Kirjoitukset avainsanalla pilates

Hengitän sisään alas kylkiin ja selkään. Uloshengityksellä vatsa tiivistyy, nostan jalkaa. Pilates ei ehkä ole kovin näyttävää, mutta palkitsevaa, kun kroppa liikkuu hallitusti.

Arvostan kyllä maksimia hipovaa sykettä ja silmiin valuvaa hikeä, mutta eihän se riitä. Kun aikoinaan harjoittelin maratonia varten, opin, miten tärkeää on juosta myös hitaita lenkkejä ja kehittää peruskuntoa.

Siksi arvostan myös pilatesta. Se opettaa kehonhallintaa ja auttaa löytämään oikeat liikeradat, avaa ja venyttää kehoa. Pilates vaatii keskittymistä, mutta samalla rentouttaa.

Olen vuosien mittaan käynyt monenlaisilla pilatestunneilla. Suurin osa niistä ei ole ollut kovin hyviä, sillä liikuntakeskuksien pilateksessa on suuret ryhmät, henkilökohtainen opetus puuttuu. Mutta mitä enemmän itse kehittyy, sitä enemmän niistäkin saa irti.

Keväällä Thaimaan-matkalla pääsin kokeilemaan Pilates Reformeria, pilateksen kehittäjän Jospeh Pilateksen keksimää jousiin ja remmeihin perustuvaa koko kehoa treenaavaa laitetta. Ihastuin siihen, ja kun nyt tuli tilaisuus päästä alkuperäisen laitepilateksen pariin Helsingissä, ilmoittauduin kurssille.

Method Putkisto & Pilates Studiossa on yksi Reformer-laite ja lisäksi muita pienempiä pilateslaitteita. Ryhmä oli sopivan pieni, neljä henkeä, joten ohjaaja Pia Kurkela ehti korjata jokaista. Hiki ei virrannut, mutta olin vajaan puolitoistatuntisen niin keskittynyt, etten varmasti ajatellut mitään muuta kuin hengitystä, luita ja lihaksia.

Pia sanoi, että Reformerilla yksityisoppilas voi saada näkyviä tuloksia jo kolmen käyntikerran jälkeen. Odotan jännittyneenä, miltä meidän pienryhmämme näyttää kurssin päätyttyä.

Moni suomalainen harrastaa jonkin sortin pilatesta, mutta moni ei tiedä, että lajin on kehittänyt Joseph Pilates. Hän syntyi Saksassa 1883. Joseph oli astmaattinen ja sairaalloinen poika, jonka voimistelusta innostunut isä tutustutti liikuntaan. Niinpä jo 14-vuotiaana Joseph olikin niin mallikkaassa kunnossa, että kelpasi poseeraamaan sen aikaisiin anatomian kuviin.

Pilates harrasti kehonrakennusta, voimistelua, nyrkkeilyä ja jujutsua. Hän muutti nuorena miehenä Englantiin, jossa hän elätti itsensä nyrkkeilijänä, sirkustaiteilijana ja poliisin itsepuolustuskouluttajana. Ensimmäisen maailmansodan aikaan hänet internoitiin leirille muiden saksalaisten kanssa. Siellä Pilates tutustui joogaan ja alkoi kehitellä omaa liikuntametodiaan, jota hän itse kutsui nimellä ”contrology”, joka muodostui sanasta control ja kreikan sanasta logia.

Sodan jälkeen Pilates palasi Saksaan. Contrology sai suosiota ammattitanssijoilta, esimerkiksi Rudolf Labanilta. Pilates koulutti edelleen myös poliiseja, mutta kun Saksan armeija pyysi häntä kouluttamaan sotilaitaan, hän päätti muuttaa Yhdysvaltoihin.

Laivamatkalla Pilates tapasi tulevan vaimonsa Claran, jonka kanssa hän perusti metodiaan opettavan studion New Yorkiin. ”Contrology” korosti mielen tärkeyttä lihasten hallinnassa. Painopiste oli keskikehon asentoa ylläpitävissä lihaksissa, jotka pitävät kehon tasapainossa ja tukevat selkärankaa. Harjoituksissa keskityttiin hengitykseen, rangan oikeaan asentoon ja keskivartalon lihasten vahvistamiseen.

Studiosta tuli suosittu, ja tunnetut tanssijat, kuten George Balanchine ja Martha Graham kävivät siellä ja lähettivät sinne oppilaitaan. Tanssijoita seurasivat New Yorkin seurapiirirouvat. Kun Pilates kuoli 1967, harjoitusmetodia oli jo alettu kutsua hänen nimellään. Elämäntyötä jatkoivat hänen oppilaansa. 1970-luvulla Hollywoodin tähdet innostuivat pilateksesta, ja se taas herätti tiedotusvälineiden kiinnostuksen. Suosion suuren yleisön keskuudessa pilates vakiinnutti 1980-luvulla. Se kuuluu myös oleellisena osana monen ammattiurheilijan harjoitusohjelmaan. Pian on se aika, jolloin tehdään uuden vuoden lupauksia. Mitäpä, jos lupaisit kokeilla pilatesta?

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kristiina on Glorian tuottaja, joka kirjoittaa kauneudesta, muodista, hyvinvoinnista ja aikuisen naisen elämän hyvistä ja hurjista puolista.

Kategoriat