Markkinointijohtaja Ursula Blässar luotsaa Stockmannia yli vaikeiden aikojen entisen kilpaurheilijan voitontahdolla.

Markkinointikonkari Ursula Blässar, 49, on tehnyt uran vahvojen suomalaisten brändien parissa. Iittala Groupista vuonna 2010 Lumenen markkinointijohtajaksi siirtynyt Blässar tarttui uransa kovimpaan haasteeseen kesäkuussa, kun hänet palkattiin Stockmannin markkinointijohtajaksi.

Kaikkia kolmea työpaikkaa yhdistää suomalaisuus, pitkä historia ja syvät tunnesiteet vahvojen brändien ja asiakkaiden välillä. Mikään vähäisempi haaste kuin Suomen vanhimman tavaratalon pelastaminen ei olisikaan saanut Blässaria luopumaan juuri perustamastaan omasta yrityksestä. Hän kävi perusteellisia keskusteluja ennen kuin vakuuttui, että Stockmann on itse valmis muutokseen.

”Tämä on mieletön matka ja upea mahdollisuus. Stockmann ei ole 150 vuoden aikana ollut näin suuren haasteen edessä. Mahdollisuuksia on kuitenkin vielä enemmän kuin haasteita”, Ursula Blässar sanoo.

Markkinointijohtajalla on kilpaurheiluajaoilta periytyvä voitontahto, ja hän uskoo, että arvostettu tavaratalo nousee vielä jaloilleen. Viime aikoina tehdyt muutokset ovat tuoneet mukanaan onnistumisia ja hän iloitsee, että työntekijöiden usko tulevaisuuteen ja omaan työhön on palautumassa.

”Valoa on tunnelin päässä. Vielä menee hetki ennen kuin kaikki on kunnossa, mutta suunta on oikea.”

Uran alku

Minulle ei ollut ihan itsestään selvää hakea opiskelupaikkaa ruotsinkielisestä kauppakorkeakoulusta Hankenilta. Mietin myös eläinlääkärin, liikunnanopettajan ja fysioterapeutin ammatteja. Hankenilla markkinointi valikoitui kuitenkin luontevasti pääaineeksi, sillä olen luonteeltani ulospäinsuuntautunut, kiinnostunut ihmisistä, heidän käyttäytymisestään ja käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä.

Pääsin jo opiskeluaikana Hackmanille assistentiksi. Kun valmistuin 24-vuotiaana vuonna 1990, sain Hackmanilta vakituisen työpaikan myyntityössä Länsi-Suomen piiripäällikkönä. Firmalla meni lamasta huolimatta kohtuullisen hyvin. Sain autoedun ja valtavan kokoisen, kaksi kiloa painavan kännykän.

Kiersin vuoden verran Länsi-Suomea, yhteensä 60000 kilometriä. Se oli mielenkiintoista aikaa, sillä silloin kaupat tekivät itsenäisesti ostopäätökset isoissakin ketjuissa. Opin asiakasajattelua, vuorovaikutusta ja miten luodaan mahdollisimman hyvä tuotevalikoima.

Olin Hackmanilla töissä kaksikymmentä vuotta. Vastasin vuosien varrella niin myynnistä, markkinoinnista kuin tuotekehityksestäkin, sekä Suomessa että kansainvälisesti. Noihin vuosiin mahtui monta yrityskauppaa ja omistajanvaihdosta, eikä yritys ollut enää lähtiessäni sama, johon olin tullut. Kun lähdin vuonna 2010, yrityksestä oli tullut Iittala Group. Portfoliossani oli kansainvälisesti kaksitoista brändiä. Vastasin samaan aikaan myös vähittäiskaupan liiketoiminnasta, ja alaisia minulla oli yhteensä kaksisataa.

Sitkeys

Harrastin taitoluistelua 12 vuoden ajan ja valmensin 10 vuotta. Parhaimmillaan harjoittelutunteja kertyi viikossa 20. Kilpaurheilutaustani näkyy myös työelämässä. Olen tietyissä asioissa sitkeä ja peräänantamaton. Kun tavoitteet on asetettu, ne saavutetaan. Ne saa ylittää, muttei alittaa. Olen määrätietoinen ja kunnianhimoinen, mutta olen oppinut valitsemaan taisteluni. Minua saa haastaa, tykkään keskustella asioista eikä minulla ole tarvetta olla aina oikeassa.

Olen aika suorapuheinen, ja arvostan, että minulle sanotaan suoraan. Se ei tietenkään tarkoita, että tarvitsisi sanoa ilkeästi tai rumasti. Minun on vaikeaa kierrellä ja kaarrella tai pelata pelejä. Jos jokin asia on vinksallaan, on siihen parasta tarttua heti. Olen aiemmin tehnyt virheitä siinä, että olen luullut ongelmien korjaantuvan itsestään.

Nuori johtaja

Omasta mielestäni ei tietenkään ollut mitäänkään outoa, että olin esimiestehtävissä jo vähän päälle parikymppisenä. Asema tuntui luonnolliselta, ja minua varmasti auttoi monen vuoden kokemus taitoluistelijoiden valmentamisesta. Teini-ikäisten valmentaminen ei ole aina helppoa. Opin perustelemaan, kannustamaan ja vaatimaan.

Hackman oli etabloitunut, perinteinen yritys, ja olin toinen myyntiedustajana toiminut nainen koko yhtiön kaksisataavuotisen historian aikana. Työyhteisö oli tiivis, avoin ja myyntitiimi hyvin miehinen. Koin kuitenkin kuuluvani porukkaan, eikä minua tytötelty.

Kun mietin itseäni nuorena johtajana, huomaan oppineeni vuosien varrella ainakin delegoimaan. Kaikkea ei voi eikä pidä tehdä itse. En pelkää palkata itseäni fiksumpaa porukkaa, koska sitenhän pääsen vain itse helpommalla! Osaavat ihmiset oikeilla paikoilla on avain yrityksen menestykseen.

Se, että on pätevä työssään, ei silti tarkoita, että olisi myös pätevä esimies. Mielestäni tätä pohditaan suomalaisissa yrityksissä ihan liian vähän. Ihmisiä siirretään esimiehiksi liian usein ilman minkäänlaista valmennusta.

Ysin tyttö

Ajattelen, että virheistä oppii. Jos niitä ei tee, pelaa liikaa varman päälle, eikä mitään uutta synny. Yrityksissä puhutaan usein yrittäjyydestä ja rohkeudesta, mutta jos samalla pelätään kovasti epäonnistumisia, niin se ei kannusta eikä luo yrittämisen kulttuuria. Usein ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta tai tapaa, vaan kyse on valinnoista. En usko, että mitään voi tehdä täydellisesti, mutta kun teen jotain, teen sen varmasti kunnolla.

Olin koulussa ysin oppilas. Minun ei ollut pakko saada kymppejä enkä ahertanut läksyjen kanssa. Vanhemmat ihmettelivät, miten saan niin hyviä numeroita, koska he eivät koskaan nähneet minun tekevän mitään niiden eteen. Luulen, että koulumenestys johtui osittain keskittymiskyvystä, joka tuli kilpaurheilun myötä.

Iän merkitys

Minulla ei ole koskaan ollut ikäkriisejä. En mieti ikääni. Poikani täyttää 19 ja tyttäreni 17. Heistä näen, että aika rientää.

Tietysti huomaan valokuvista, etten näytä enää samalta kuin nuorempana. Minulla oli jo nuorena vekit otsassa, ja äiti aina sanoi, että älä rypistä otsaasi, muuten olet vanhempana todella ryppyinen. Ryppyjä on, mutta en ota niistä paineita. Olen ollut kosmetiikka-alalla töissä, joten tiedän, että ehostamalla löytyy apua.

Ilmapiiri

Minulle on tärkeää, että ilmapiiri on työpaikalla hyvä ja että ihmisten välinen dynamiikka toimii niin, että asioita voi viedä sujuvasti eteenpäin. Työpaikalla vietetään iso osa valveillaoloajasta, joten siellä täytyy myös viihtyä. Ihmiset ovat yrityksen tärkein voimavara, joten olisi kamalaa, jos töihin pitäisi tulla vasten tahtoaan. Juoruiluun ja spekulointiin on turha käyttää aikaa ja energiaa.

Urheilu

Saan työn puolesta paljon kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin, mutta käyn niissä hyvin valikoidusti. Viihdyn perheen ja ystävien kanssa, mutta tarvitsen myös omaa aikaa. Sitä saan lenkkipolulta. Laitan nappikuulokkeet korviin ja annan mennä.

Tarvitsen urheilua työn vastapainoksi. Voin fyysisesti ja henkisesti paremmin, kun liikun säännöllisesti. Viihdyn myös merellä. Suomen saaristo on maailman kaunein ja meri on sielunmaisemani.

Aloitin luistelun uudestaan vuosi sitten aikuismuodostelmajoukkueessa. Vanhat luistelukaverini huijasivat, että harjoittelemme ihan vain rennosti ja kevyesti.

On vähän tragikoomista, miten vanhojen kilpaurheilijoiden kilpavietti on jälleen nostanut päätään. Yhtäkkiä kisoissa vain kultamitali kelpaa! Vaikka kunnianhimoa riittää, emme harjoittele hampaat irvessä. Joukkueemme motto on, että aina ei tarvitse olla kivaa, joskus riittää, että on vain hauskaa. Piruetteja en pysty tekemään enää ollenkaan, pää menee sekaisin ja alkaa oksettaa. En enää ymmärrä, miten pystyin tekemään niitä nuorempana.

Tyttöni ja poikani ovat harrastaneet käsipalloa, ja olemme olleet aina mieheni kanssa innolla kannustamassa heitä otteluissa.

Puolison tuki

Mieheni Martin on ollut minulle suuri tuki ja ilo. Elämme symbioosissa perheemme ja kotimme kanssa Itä-Helsingissä, joka oli vielä Sipoota, kun muutimme sinne.

Olen kiitollinen siitä, että mieheni ei vierasta hellan vieressä seisomista tai pyykkikoneen täyttöä. Kotitöitä tekee se, joka ehtii. Olemme saaneet arjen pyörimään hyvin. Teemme molemmat paljon töitä, ja varsinkin kun lapset olivat pieniä, oli aikamoinen palapeli saada arki sujumaan.

Molempien vanhemmatkin ovat aina auttaneet paljon. Martinin vanhemmat ja veli perheineen asuvat naapurissa, ja se on tärkeää.

Arvot

En voisi tehdä töitä sellaisessa paikassa, joka ei tukisi arvomaailmaani. Lumenen arvot ja brändi olivat hyvin lähellä omia arvojani, minun oli helppo tehdä niiden kanssa töitä. Sama koskee Stockmannia.

Kerran olen joutunut ristiriitaan omien arvojen ja yrityksen arvojen kanssa. 1990-luvulla minua yritettiin rekrytoida töihin tupakkafirmaan. Nyt tuntuu vaikealta käsittää, miksi edes menin haastatteluun. Mutta maailma oli silloin vähän erilainen ja firma oli tunnettu siitä, miten hyvin he kouluttivat työntekijöitään. Haastattelussa kuitenkin kuuntelin, miten tehtävässä pitäisi myydä karkkipaketin näköisiä tupakkatuotteita, ja ajattelin, että herranen aika, enhän minä sellaista voi tehdä. Nyt muisto tuntuu aivan omituiselta.

Yrittäjähenki

Siirryin Iittala Groupista vuonna 2010 Lumenelle markkinointijohtajaksi. Lumenella on potentiaalia kasvaa ulkomaille, ja työ oli mielenkiintoinen haaste, erityisesti Yhdysvaltojen markkinoinnin parissa.

Neljän Lumene-vuoden jälkeen halusin ryhtyä yrittäjäksi. Perustin Brandassador-yrityksen, jonka tarkoitus oli muun muassa kirkastaa brändien viestejä. Halusin myös hallinnoida omaa aikaani ja olla oman elämäni rouva.

Yrittäjyyteni kesti kuitenkin vain vajaan vuoden, sillä Stockmannilta soitettiin minulle. Se oli haaste, jota en halunnut jättää väliin. Olisin katunut sitä loppuelämäni. Kuten Iittala Groupin suomalaiset brändit ja Lumene, Stockmannkin on upea, vahva brändi, johon liittyy paljon vahvoja tunnesiteitä ja muistoja. Kaikki toivovat, että Stockmannilla menisi hyvin. Uskon Stockmannin tulevaisuuteen, muuten en olisi ottanut tehtävää vastaan.

Juttu on julkaistu alun perin joulukuun 2015 Gloriassa.

Kuka?

* Stockmannin markkinointijohtaja Ursula Blässar (s.1966) on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

* Vuosina 1990–2010 Blässar toimi Hackmanilla (myöhemmin Iittala Group) erilaisissa johtotehtävissä. Vuonna 2010 hän siirtyi Lumenen markkinointijohtajaksi.

* Perheeseen kuuluvat myyntipäällikkönä työskentelevä puoliso, 19-vuotias poika ja 17-vuotias tytär.

* Harrastaa lenkkeilyä ja muodostelmaluistelua.

”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.
”Suhtaudun vaateketjuihin samoin kuin supermarketteihin. Jos on mahdollisuus valita, suosin mieluummin pieniä brändejä.” Housut Lemaire. Paita H&M. Sandaalit Samuji.

