Anitra Ahtola haluaa näyttää somekuvissakin luonnolliselta ja toimia oppilailleen terveenä esimerkkinä.

Anitran ura julkisuudessa alkoi salaa. Hänen vanhempansa vastustivat aikoinaan niin paljon tyttärensä osallistumista missikisoihin, ettei Anitra aluksi kertonut osallistumisestaan heille lainkaan. Vasta siinä vaiheessa, kun hän tuli valituksi parhaiden joukkoon ja missikiertueelle, asia piti paljastaa. Ja hyvinhän kisoissa kävi: Anitrasta tuli ensimmäinen perintöprinsessa.

Kaksi vuosikymmentä parrasvaloissa ovat antaneet Anitralle niin paljon itsevarmuutta, että hän on sinut itsensä kanssa. Hän päivittää sosiaaliseen mediaan usein kuvia, joissa hymyilee leveästi suihkunraikkaana. Anitra ei ymmärrä törröhuuli- ja muita selfieposeerauksia, joissa varsinkin nuoret tytöt yrittävät näyttää ikäistään vanhemmilta.

”Tuttavat ovat lähettäneet somekuvista palautetta, että ihanaa Ani, kun joku uskaltaa näyttää vielä normaalilta itseltään.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Anitra ei ymmärrä törröhuuli- ja muita selfieposeerauksia, joissa varsinkin nuoret tytöt yrittävät näyttää ikäistään vanhemmilta.

Anitran kuulas iho on hänen mukaansa tulosta hyvistä hoitotuotteista ja elämäntavoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Se, miten ihminen kaikkineen voi, näkyy ja hehkuu ulospäin. Ruoka, liikunta ja kauneudenhoito ovat kaikki osa itsestään huolehtimista.”

Arkisin ehostukseen kuuluvat ripsiväri, huulikiilto sekä aurinkopuuteri, jos päivän aikana on tapaamisia. Muulloin työasuksi kelpaavat rennot verkkarit, joissa hoituvat sekä toimistohommat että tulevien tuntien suunnittelu.

”Kun pukeudun farkkuihin, lapset hämmentyvät ja kysyvät, että mihin äiti olet oikein menossa”, Anitra nauraa.

"Itse haluan näyttää, että kaikkea saa syödä."

Tanssikoulu DCA:n opettajan työssä sekä vapaa-ajalla salilla käydessä, ulkoillessa ja joogatessa liikuntaa tulee niin paljon, että Anitra ei juuri murehdi tai laskeskele syömisiään, päinvastoin. Jos tarjolla on pullaa tai suklaata, hän on ensimmäisten joukossa herkuttelemassa.

Syömällä paljon ja kaikkea hän haluaa antaa myös oppilailleen terveen esimerkin.

”Maailmassa ihannoidaan aivan vääränlaisia asioita, ja olen nähnyt urani varrella huolestuttavia tapauksia. Itse haluan näyttää, että kaikkea saa syödä.” G

Kuka?

Anitra Ahtola, 43, tanssikouluyrittäjä ja malli.

Suosikit kauneudenhoidossa: Skin Collagen -valmiste, joka nautitaan aamuisin. Isabelle Lancray Foaming Cream Soap -kasvosaippua. L’Oréal Paris Infallible Le Gloss -huulikiilto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla