
Puoli tuntia, sen vielä kehtaa tunnustaa.
Haastattelin marraskuun Gloriaan kauneusalan huippunaisia ja loppukevennykseksi kysyin, kuinka kauan heiltä menee aamuisin itsensä laittamiseen. Jokainen vastasi, että puoli tuntia. Saman vastauksen antaisin itsekin. Mutta jos on sellainen aamu, johon kuuluu myös hiusten pesu, niin puoli tuntia ei riitä. Lohdullista oli, että naispuolinen, pitkähiuksinen kampaaja sanoi, ettei puoli tuntia riitä hänellekään, jos hiukset pitää pestä ja laittaa.
Vieläkin meillä on aika lailla vallitsevana sellainen asenne, että laittautuminen on hieman turhanpäiväistä. Moni nainen suorastaan leuhkii sillä, ettei viitsi meikata tai ettei ymmärrä kosmetiikkatuotteista mitään. Outoa, jos ei mitään ole edes vahingossa tarttunut päähän, sillä alan tietoa kyllä on tarjolla naistenlehdissä, netissä ja Youtubessa vaikka kuinka.
Kuvasin aamulla purkit ja putelit, joita käytän kasvoillani. Kuvasta puuttuvat puhdistustuotteet, hiustuotteet sekä rintavoide, selluliittivoide, vartaloöljy, jalkavoide ja deodorantti. Kasvoille menee siis seitsemän tuotetta, ja tässä vaiheessa olen vielä kylpyhuoneessa enkä kampauspöydän ääressä meikkaamassa.
En ollenkaan sano, että kaikkien muiden pitäisi lutrata tällä tavalla. Mutta näiden aamuisten rutiinieni aikana valmistaudun päivään, ja ajatukseni askartelevat ihan muiden asioiden parissa. Enkä ollenkaan usko, että ei-laittautujat käyttävät kauneudenhoidosta säästämänsä ajan esimerkiksi ajattelemalla ydinfysiikkaa tai kirjoittamalla aforismeja. He vain nukkuvat pitempään.
Saako tuota parfyymia Suomesta? Voisitko kuvailla tuoksua?
Satu, Byredoa myy Suomessa vain yksi liike, Petit St Louis. Se sijaitsee Lahdessa. He toimittavat tuoksuja postiennakolla. Tuoksu on minusta ihana ja erikoinen, siinä on väinönputkea, sitruunaa, puolukkaa, jasmiinia, tuberosaa, ruusua ja ripaus ambraa ja nahkaa.