Marjo Mustonen on johtanut vuoden 2014 alusta Teollisuuden Voiman ydinturvallisuusasioita. Kaksikymmentä vuotta miehisellä alalla ovat opettaneet, että rähjäämällä ei pärjää.

”Olin juuri sellainen kympin tyttö, jollainen moni nainen kieltää olevansa. Ihan tyypillinen suorittajaluonne, jolla pitää mieluusti olla koko ajan jonkinlainen projekti meneillään niin töissä kuin kotonakin. Mieheni Pekka välillä virnuilee, että ’onko sulla aina oltava joku agenda’. Kyllä on!”

Olen työn ohessa lukenut iltalukiossa espanjaa ja ranskaa, espanjan jopa kirjoitin. Tein myös eMBA-tutkinnon. Se oli älyttömän mielenkiintoista, mutta myös sen verran rankkaa, että opiskelut ovat nyt toistaiseksi saaneet jäädä vähemmälle.

”Olen turvallisuushakuinen, en mikään hetkessä eläjä, ja halusin alalle, jossa on varmasti töitä.”

Löysin joskus 1990-luvun puolivälissä listan, en enää muista kenen laatiman, kaikkien aikojen sadasta parhaasta kirjasta. Ryhdyin lukemaan listaa läpi, mutta se projekti jäi kesken, vaikken kovin helposti anna periksi. Kaikkia kirjoja en vain onnistunut löytämään.

Olin koulussa hyvä ja älyttömän kiinnostunut kaikista aineista, myös urheilusta. Kun lukiossa pitkän matematiikan ryhmän pojat aikoivat kaikki hakea teknilliseen
korkeakouluun, ajattelin, että onpa mielikuvituksetonta.

Sitten kuitenkin aloin järkeillä. Tiesin, että jotakin matemaattista haluan opiskella. Olen turvallisuushakuinen, en mikään hetkessä eläjä, ja halusin alalle, jossa on varmasti töitä. Hain sitten sinne, minne Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa oli kaikista vaikein päästä, tuotantotalouden linjalle. Ensimmäisen vuoden aikana kuitenkin tajusin, että energiatekniikka on se alue, joka kiinnostaa minua ja jossa riittää hommia.”

Ujous

Olen hyvin rauhallinen perusluonteeltani, jopa introvertti. En ole ollenkaan sellainen tyypillinen, vilkas karjalainen. Viihdyn omissa oloissani enkä halua olla seurassa keskipisteenä.

Silti, kun muutin mieheni kotipaikkakunnalle Raumalle, olin ihmeissäni satakuntalaisten sisäänpäinkääntyneisyydestä, jonka nyt osaan ymmärtää eräänlaisena toisen rajojen kunnioittamisena. Kukaan ei tullut pyytämään kylään eikä alkanut jutella kadulla. Karjalaiset kysyvät vieraan tavatessaan kuka sie oot, mihin sie meet ja mitä siul on kassissa.

”Minulla on voimakas sisäinen kunnianhimo, joka ajaa haastamaan itseäni.”

Nykyään viihdyn Raumalla hyvin. Siellä on mahdollista elää laadukasta pikkukaupunkielämää.

Minulla on voimakas sisäinen kunnianhimo, joka ajaa haastamaan itseäni. Olen pyrkinyt kehittämään itseäni sosiaalisesti, siis ihan itsekseni, en oppaita lukemalla, ja mennyt tilanteisiin, jotka ovat tuntuneet epämukavilta. Kymmenvuotiaana olin ujo ja hiljainen tyttö ja todella kiinnostunut liikunnasta. Halusin yleisurheilukouluun. Äiti ei haluani ymmärtänyt eikä siis nähnyt tarpeelliseksi tehdä asian eteen mitään. Niinpä menin urheilukouluun itsekseni, vaikka se jännitti todella paljon.
Vanhemmiten ujous on onneksi helpottanut. Esimiehenä siitä on mielestäni se hyöty, että minulla saattaa olla herkempi korva kuunnella alaisia. Ujous yhdistyy tietyllä tavalla ehkä myös nöyryyteen, joka on johtajalle tärkeä ominaisuus. Nöyryys tarkoittaa mielestäni sitä, ettei ajattele koko ajan vain omaa etuaan, vaan pystyy asettumaan toisenkin asemaan. Ylipäätään vaatimattomuus on minusta hyvä arvo.

Tasa-arvo

Kun aikoinaan aloitin lukiossa Imatralla pitkän matematiikan, miesopettajamme sanoi, että kyllä täällä tunnilla nyt on naisia, mutta kun kurssi on ohi, heitä ei ole jäljellä enää yhtään. Tällainen vähättely on aina saanut minut vain sisuuntumaan entistä enemmän.
Kun tulin alalle parikymmentä vuotta sitten, ajattelutavat olivat hyvin konservatiivisia. Naisten asiantuntijuutta lähtökohtaisesti epäiltiin. Ala oli ja on edelleen hyvin miehinen. Meitä diplomi-insinöörejä oli silloin Olkiluodossa kymmeniä, ja naisia vain muutama. Kyllä sen silloin ihan selvästi huomasi, että naisena oli vaikeampi saada haastavampia tehtäviä. Välillä turhauduin siihen paljonkin.

”Kun tulin alalle parikymmentä vuotta sitten, ajattelutavat olivat hyvin konservatiivisia.”

Kysyin silloiselta pomoltani, että pitääkö minun osata kaksi kertaa enemmän kuin miehet. Hän vastasi: kyllä.

Alkuaikoina olin aika kärkäs peräämään oikeuksia ja sain vähän hankalankin akan maineen. Kärkyin palkankorotuksia ja perustelin niitä tasa-arvonäkökulmilla. Mielestäni Microsoftin toimitusjohtajan Satya Nadellan suurta huomiota saanut neuvo, että naisten ei pitäisi pyytää palkankorotuksia, pitää tavallaan paikkansa. Nyt noin puolet urastani olen toiminut niin, etten ole puhunut palkastamitään. Olen kypsynyt ajattelemaan, että luotan systeemiin. Systeemi on oikeudenmukainen, kun tekee kulloisenkin työtehtävänsä niin hyvin kuin osaa. Minun työpaikassani tämä on toteutunut.

”Kysyin silloiselta pomoltani, että pitääkö minun osata kaksi kertaa enemmän kuin miehet. Hän vastasi: kyllä.”

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen huomannut tasa-arvoasioissa ison muutoksen. Enää en voisi kuvitellakaan, että asiat olisivat samalla lailla kuin urani alkuaikoina. Jokainen tekee työnsä ja katsotaan, mihin se riittää eikä arvoteta sitä sukupuolen mukaan. Tasa-arvonäkökulma on TVO:lla osa jokapäiväistä toimintaa eikä tasa-arvo-asioita käsitellä muusta toiminnasta erillisenä asiana. Tavoitteena on tilanne, että työpaikalla ei esiinny minkäänlaista syrjintää. Itseni lisäksi johtajistossa naisia ovat viestintäjohtaja ja talousjohtaja.

En kuulu mihinkään naisklubeihin ja olen muutenkin vähän huono rakentelemaan verkostoja. Piirini koostuvat pitkäaikaisista ystävistä ja alan ihmisistä.
Se on vähän harmikin, sillä eMBA-tutkintoa tehdessäni tutustuin eri aloilla oleviin ihmisiin ja tajusin, miten mielenkiintoista heidän kanssaan olisi kokoontua ja jutella.

Luottamus

Ydinvoima valikoitui alakseni osittain sattumalta ja osittain järkeilevän suunnittelutaipumukseni takia. Lähdimme mieheni kanssa opiskelujen loppuaikoina vaihtoon Tukholmaan, ja jo Lappeenrannassa huomasin koulun ilmoitustaululta, että ruotsalainen ABB Atom etsii suomalaisia diplomityöntekijöitä. Sama yritys on Olkiluodon ydinvoimalan laitostoimittaja, joten päättelin, että minun kannattaa hakeutua sinne tekemään diplomityötä. Olimme kuitenkin muuttamassa Raumalle heti valmistumisen jälkeen. Tein ABB Atomille diplomityöni ja pääsin kesätöihin Olkiluotoon, jonne jäin.

”Mielestäni Suomelle on hyväksi, että meillä on mahdollisimman monipuolinen energiavalikoima.”

Koska olen opiskellut energiatekniikkaa, minulle kaikki energiamuodot ovat samalla viivalla, ydinenergia on yksi energiamuoto toisten joukossa. Koska Suomessa on energiapoliittinen linjaus, että ydinvoimaa tarvitaan, meidän tehtävämme on tuottaa sitä mahdollisimman turvallisesti. Mielestäni Suomelle on hyväksi, että meillä on mahdollisimman monipuolinen energiavalikoima. Tärkeintä minustaon, että energiantuotantoa mietitään pitkäjänteisesti ja huoltovarmuudesta huolehditaan, ettemme ole joskus siinä tilanteessa, että meiltä loppuu oma sähkö.”

Perhe

”Olen ihan tavallisesta työläisperheestä Imatralta. Äitini olisi halunnut opiskella, mutta sai minut aika nuorena, joten opiskelut jäivät silloin. Hän oli työelämässä trukkikuskina paperitehtaalla. Myöhemmin äiti sitten innostui opiskelemaan. Olimme samaan aikaan yläasteella, tavallaan. Silloin kun itse olin seitsemännellä, äitini suoritti kahdeksannen luokanopintoja. Viisikymppisenä hän sitten kirjoitti ylioppilaaksi, mutta ammattiaan hän ei koskaan vaihtanut.

Luulen, että tarve haastaa itseäni koko ajan tulee äidiltä. Äidin mielipide oli, että antaa tytön lukea sen sijaan että olisi patistanut esimerkiksi kotitöihin. Kotona ei silti mitenkään tuputettu opiskelemista, eikä lähipiirissä ollut esimerkkejä korkeakoulutetuista ihmisistä yli kymmenen vuotta vanhempaa serkkuani lukuunottamatta.

”Luulen, että tarve haastaa itseäni koko ajan tulee äidiltä.”

Aika yksin tein silloin opintojani, mutta ei se haitannut, olin niin tottunut siihen. Mieheni tapasin opiskellessani Lappeenrannassa. Hän on myös diplomi-insinööri, mutta ei sentään samassa työpaikassa. Se kuitenkin helpottaa, että työmme ovat samankaltaisia. Molemmilla on aika paljon työmatkoja, joten olemme vähän harmittavankin paljon erakoituneet viikonlopuksi kotiimme.

Ostimme hiljattain Raumalta omakotitalon, joka oli vähän keskeneräinen, joten siinä meillä riittää tekemistä. Liian vähän tulee tavattua ystäviä ja sukulaisia muuten kuin lomakausina.

Elämänasenne

Olen introvertin luonteeni takia harrastanut paljon itsetutkiskelua, ihan omatoimisesti ja itsekseni. Ehkä määräävin tekijä ajattelussani on, että yritän nähdä kaikki asiat positiivisessa valossa. Sillä on yllättävän laajalle leviävä vaikutus, kun itse päättää viljellä positiivisuutta eikä ole aina ensimmäisenä valittamassa jostakin.
En kadehdi negatiivisessa mielessä ketään tai mitään, olen pyrkinyt siitä eroon. Se syö niin hirveästi voimavaroja. Joskus urani alussa saatoin kadehtia, jos joku kollega sai paremman työtehtävän kuin minä. Nykyään mietin ennemmin sitä, mitä itselläni on kuin sitä, mitä minulla ei ole. Itsekin pääsee paljon helpommalla elämässään, kun asennoituu noin.

”En kadehdi negatiivisessa mielessä ketään tai mitään.”

Sain viime vuonna ensimmäiset kaksiteholasini, mutta toistaiseksi ikääntyminen mietityttää enemmän omien ja miehen vanhempieni kautta. Tosin äitini on vielä suhteellisen nuori, ja tälläkin hetkellä asuntoautoilemassa miehensä kanssa Espanjassa. Omaan vanhenemiseeni suhtaudun positiivisesti, aika aikaansa kutakin.

