Nanna Suden sydän on kotona Roomassa – työssään taiteilija on oman tiensä kulkija, joka ei pelkää olla muiden kanssa eri mieltä

Viiden metropysäkin päässä Espanjalaisilta portailta Rooman ytimessä sijaitsee Nanna Suden toinen koti. Korkean kivitalon ylimmässä kerroksessa on pieni asunto ja suuri terassi, josta näkee kaupunkia niin kauas kuin silmä kantaa. Furio Camillon alue rakennettiin sodan jälkeen tavallisille ihmisille, ja siellä asuu yhä pääosin italialaisia. Myös Nannan talo on hänen mukaansa hyvin italialainen.

-Olen harvinaisuus. Talossa asuu vanhuksia, lapsiperheitä ja yksi taiteilija eli minä. Kun menen ulos ovesta, kotikatuni on kuin pieni New Yorkin Little Italy. Arjen kaaoksessaan fantastinen, kuhiseva ja elvyttävä.

Ensi kertaa Nanna kävi Roomassa 1990-luvun lopulla työmatkalla Välimeren biennaalissa mutta ei ehtinyt nähdä kaupunkia juuri lainkaan. Kiinnostus jäi kytemään. Vuonna 1999 hän oli stipendiaattina Väinö Tannerin säätiön ateljeessa Mazzano Romanossa, kun sai tiedon valinnastaan vuoden 2000 nuoreksi taiteilijaksi. Sen innoittamana hän pakkasi laukkunsa ja muutti Roomaan.

-Hankin työhuoneen ja kodin ja jäin sinne. Samaan aikaan olin korviani myöten ihastunut tulevan lapseni isään. Italian kielen opin rakastumalla.

Nykyään lähes joka kulmaan Roomassa liittyy jokin muisto. Nanna on asunut Suomen lisäksi Italiassa lähes puolet elämästään.

-Rooma on ollut suurena apuna, kun olen rakentanut sieluani.

Sittemmin Nanna erosi mutta on ex-puolisonsa kanssa hyvissä väleissä. Miehen italialaisesta suvusta on tullut Nannankin sukua. Poika Raffaello on 21-vuotias ja parhaillaan Reserviupseerikoulussa Suomessa.

-Olen hyvin suomalainen, myös ajatusmaailmaltani, mutta olemme eläneet poikani kanssa aina kahta maata ja kahta kulttuuria.

Asuntonsa Villa Raffaellon via Enealta Nanna hankki kymmenen vuotta sitten. Ateljeensa terassilla hän maalaa pieniä teoksia, joille Suomessa ei ole aikaa, mutta Rooman-kodilla on myös toisenlainen tehtävä.

-Pidän siellä henkisiä retriittejä itseni kanssa ja saan etäisyyttä ajatuksiini, kun ne alkavat kiertää kehää Helsingissä. Maisemanvaihdos antaa uuden näkökulman. Rooma tekee hyvää päälleni.

Arjen tukena on vankka puu

Nanna jakaa aikansa kahden maan välillä sen mukaan, miten työt antavat myöten. Kymmenvuotias yorkshirenterrieri Riesa kulkee usein mukana, mutta 17-vuotiaalle kissalleen Ruususelle Nanna järjestää aina hoitajan, vaikka siinä onkin aikamoinen homma. Kissa kun tykkää nukkua tassu ihmisen kädessä kiinni eli käsi kädessä.

Italiassa ihmiset rakastavat Nannan mukaan sekä lapsia että lemmikkejä.

-Roomassa voin pitää Riesaa ulkona vapaana, vaikka siellä on kova liikenne. Pidän minä välillä Helsingissäkin, mutta siitä tulee usein sanomista.

Roomassa Nannaa viehättää ihmisten äärimmäinen hyväsydämisyys. Hänen mukaansa paikalliset voivat kyllä olla vähän äksyjä, mutta se ymmärretään usein väärin. Hän kokee italialaiset hyvin turvallisiksi. Suomalaiset taas voivat olla hänestä arvaamattomia.

-Suomessa pelästytään, jos joku vaikka puhuu kovalla äänellä. Siksi minun on välillä todella hankala olla Helsingissä oma itseni. Roomassa sydämeni on tosi kotona.

Italiassa arki näyttäytyy Nannasta melkeinpä epätodellisena, koska kaikessa on niin hurjasti syvyyttä. Ihmiset syntyvät tuhatvuotisen historian keskelle. Hänestä elämä on Italiassa aina tietynlaista, eikä se tule koskaan muuttumaan. Maa elää omassa rytmissään. Italialaisten sosiaaliturva on perhe ja ystävät, Nanna kuvailee.

