehtyä juuri niihin tuotteisiin, jotka oikeasti kiinnostivat. Mukana oli kansainvälisiä merkkejä kuten Dior, L’Oréal ja Max Factor, mutta minua kiinnostivat erityisesti ruotsalaiset merkit. Etenkin ne, joita meiltä ei (vielä) saa.

Luentojakin oli tarjolla non stopina koko päivän, mutta koska olin liikkeellä vapaa-ajan merkeissä, keskityin ihmisten tapaamiseen. Kaikki kivat ruotslaiskollegat kun olivat paikalla ja työn touhussa, vaikka olikin lauantai. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa, joten hyvät järjestelyt varmaan houkuttelivat paikalle. Lisäksi tarjolla oli erinomainen lounas ja illalla vielä seurustelua ja viiniä. Se tosin jäi minulta kokematta, kun piti ehtiä laivalle.

Björn Axénista en ole Suomessa kuullut pitkään aikaan, joten kävin heidän osastollaan. Siellä sai informaation lisäksi hiukset kivasti ja lasin samppanjaa. Testasin kotona heidän volyymisampootaan ja -hoitoainetta, kannattaa kokeilla. www.bjornaxen.se. Bosch esitteli erilaisia hiusvekottimia. Pakkasten aikaan hyödyllinen on ionisoiva hiusharja, joka poistaa hiuksista sähköisyyttä.  www.acsanafor.fi 

 Apoteket-apteekkiketjulla on kiva anti-age-sarja Apoliva, nätit pakkaukset ja edulliset hinnat, esimerkiksi päivävoide 179 kruunua. Eli poiketkaa apteekissa seuraavalla Tukholman-reissulla ja kokeilkaa vaikka sarjan öljyseerumia.

Kevään tullen voi testata myös Rosenserienin porkkanaöljyä, joka on sarjan hittituote ja saatavana myös Suomessa. Rosenserienillä on myös uusi miesten sarja. www.rosenserien.com. Esteettiseen lääketieteeseen erikoistuneella Akademiklinikenillä on myös oma kosmetiikkasarja, joka käytettyjen tehoaineiden perusteella vaikuttaa kiinnostavalta: vitamiineja, peptidejä, retinolia, erilaisia happoja. www.akskincare.se

Fabbyn lasiviilat ovat nokkelia. Käsille tarkoitettua viilaa käytetään niin, että kynsi asetetaan viilan kaarta vasten, jolloin kynnen kärkeä on helppo muotoilla. Kestää kuulemma jopa 60 000 vetoa eli nyt minulla taitaa olla viila loppuelämäksi. www.fabby.se

Viimeisenä eli sokerina pohjalla mainitsen Gilda Cosmeticin, jonka on kehittänyt Ruotsissa tunnettu pitkän linjan ihonhoidon ammattilainen Gilda Liljeblad. Sarjan idea perustuu ihotyypin mukaiseen kuuden askeleen ohjelmaan, joka alkaa puhdistuksesta ja päätyy naamioon. Aion ehdottomasti testata C-vitamiiniseerumin ja AHA-naamion. www.gildacosmetic.se

Viivyin minimessuilla niin pitkään, etten ehtinyt enää lähtiessä poiketa NK:n pohjakerroksessa. Sieltähän saa ostaa ihania Byredon tuoksuja. Käykää tuoksuttelemassa, kun seuraavan kerran poikkeatte Tukholmassa.

Kuvia tapahtumasta Instagramissa #dbexpo16

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kristiina on Glorian tuottaja, joka kirjoittaa kauneudesta, muodista, hyvinvoinnista ja aikuisen naisen elämän hyvistä ja hurjista puolista.

Kategoriat