Työn vastapaino

Olen aina osannut ottaa työasiat työasioina enkä ole valvonut öitäni niiden takia. Silloin kun töissä tulee tiukkoja tilanteita, kuten vaikkapa jokin ydinvoimaan liittyvä mediakohu, meidän asenteemme on avoin ja haluamme selittää asiat mahdollisimman selvästi. Me olemme tämän alan vahvoja asiantuntijoita, eikä meillä ole mitään luurankoja kaapissa.

Vapaa-aikanani tykkään neuloa ja harrastan urheilua. Paheenani on hirvittävä villalankojen hamstraaminen, etenkin alennusmyynneistä. En mitenkään tule saamaan kaikkia nykyisiäkään lankojani käytettyä.

”Nykyään osaan myös rentoutua televisiota katselemalla.”

Koska olen kunnianhimoinen projekti-ihminen, yhtenä jouluna päätin neuloa kaikki joululahjat. Minulla on kolme 14-vuotiasta kummityttöä, enkä tiedä, olivatko he niin kamalan innoissaan tädin kutomista sukista, pipoista ja kaulahuiveista.

Nykyään osaan myös rentoutua televisiota katselemalla. Aiemmin pidin sitä hirvittävänä ajanhukkana. Katsomme miehen kanssa hyviä rikossarjoja, teemme ruokaa ja valitsemme siihen hyvät viinit. Lisäksi aion opetella vähintään yhtä hyväksi tenniksenpelaajaksi kuin mieheni. Se saattaa kyllä kestää.

Juttu on julkaistu alun perin joulukuun 2014 Gloriassa.

Kuka?

▶ Marjo Mustonen, 46, on Teollisuuden Voiman ydinturvallisuudesta vastaava johtaja ja diplomi-insinööri. TVO on yhtiö, joka pyörittää Olkiluodon ydinvoimalaa.
▶ Mustonen on työskennellyt TVO:lla Olkiluodossa koko työuransa vuodesta 1993 asti.
▶ Ydinturvallisuusjohtajaksi Mustonen nimitettiin tammikuussa 2014. Aiemmin hän vastasi yhä rakenteilla olevan Olkiluodon kolmosreaktorin turvallisuudesta sekä käynnissä olevien yksiköiden käyttöturvallisuudesta.
▶ Mustonen on syntynyt Imatralla ja asuu nykyään Raumalla miehensä Pekan kanssa.

Neljä vuotta sitten suosikkinäyttelijä Mikko Leppilampi tunsi olevansa kuopassa, josta ei pääse pois muuten kuin panemalla elämän uusiksi. Hän kertoo Gloriassa, mitä muutoksen vuodet toivat tullessaan.

”Vaihtoehtoja oli kaksi. Joko muutan elämääni tai katkeroidun” Mikko kuvailee neljän vuoden takaista päätöstä. Suosikkinäyttelijä oli ehtinyt valloittaa niin suomalaiset tv-ruudut kuin valkokankaatkin, mutta myös erota vaimostaan Emilia Vuorisalmesta ja epäonnistua Amerikan-valloituksessaan.

Siksi hän päätti listata paperille asiat, joihin halusi muutosta. Paperille muodostui kuva fyysisesti hyväkuntoisesta miehestä, joka ei juo alkoholia ja keskittyy paremmin töihinsä ja läheisiinsä.

Sitten Mikko rupesi pyrkimään tavoitteitaan kohti. Alkoi matka, jota hän kutsuu nyt välitilinpäätökseksi.

Vuorikiipeilijän matka

Ulkoisesti muutos on helpointa huomata. Mikko on aloittanut tavoitteellisen treenaamisen, jota on voinut seurata hänen Instagram-tilillään tunnisteella #fitforfifty. Puku on nykyisin kokoa 48, kun se ennen oli 52.

”Aloin nähdä ympärilläni hetkiä, joita ryhdyin kutsumaan onnellisuushetkiksi.”

Tärkeimmät muutokset ovat kuitenkin henkisiä.

”Aloin nähdä ympärilläni hetkiä, joita ryhdyin kutsumaan onnellisuushetkiksi.”

