Kuva: <span class="photographer">Sebastian Johansson</span>
Kuva: Sebastian Johansson

Iittalan luova johtaja Janni Vepsäläinen inspiroituu Alvar ja Aino Aallon luovuudesta ja rakastaa lasitehtaan iltavuorojen tunnelmaa.

Iittala on viime vuosina uudistanut ilmettään, ja nykyään designtalo esittelee klassikkotuotteiden rinnalla kaksi sesonkimallistoa vuodessa.

Muutoksen airut on Iittalan luova johtaja Janni Vepsäläinen, joka aloitti tehtävässään helmikuussa 2023. Lontoosta Suomeen palannut Vepsäläinen työskenteli aikaisemmin kansainvälisten luksusvaatemerkkien parissa. Moni muistaa hänen JW Andersonille vuonna 2020 suunnittelemansa tilkkutäkkineuleen, joka nähtiin muun muassa poptähti Harry Stylesin päällä.

Vuonna 1881 perustettu Iittala tähyää laajempaa kansainvälistä yleisöä. Vaikka ilmettä on nuorennettu, Vepsäläisen mukaan kaikkea tekemistä ohjaavat edelleen samat arvot kuin ennenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

-Suomalaisten arvojen ja luonnon kunnioittaminen on edelleen työmme keskiössä. Suunnittelumme rakentuu modernistisen liikkeen peruspilareiden päälle, Janni Vepsäläinen vakuuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusi Aalto-lautasten sarja on suunniteltu yhdisteltäväksi, kerrostettavaksi ja ihailtavaksi, hinta alkaen 30 e.

Iittalan arkisto on ehtymätön aarreaitta, josta löytyy valtavasti tuotepiirustuksia, muottipiirustuksia ja tuotekokeiluita. Historian äärelle voi aina palata, kun kaipaa inspiraatiota. On hienoa ymmärtää, miten vaikkapa Tapio Wirkkala lähestyi tuotteen suunnittelua. Esimerkiksi Ultima Thule -sarja sai alkunsa varsin pragmaattisesta toimeksiannosta. Iittalassa oli siihen aikaan lasimassaa, joka ei ollut täysin puhdasta, vaan siinä oli kuplia. Wirkkalalta kysyttiin, voisiko hän suunnitella tuotteen, jossa tätä lasimassaa voisi käyttää. Hänelle suunnittelu oli aina ongelmanratkaisua.

Kun olen jotenkin jumissa, mietin mitä Alvar Aalto nyt tekisi. Uskon, että hän varmasti haluaisi haastaa ja kehittyä, ei ainoastaan ylläpitää perintöä.

Ihailen myös Aino Aaltoa, joka jäi usein miehensä varjoon. Nykyään on onneksi ymmärretty se, että Ainolla oli merkittävä rooli myös useissa puolisonsa töissä.

Aino Aalto -nimeä kantava lasinen astiasarja on meidän vanhin edelleen tuotannossa oleva sarjamme. Se luotiin vuonna 1932, silti lasisarja puhuttelee edelleen. Tuolloin kattaukset olivat täynnä kultareunuksia ja kukkakuvioita, mutta Ainolla oli uskomattoman minimalistinen ja rohkea ehdotus, joka oli edellä aikaansa. Aino oli visionääri, joka katsoi kauas.

Teräksinen Solare-maljakko sopii pitkävartisille kukille. 120 x 260 mm, 140 e.

Lasin kauneuden ja materiaalin ymmärtäminen on edelleen kaiken suunnittelun ydin. Kun suunnittelemme tulevaa kokoelmaa, vierailemme lasitehtaalla joka toinen viikko, ja samalla ylläpidämme vanhoja tekniikoita. Lasitehtaalla näkee alusta loppuun prosessin, kuinka hiekka kulkee sulatusuuniin ja miten lopullinen tuote syntyy aina ihmisten käden kautta.

Hyvä design kuuluu Suomessa kaikille. Tuotteidemme täytyy olla funktionaalisia, kuluttajien arkipäivään sopivia. Iittala elää brändinä ihmisten arjessa. Meidän tuotteemme eivät ole vain hienoja kristallilaseja, jotka otetaan esiin jouluna, vaan ne kestävät käytössä.

Iittala tekee nykyisin myös tekstiilejä. Syysmalliston värit mukailevat astiasarjojen sävyjä.

Väri on ainoa koriste, mitä tuotteessa tarvitaan, ainakin jos muotoilija Kaj Franckia uskotaan. Kun pohdimme uuden Solare-lasimalliston värejä yhdessä suunnittelijamme Harri Koskisen kanssa, tiesin, että haluan käyttää sähköisiä värejä.

Vietin 15 vuotta ulkomailla. Kun muutin takaisin Suomeen, olin hämmentynyt tästä pohjoisesta valosta ja siitä, miten se muuttuu eri vuorokaudenaikoina. Halusin, että tämä pohjolan valo välittyy myös lasimallistoissamme.

Olen lapsesta lähtien ollut kiinnostunut monista eri asioista. Koen, ettei luovalla ilmaisulla pitäisi olla rajoja. Innostuin nuorena neulesuunnittelusta, koska tahdoin itse luoda oman kankaan. Lumouduin kun tajusin, että voin neuloessa itse määritellä, mitä värejä ja materiaaleja haluan käyttää.

Kun vierailin ensimmäisen kerran lasitehtaallamme, Iittalan kylässä, ja näin koko lasiprosessin hiekasta valmiiksi tuotteeksi, se oli valtava elämys, kehollinen kokemus. Tunsin, että olin jälleen kerran lähellä jotain sellaista, mitä opiskeluaikana koin, kun rakastuin neulesuunnitteluun.

Kesäkauden kirkkaiden värien jälkeen Solare-lasisarjassa nähdään hillittyjä, luonnollisia sävyjä.

Lasitehtaalla materiaali löytää muotonsa, ja suunnittelutyö on täynnä prototyyppi-testausta - siinä on yritystä ja erehdystä, tiimityötä. Yhteistyön merkitys korostuu suunnittelussa. Enhän minä suinkaan yksin pystyisi tekemään tätä. Yksikään ikonisista tuotteistamme ei olisi syntynyt ilman saumatonta yhteistyötä luovien suunnittelijoiden ja lasintekijöiden välillä. Tekeminen, tekninen osaaminen ja materiaalin ymmärtäminen ohjaavat muotoiluprosessia, ja tämän vuoropuhelun ylläpitäminen on äärimmäisen tärkeää.

Pidän iltavuoroista lasitehtaalla mestarien kanssa, jotka ottavat mukaansa nuorempia puhaltajia. Tavoitteena on kehittää uusia mallistoja ja ylläpitää vanhoja tekniikoita, jotka perustuvat suulliseen perimätietoon. Näitä taitoja ei voi opiskella yliopistossa. Lasitehtaan iltavuorotuokiot ovat rauhallista, keskeytyksetöntä aikaa yhdessä.

Yritän varata joka päivälle aikaa luovaan ajatteluun, sellaista etäkokousvapaata aikaa. On tosi tärkeää poistua tietokoneen äärestä tasaisin väliajoin kokemaan ja näkemään sitä tuotteen kehitystä.

Kymmenen vuoden päästä toivon, että Iittalan tarina resonoi yhä. Perinnön vaalimisen lisäksi täytyy katsoa tulevaisuuteen. Meillä on yrityksenä merkittävä vastuu, kun määritellään suomalaisen muotoilun tulevaisuutta.

Brändi on elävä organismi, joka uudistuu ja muovautuu ja vastaa oman aikansa haasteisiin. Iittalan täytyy ymmärtää, keitä meidän nykyiset - ja mahdollisesti myös tulevat - kuluttajamme ovat.

"Suomalainen hiekka on tärkeä osa syksyn kokoelmaa. Ultima Thule -malliston uusi vihreä väri on saatu suomalaisesta, rautapitoisesta hiekasta. Lasiin ei ole lisätty mitään väriaineita tai mineraaleja", Janni kertoo.

Ajankohtaista juuri nyt:

Ensi vuonna Iittalassa juhlitaan Aalto-maljakon 90-vuotisjuhlavuotta. "Pohdimme, miten voisimme esitellä tutun muodon uusille kuluttajille. Palasimme takaisin lasiin ja lasin tekemiseen. Kun lasia valmistetaan, tarvitaan kolme peruselementtiä eli vesi, hiekka ja tuli. Nämä kaikki ovat edustettuna uusissa kynttilöissämme."

Juttu on julkaistu Glorian kodissa 9/2025.

Kuka?

Iittalan luova johtaja Janni Vepsäläinen valmistui Lahdesta muodin koulutusohjelmasta. Vepsäläinen on työskennellyt muun muassa Pariisissa, Lontoossa ja New Yorkissa eri muotibrändien parissa. Muutti takaisin Suomeen vuonna 2023 aloittaessaan Iittalalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla