Kirjoitukset avainsanalla Gloria

Anne Kukkohovi, Yvonne Ryding ja tytär Sandra.

 

Lähiruoka on ollut muotia jo pitkään, myös ruotsinlaivoilla. Mutta lähikosmetiikka on tuore ajatus, ja nyt sellaista löytyy Viking Linelta. Se lanseerasi viime viikon tiistaina Local Beauty Heroes –konseptin. Kauneussankarit ovat pohjoismaalaisia naisia, joilla on oma kosmetiikkasarja. Suomesta mukana on Anne Kukkohovi Supermood-tuotteilla, Ruotsista suosittu bloggari Isabella Löwengrip Care & Color –hiustuotteilla sekä entinen Miss Universum Yvonne Ryding Hudvård-sarjallaan. Tanskaa edustaa meikkitaiteilja Marianne Tromborg Tromborg – Beauty of North –luonnonkosmetiikalla. Kiva idea, sillä esimerkiksi Tromborgin tuotteita ei ole tähän asti saanut Ruotsista tai Suomesta. Ja laivaltahan on mukava ostella sellaisia asioita, joita ei maista saa. Kaikki naiset ovat myös lupautuneet tekemään vierailuja laivalla ja jakamaan kauneusvinkkejään.

Marianne Tromborg

Hiustenpesu on samalla myös tuotetesti. Täydellisen volyymisampoon ja –hoitoaineen etsintä on ehkä elämänmittainen urakka, jota jatkoin keskiviikkona. Tällä hetkellä pidän kovasti Joico Body Luxe –sarjasta.

Helsingin kesän ihanuuksiin kuuluvat kaupungin edustalla olevat ravintolasaaret. Kauden avaus tapahtui osaltani torstaina Sirpalesaaren ravintola Saaressa, jossa maisteltiin viiden ruokalajin menun kanssa slovenialaisia Puclavecin Gomila-viinejä. Paria niistä on saatavana Alkon tilausvalikoimasta: Gomila  Exclusive Furmint 12,99 euroa ja Puklavec & Friends Sauvignon Blanc-Furmint 12,49 euroa. Hinta-laatusuhde on kohdillaan, ja Furmint-rypäle on alueelle tyypillinen, vähän harvinaisempi tuttavuus.

Tästä kesästä taitaa tulla tennarikesä, tuumasin perjantaina. Tennareita voi käyttää monenlaisten vaatteiden kanssa, ja juuri nyt ne näyttävät paljon ajankohtaisemmilta kuin korkokengät. Tein kaupungilla kierroksen etsiskellen leopardikuvioisia tennareita, mutta sellaisia en vielä löytänyt. Sitä vastoin ilahduin, kun huomasin, että vanha tuttu italialaismerkki Superga on nyt saatavissa Stockmannilta.

Vihdoinkin lauantaina aurinko ja vapaapäivä kohtasivat. Ehdin lepotuoliini vasta myöhään iltapäivällä treenien jälkeen, joten laitoin aurinkovoidetta vain kasvoille. Synti, mutta olisi kiva saada hieman väriä kalpeaan nahkaan. Testasin Muradin suojakerroin 30 –voidetta, jossa on sen verran silikonia, että se ikään kuin sulaa iholle ja tasoittaa sitä aavistuksen verran.

Aurinkokapselien väitetään ehkäisevän auringon iholle aiheuttamia vaurioita, joten olen varmuuden vuoksi syönyt niitä kesäisin. Sunnuntaina tajusin, että kuuri olisi pitänyt aloittaa jo pari viikkoa sitten, mutta parempi myöhään… Ne eivät tietenkään ole aurinkovoiteen korvike, joten myös voitelin itseni tunnollisesti.

Yksi jatkuvan mielenkiinnon kohteeni ovat vedenkestävät ripsivärit. Maanantaina oli valittavana kaksi uutuutta testattavaksi. Arvonnassa voitti Lumene, joka on koostumukseltaan mukavan ohut ja kuivahko, joten se ei liimaa ripsiä yhteen. Hyvä tuote, jos kaipaa urheillessa tai rannalla ripsiväriä.

Kommentit (0)

"Ulkomaalaiset naiset olisivat olleet kauhuissaan”, toteaa yksi seurueen nuorista naisista.

Istuimme kuusamolaisen Rontin perheen saunassa, alastomina kuten asiaan kuuluu, ja naureskelimme, kun isäntä Veikko tuli kesken kaiken lisäämään puita uuniin.

Olin pakannut bikinit mukaan ja ajatellut jopa käyttää niitä, mutta siinä vaiheessa, kun savu tuoksui järven rannassa olevan saunan eteisessä, unohdettu sisäinen saunojani otti minut valtaansa. Kuka nyt menisi saunaan bikinit päällä?

Seurueessa oli neljä ennestään tuntematonta naista ja lisäksi ystäväni, jonka kanssa olemme tunteneet niin kauan, että kutsumme toisiamme senioreiksi.

Monessa kulttuurissa riisuuntuminen tunnin tuttavuuden jälkeen on mahdoton ajatus. Eikä ystävien nähden ei olla alasti, vaikka olisi tunnettu pitkään. Ei itsellänikään ole mitään tarvetta paljastella itseäni noin yleensä ja tiedostan kyllä sen, että vartalossani on kohtia, joita kannattaakin peitellä.

Mutta sauna on eri juttu. Sinne ei mennä arvosteltavaksi eikä arvostella muita.

Pitihän mennä järveenkin, vaikka vesi oli viileää. Kunhan ensin varmistin, ettei kai kukaan muukaan laita uimapukua päälle, sehän pilaa saunasta uimisen ilon. Ei laittanut.

Matkan teema oli saunominen ja Lapin luonnosta saatavat raaka-aineet, kuten pakurikääpä ja sianpuolukka, joita vierailuamme isännöivä lappilainen Detria käyttää tuotteissaan. Ensimmäisen saunan jälkeen vaatteet nakattiin säkkeihin, ja matka jatkui kylpytakissa, kumisaappaissa ja saunahatussa seuraaviin saunoihin. Pohjan Seita on metsän keskelle vanhoista hirsistä rakennettu erämaakeidas, jonka kaikki kolme eri saunaa hikoilimme läpi. Samalla sain ensi kosketuksen kalevalaiseen jäsenkorjaukseen, joka on vähän kuin suomalaista shiatsua. Jalkoja kylvetimme vedessä, jossa oli Kuusamosta kerättyjä yrttejä, ja hartiat hierottiin Relaxantilla. Matka jatkui Rukajärventietä Pyhä Piiloon, jossa taas saunottiin. Virvokkeena koko päivän aikana oli karpalomehua, pakuriteetä ja yrttijuomia, joten tässä vaiheessa hyvinkin rento olo oli pelkästään saunan ansiota.

Viimeinen etappimme ja yöpymispaikkamme oli Ruka Peak, kuusamolainen boutiquehotelli. Sauna oli lämpimänä sielläkin, mutta valitsimme pimeän keskellä houkuttelevasti höyryävän porealtaan. Kunhan ensin varmistimme isännältä, että sinne sopi mennä alasti.

Siellä poreissa taisimme kaikki olla hetken hyvin onnellisia. Ja luulen, että niin kauan, kun voimme unohtaa itsemme arvioimisen, riisua vaatteemme, kivuta lauteille ja pulahtaa järveen ilkosen alasti, meillä on asiat aika hyvällä mallilla.

Kommentit (8)

Vierailija

Hei Kristiina! Miten tämä alastomuuden normalisointi vs julki-imettäminen menee?

Vierailija

Niin että saunassa rinnat on ok mutta ei vauvaa ruokkiessa? Aika kaksinaismoralistista ja noloa. Yök vaan itsellesi.

Annukka

Todella nolo kirjoitus, etenkin tämän esillä olevan kohun keskellä sinun mielipiteesi luettua. Hävettää lehdenkin puolesta.

Vierailija

Hävettää millaiset ihmiset teillä edustaa NAISTEN lehteä. Vai onko tämäkin lehti opas miesten miellyttämiseen ja naisen esineellistämiseen?
Rinnat on vauvojen ruokkimista varten. Tisseillä myyminen vasta yököttääkin!

Vierailija

Naisten lehden edustajan luulisi olevan valveutuneempi. Vähintäänkin huonoa tilannearviota häneltä.

Cg78

Vaatteet pois vaikka ventovieraiden edessä, mutta auta armias jos pala rintaa vilahtaa kun vauva saa ruokaa. Ai että mä kärsin. Sitähän on pakko tuijottaa kun toinen ihminen ruokailee. Se vauvakin kun on ihan ihminen. 

Kaveri jakoi Facebookissa Kodin Kuvalehden nettijutun, jonka otsikko oli ”Itku ei ole merkki heikkoudesta vaan rohkeudesta”.

Jutun mukaan sellainen, joka itkee herkästi, ei pelkää tunteitaan, ei välitä sukupuolirooleista ja rohkaisee muita ilmaisemaan itseään. Itku on jutun mukaan parantavaa ja terapeuttista.

Olen itse itkupilli enkä näe siinä mitään ylevää, pelkkää kiusallisuutta. Taipumus näyttää sitä paitsi pahenevan sitä mukaa, mitä vanhemmaksi tulen.

Olin viime viikonloppuna hautajaisissa. Pidin vainajasta paljon, mutta emme olleet erityisen läheisiä. Itku alkoi sillä sekunnilla, kun arkkua kannettiin kappeliin ja siunaustilaisuudesta oli ehtinyt kulua kolmasosa, kun kaikki viisi käsilaukkuun pakkaamaani paperinenäliinaa olivat yhtenä märkänä myttynä. Oli noloa hillitä itsensä huonommin kuin lähiomaiset.

Sama meno jatkui muistotilaisuudessa. Jokainen musiikkiesitys ja puhe kirvoittivat lisää kyyneliä. Ikävä kyllä osa niistä tippui myös nenän kautta, joten en ollut kummoista pöytäseuraa.

Olen haudannut isovanhempani, vanhempani ja veljeni ja selvinnyt hautajaisista jotakuinkin korrektisti, kun on ollut pakko koota itsensä. Mutta hautajaisissa mieleen tulevat kaikki aiemmin kuolleet läheiset, joten järkeilin, että minun kohdallani taitaa nyt olla kiintiö täynnä. Jos vielä osallistun muihin kuin omiin hautajaisiini, teen sen vahvasti lääkittynä.

Itkuun en suinkaan tarvitse hautajaisia. Esimerkiksi uutinen lentäjästä, joka pelasti matkustajakoneellisen ihmisiä tekemällä hätälaskun Hudsonjokeen, sai kyyneleet silmiin. Samoin mitä noloimmat televisio-ohjelmat, valokuvat ja arkiset tapahtumat. Eläimet ovat erityisen heikko kohta. Albinonin Adagiosta ei tarvita kuin ensi tahdit, ja kyyneliä pukkaa. Häpeällisintä on kuitenkin se, että liikutun myös omasta laulustani, enkä todellakaan ole mikään kultakurkku.

Itkussa ei ole mitään parantavaa ainakaan minulle. Saan siitä päänsärkyä, läikikkään ihon ja punaiset silmät. Käytän vedenkestävää ripsi- ja rajausväriä ja kylpyhuoneen kaapissa on aina turvotusta poistava silmänympärysnaamio.

Itkupillin elämässä ennakointi on tärkeää. Amy Winehousesta kertovan dokumenttielokuvan lopun katsoinkin aurinkolasit päässä.

 

 

 

 

Kommentit (3)

Eijuli

Kommentoin ekaa kertaa blogiasi, tämä aihe kosketti niin, että nyt on pakko kirjoittaa. Olen itse aivan samanlainen itkupilli. Liikutun todella helposti hyvinkin monenlaisissa tilanteissa. Niin surussa kuin ilossa. Juuri nuo hautajaiset ovat kamala paikka (ainahan ne ovat), kyyneleet alkavat valua heti kun urut alkavat soida. Ja vainajan ei tosiaan tarvitse olla mikään kovin läheinen. Kummilasteni ja omien lasteni ristiäisissä on myös kovasti itkettänyt. Ja koen tämän juuri rasittavana, hävettää itkeä hautajaisissa, joissa vainajan lähiomaisetkaan eivät kyynelehdi niin paljon kuin minä. Isäni hautajaisissa itkin paljon, mutta sitä en kokenut nolona, enkä siellä välittänytkään mitä muut ajattelivat itkustani. Myös kaunis tunteellinen musiikki saa minut helposti kyyneliin. Nessuja pitää aina olla laukussa :).

Kristiina R
Liittynyt16.6.2015

Näin se on, Eijuli. Ilman nessuja ei pidä lähteä mihinkään. Kiitos kommentistasi, äläkä nyt ala itkeä.

S

Huh, siis joku muukin on ihan totaalinen itkupilli! Minulla on käynyt tasan samalla tavalla kuin sinulla hautajaisissa ja juuri niin, että minä itkin enemmän kuin lähiomaiset.

Onnekseni, vaikka lähestyn viittäkymppiä, on lähiomaiset vielä elävien kirjoissa, mutta ihmettelen miten selviä niistä hautajaisista? Varmaankin juuri lääkittynä tai muuten saatan mafioso vaimo-tyyliin parkuen hypätä maahanlaskeutuvan arkun perään.

Suomessa viikko on ollut ankea. Pääsin päiväksi livahtamaan Tukholmaan, jossa pulla tuoksui jo lentokentällä. Tapasin Make Up Storen perustajan ja omistajan Mika Liiaksen, joka esitteli näytöksessä talven meikkilookejaan.

Mika on suomalaisten vanhempien Ruotsissa syntynyt poika, joten pyysin häntä vertaamaan Suomen ja Ruotsin välistä ilmapiiriä. Mika avaa lokakuun alussa uuden myymälän Helsingin Keskuskadulle. Hän oli hyvin hämmästynyt siitä, kun kerroin, että meillä eletään aika synkissä tunnelmissa. Ruotsissa ihmiset ovat hänen mielestään paljon optimistisempia, eikä yleinen tunnelma ole mitenkään pessimistinen.

No se kyllä aistii kaupungilla kulkiessakin.

Mikan bisnes on pitkään kuulunut Ruotsin nopeimmin kasvaviin yrityksiin. Uusia myymälöitä avataan kuukausittain pari, kolme eri puolille maailmaa, vastikään Dubaihin ja Pietariin. Toimintaa on yli 20 maassa, suurin osa liikkeistä toimii franchising-periaatteella.

Mika pyrkii käymään kaikissa myyntipisteissä ja matkustaa muutenkin paljon. Käynnissä on ollut pakkausuudistus, minkä vuoksi hän on viettänyt aikaa Kiinassa, jossa meikkirasiat valmistetaan. Siellä ollaan kuulemma hyvin hämmästyneitä siitä, että omistaja itse tulee tehtaalle ja tapaa työntekijöitä.

Ennen näytöstä tutustuin Make Up Storen meikkaajien pääopettajaan Olle Johanssoniin. Puhuimme kasvojen varjostamisesta ja korostamisesta, josta on tullut jälleen todella suosittua Kim Kardashianin ansiosta. Edellinen nousukausi varjostuksissa taisi olla 1980-luvulla, muistan omistaneeni hyvin tummanruskean voidepaletin, jolla tein lommot poskiin ja nenänvarteen.

Meikkifirmat tekevät jälleen varjostus-korostus-paletteja, niin myös Make Up Store. Huomautin Ollelle, että kasvot harvoin ovat symmetriset; omani ainakaan eivät ole. Olle sanoi, että yleensä toinen puoli kasvoista on ihmisillä suurempi ja että hän näkee sen heti. Siitä se sitten lähti.

Olle piirsi kasvoihini valkoisia ja sitten mustia pilkkuja näyttääkseen korkeimmat kohdat ja poskipunan paikat. Sitten hän veteli roimia ruskeita viiruja sinne, mistä pitäisi varjostaa. Tosin hän huomautti, ettei minun kannattaisi paljon varjostaa, jotta kasvot eivät katoaisi olemattomiin. Sitten valkoista korostukseen, näytin sotamaalatulta heimolaiselta. Mutta siveltimellä häivyttämällä valot ja varjot asettuivat kohdalleen. Lopuksi laitettiin paljon poskipunaa keskelle kasvoja, koska se lyhentää pitkää naamaani.

Opetus oli, että jokaisen meikkaavan kannattaa tunnistaa kasvojensa korkeimmat kohdat ja puoliskojen erot. Pienempää on hankala suurentaa, mutta leveämpää puolta voi häivyttää tummalla.

Eikä kannata surra, jos kulmakarvat eivät ole ihan samanlaiset.

”Niiden kuuluu olla siskokset, ei kaksoset”, sanoi Olle. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kristiina on Glorian tuottaja, joka kirjoittaa kauneudesta, muodista, hyvinvoinnista ja aikuisen naisen elämän hyvistä ja hurjista puolista.

Kategoriat