Kun tällainen tunne tuli, Mikko sulki silmänsä ja laski kymmeneen.

”Halusin muistaa, että hyviäkin asioita tapahtuu. Tapanani on vain ollut aina painaa suvannot paremmin mieleeni”, hän pohtii.  

Muutos on näkynyt myös työasioissa. Helmikuussa Mikko julkaisi musiikkia ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen.

Sinkkuelämää

Yksi muutoksen merkeistä on myös se, että Mikko on sinkku, ja haluaa tällä hetkellä ollakin. Alkuvuodesta hän erosi malli-stylisti Maryam Razavista, ja keväällä hänen uutisoitiin viihtyvän Sofia-nimisen ruotsalaisnaisen kanssa, mutta Mikon mukaan kyseessä on läheinen ystävä vuosien takaa.

”Tällä hetkellä en tahdo parisuhteeseen. En tunne olevani valmis.”

”Vietämme aikaa yhdessä, koska ystäväni haluaa laajentaa matkailubisnestään mahdollisesti myös Helsinkiin.”

”Tällä hetkellä en tahdo parisuhteeseen. En tunne olevani valmis. Tärkeintä on oppia olemaan yksin. Vasta, kun osaan sen, voin jatkaa”, hän sanoo.  

 

Mitä uutta elämänmuutos on Mikon elämään tuonut? Mitä hän pohtii roolistaan isänä, entä uransa tulevaisuudesta? Mitkä ovat hänen tärkeimmät toiveensa tulevaisuudesta? Lue Mikon haastattelu 2.8. ilmestyneessä elokuun Gloriasta.

Teininä käsitykseni työelämästä perustui amerikkalaisiin tv-sarjoihin. Tapitin Kate ja Allie -komediaa huoneessani ja haaveilin eläväni New Yorkissa, jossa pitäisin appelsiinimehua jääkaapissa lasikannussa ja rullaluistelisin töihin ylisuuressa ruutujakussa niin kuin Kate eli Susan Saint James teki.

Todellisuus ensimmäisessä kesätyöpaikassani Kannuksen Säästöpankissa oli hivenen toinen. En rullaluistellut vaan pyöräilin hiljaista kylänraittia töihin. Mietin silti tarkkaan miten pukeudun. Eräs asuista oli ehtaa Saint Jamesia – ruskea, tuhdisti olkatopattu Malli-Marin pitkä jakku, 501-levikset ja ruskeat ballerinat. New York -asukokonaisuus ylläni siivoilin varastoja ja tein muita rutiinityötehtäviä intoa täynnä.

”Enää en jaksa ihan yhtä tarkkaan miettiä asukokonaisuuksiani kuin jaksoin 16-vuotiaana.”

Muodit vaihtuivat, ura urkeni. Siivosin hotellihuoneita, vietin au pair -vuoden Sveitsissä, pääsin yliopistoon, hoidin opintojen ohessa lapsia (hälsningar till Maria och Wava), työskentelin toimistosihteerinä. Jokainen on duuni on ollut tärkeä, ja huonoistakin olen oppinut nöyryyttä ja omatoimisuutta. Kaikkein paras työ on kuitenkin tämä nykyinen Glorian päätoimittajana. Jokaiseen työpäivääni kuuluu muotia, kauneutta ja ihanaa elämää, saan työskennellä hienon tiimin kanssa ja lehdellämme on fiksut, palautetta antavat lukijat.

Ensimmäisestä työkesästäni pankissa on kulunut 30 vuotta. Edelleen pyöräilen töihin lämpimillä säillä, mutta enää en jaksa ihan yhtä tarkkaan miettiä asukokonaisuuksiani kuin jaksoin 16-vuotiaana. Tämän numeron Tukholman muotijutustamme (s. 46) inspiroituneena aion kylläkin hankkia syksyksi Hopen raitamekon.

Hienoa töihinpaluuta!

Ps. Muistathan tulla katsastamaan syksyn muotitarjontaa Gloria Fashion Show'hun 1.9.

saila-mari.kohtala@sanoma.com