-Ajattelen italialaisista, että aivan kuin jokaisen ihmisen sisällä olisi puu, joka on arjen tukena. Lehdet voivat heilua, mutta runko ei. Italiassa elämä kantaa, koska siinä on niin paljon voimaa.

Siinä missä Helsingissä tuskaillaan keskustan näivettymistä, Roomassa keskusta ei tule ikinä katoamaan, Nanna sanoo. Arkea värittää myös vahva visuaalisuus. Käsityöläiset ovat saaneet tehdä jokaista suihkulähdettä ja rautaporttia.

-Kaikki se estetiikka lipuu kaiken temppuilevuuden joukkoon. Kauneus on yksityiskohdissa. Kauneus on kauneutta, mutta se tarvitsee aina sielukkuutta. Sielukkuuteen taas kuuluvat tekemisen ja ajattelun taito mutta myös virheet.

Muoti ja pukeutumisen arvostus ovat keskeinen osa kulttuuria. Torikauppiaatkin ovat jo ostaneet sisään trendit, jotka tulevat Suomeen joskus myöhemmin. Se näkyy katukuvassa yllättävälläkin tavalla.

-Muoti, trendit ja värit ovat ilmassa. Roomassa kerjäläisetkin pukeutuvat paremmin kuin monet suomalaiset juhliin, koska vaatteita saa joka bancarellasta eli myyntikojusta niin halvalla.

15 kilometriä päivässä

Roomassa Nanna elää täyttä arkea. Välillä kaikki aika kuluu työntekoon joko ateljeessa kodin terassilla tai inspiroitumiseen kaupungilla. Siinä missä Nanna liikkuu Helsingissä paljon autolla, Roomassa hän haluaa kävellä joka päivä 15 kilometriä. Usein hän ottaa metron jonnekin ja kävelee takaisin. Kiertelee, katselee ja ihmettelee. Nauttii, kun löytää uusia paikkoja ja samalla uusia tulokulmia.

-Tarvitsen paljon aikaa myös ajattelulle. Se on parhaimmillaan itseään yllättävää. Rooma on hyvä paikka visuaalisille ristiriidoille.

Iltaisin Nanna syö usein ulkona. Lähimmät ravintolat ovat aivan naapurissa. Nanna nauraa, että hänen kodeissaan on useita keittiöitä - Helsingissä peräti kolme - mutta pojan muutettua omilleen hän ei enää ole ollut erityisen ahkera ruuanlaittaja.

-Arvostan, kun joku osaa ruuanlaiton paremmin kuin minä. Ruokailu on minulle hyvä hetki, jolloin saan vain olla. Ihmisen on hyvä välillä rauhoittua.

Italia on suloinen paikka herkutella sesonkien mukaan, mutta ruokalista on Nannan mukaan joka ravintolassa lähes identtinen. Eri paikoilla on kuitenkin omat bravuurinsa. Nanna valitsee usein klassikkoannoksia.

-Syön harvemmin Suomessa pastaa, mutta Italiassa se on fantastista ja kuuluu asiaan. Myös raaka-aineet, kuten tomaatti, maistuvat erilaiselta. Kasviksia myydään joka kadunkulmassa, ja pienissä kaupoissakin on kala- ja lihatiski.

Ruoka määrittää Roomassa arjen rytmin ja tekee siitä säännöllisen. Lounasta syödään yhdeltä ja illallista aikaisintaan seitsemän jälkeen. Myös ilmastolla on vaikutusta.

-Suomessa arjen rytmi muuttuu. Kun syys- ja talvi-iltaisin on pimeää ja kylmää, en todellakaan lähde minnekään ulos syömään. Mörrimöykkyily on tosin aika ihanaa.

Iloisesti vastavirtaan

Helsingissä Nanna asuu ja työskentelee Kalliossa. Vuodesta 2006 hän on asunut kodissa, joka on yhdistetty kahdesta huoneistosta. Lisäksi Nanna omistaa seinänaapurista asunnon, jota vuokraa turisteille.

-Olen myös majatalon emäntä. Viihdyn molemmissa maissa. Kun palaan Roomasta Helsinkiin, saatan ajatella, että Suomi on maailman paras maa.

Kesän Nanna vietti Suomessa ja maalasi Helsingissä, sillä lokakuussa aukeaa hänen ja yritysjohtajana paremmin tunnetun valokuvataiteilija Pekka Ala-Pietilän yhteisnäyttely Meilahden Taidehallissa. Nannalta esillä on nelisenkymmentä teosta.

-Kun maalaan, laitan kaikki luukut kiinni enkä tapaa ihmisiä. Kuljen kodin ja työhuoneen väliä edestakaisin eli sen 150 metriä. Tehdessäni isoa näyttelyä työskentelen periaatteessa päivittäin kellon ympäri. Näkymätöntä työtä on paljon.

Työssään Nanna sanoo olevansa oman tiensä kulkija. Hän ei pelkää olla muiden kanssa eri mieltä.

-En ole virran vietävissä. Ajattelen ehkä hieman ikävästi, että vain kuolleet kalat uivat samaan suuntaan. Ihmisen olisi hyvä olla tietoinen omista ajatuksistaan ja monista eri tavoista elää ja toimia.

Nanna on iloinen siitä, että on elänyt juuri niin kuin on halunnut. Urallaan hän sanoo myös joutuneensa haastamaan alaa. Vielä 15 vuotta sitten taiteilija ei Nannan mukaan saanut puhua esimerkiksi rahasta eikä varsinkaan vaurastua työllään. Hänelle vaurastuminen tosin tarkoittaa lähinnä sitä, että hän kykenee rahoittamaan työtään aina seuraavan vuoden ja seuraaviin näyttelyihin asti.

-Ajatus on ollut se, että taiteilijan on oltava "orjasuhteessa" vaikkapa gallerioihin. Onneksi nuorille taiteilijoille opetetaan nykyään esimerkkienkin kautta, että on mahdollista olla itsenäinen taiteilija. Elannon tienaaminen on työlästä, mutta palkkiona on pieni huumaava vapaus.

Joka päivä rautakaupassa

Nanna ei erottele arkea ja juhlaa. Arki on hänelle juhlaa. Vaikka Nannan maalauksissa on paljon juhlaa, hän itse lähtee harvoin juhliin ja ylipäätään Pitkänsillan eteläpuolelle Helsingissä.

-Ja mitä juhliminen ylipäätään tarkoittaa? Toki ajattelen, että esimerkiksi saavutuksista saa iloita. Inhoan kuitenkin pönötystä. Olen sosiaalinen ihminen mutta lopulta myös aikamoinen erakko.

Nannan suku on pieni ja tiivis, samoin ystäväpiiri. Elämässä on ollut erilaisia vaiheita, mutta niitä on aina yhdistänyt yksi asia: Nanna on tehnyt paljon töitä. Aikoinaan hän järjesti kotonaan juhlia ja kokkasi kymmenille ihmisille. Nykyään näyttelyiden avajaiset käyvät juhlista.

-Rakastan varsinkin juhlien jälkeistä hetkeä. Siinä voisi roikkua pienen ikuisuuden. Parasta on, kun tunnelma on jäljellä, mutta ihmiset poissa. Se on kuin asetelma.

Asetelmia Nanna haluaa tehdä myös käytännössä. Niitä syntyy esimerkiksi kirpputoreilta ostetuista värikkäistä eriparisista astioista, maljakoista ja tuoreista kukista. Roomassa astioille on oma aarrekaappinsa. Kallion-kodin pöydällä taas on kokoelma erilaisia paperipainoja. Sisustaminen kiehtoo Nannaa, ja huonekalut vaihtavat kotona paikkaa tuon tuosta. Se on Nannasta hyvää aivojumppaa. Varsinkin, kun tavaraa on paljon.

-Poikani on minimalisti, minä maksimalisti. Joskin sieltä minimalistisimmasta päästä.

Nannasta tuntuisi hassulta puhua harrastuksista. Ennemminkin hän tekee itseään kiinnostavia asioita ja elämäntapa soljuu. Viime vuosina Nanna on innostunut ulkokuntosalilla harjoittelusta ja kuuluu Kova kondis -liikuntaporukkaan. Lisäksi hän käy mielellään hyviä keskusteluita ja pohtii asioita. Sitten on vielä yksi askare, joka toistuu usein.

-Vierailen rautakaupassa melkein joka päivä. Minulla on aina tarve jollekin.

Erityisen tärkeältä tuntuu silti tunnelmien kerääminen. Se ei katso paikkaa, koska tunnelmat kumpuavat hänen ajatusmaailmastaan. Tunnelmissa on hänestä aina ristiriita aivan kuten hänen maalauksissaankin.

-Minun elämänpätkäni tärkein tehtävä on olla inhimillinen ihminen ihmisenä olemisen ytimessä. Haluan tehdä kaiken elämisen näkyväksi ilman kikkailuja ilon ja vaikeuden kautta. Olen luonnemaalari. 

Juttu on julkaistu Gloriassa 9/2025.