Yrittäjä Sara Karlsson viettää kesät ilmavissa vaatteissa Italian maaseudulla. Tyylissään hän satsaa silittämiseen ja sydämelliseen käytökseen.

Sara Karlsson on työskennellyt koko työelämänsä ajan muodin, designin, estetiikan ja luovuuden parissa. Siksi hän tietää, että vaate, joka tuntuu päällä helpolta ja ylelliseltä, on aina pitkän suunnittelu- ja tuotantoprosessin tulos.

”Loppuun asti mietityt ideat ovat yksinkertaisia niin designissa kuin elämässäkin. Jos jokin idea on monimutkainen tai tilanne tuntuu sekavalta, se on vielä kesken ja sen täytyy saada vielä kehittyä. Elämää ei voi hoputtaa.”

Sara innostuu luovasta ajattelusta, hyvästä suunnittelusta, hyvistä raaka-aineista ja taidokkaasta käsityöstä. Muodissa Saraa kiehtovat erityisesti pienet ja omaääniset brändi, kuten Deitas, The Row, Lemaire, Samuji, Ryan Roche ja Juslin Maunula. Hän ompelee vaatteita myös itse.

”Siinä oivaltaa, miten monta vaihetta laadukkaan vaatteen valmistamisessa on.”

Sara on aina pukeutunut vähäeleisesti, meikannut vähän ja tuntenut olonsa kotoisaksi epämuodollisissa tilanteissa, vaatteissa ja ympäristöissä.

”Lapsuudenkodissani kaikki oli konstailematonta mutta samaan aikaan rakkaudella laitettua ja jotenkin raikasta. Vietimme kesät saaristossa, söimme itse kalastettua kalaa joka päivä, poimimme metsämansikoita ja uimme meressä, joka ei oikeastaan koskaan ollut kovin lämmin.”

”Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Nykyään Sara viettää kesät maalla Italiassa.

”Teen töitä ulkona, syön ulkona, luen ulkona, torkun ulkona. Ulkoilmassa kaikki on parempaa. Uskon että ihmiselle tekee hyvää etsiä ympäriltään kauneutta: katsella kukkia, taidetta, kauniita maisemia, pilvenhattaroita. Olla lähempänä kaikkea sitä, mistä elämä syntyy. Viljellä jotain syötävää itse, vaikka vain salaattia ja yrttejä parvekelaatikoissa. Japanissa lääkäri voi määrätä potilaalleen lääkkeeksi metsässä oleskelua. Minusta se on innostava ajatus.”

Saran kesätyyli on mutkaton: asut ovat usein bikineitä ja uimapukuja, joiden ylle on heitetty jotain väljää ja viileää. Illalliselle hän pukeutuu kuitenkin aina rauhassa ja ajatuksella.

”Se antaa päiville ryhtiä ja juhlistaa yhdessä syömistä. Vaatteiden merkitystä maailmassa on helppo vähätellä, mutta minun mielestäni pukeutuminen on yksi niistä arkisista rutiineista, jotka ankkuroivat päivän.”

Saran mielestä tyyliä on vaikea erottaa ympäristöstä ja käytöstavoista.

”Tyyli on sanoissa, jotka päästämme suustamme, lahjoissa, joita annamme muille, tavassamme asetella hedelmät kulhoon ja kattaa – tai olla kattamatta – pöytä ateriaa varten. Sillä, viitsimmekö pitää huolta itsestämme ulkoisesti, on valtavan suuri vaikutus siihen, miten kannamme itsemme ja kohtaamme toiset ihmiset.”

Kuvaile tyyliäsi.

Vähäeleinen, konstailematon, inspiroitunut. Sensuellit kaapuvaatteet ovat erikoisalaani. Ylläni voi nähdä usein valkoisen eri sävyjä, vajaamittaisia housuja, laadukkaita neuleita ja villakangastakkeja, väljiä silkistä valmistettuja housuja, kimonoita ja mekkoja. Rakastan hyvin tehtyjä kenkiä ja vaatteita, jotka saavat käyttäjänsä rentoutumaan ja loistamaan. Ostan harvoin uutta, ja käytän samaa asua usein.

Millainen on luottoasusi?

Miellyn helposti erilaisiin univormuihin, joita saatan käyttää vuoden tai pari, ihan jatkuvasti. Musta ohut pooloneule yhdistettynä Stella McCartneyn valkoisiin vajaamittaisiin farkkuihin ja Célinen tennareihin on esimerkki tällaisesta. Kesällä käytän Samujin mekkoja ja silkkihousuja ja Stella McCartneyn silkkihaalareita.

Ketkä ovat vaikuttaneet tyyliisi?

Luonto, taide, kirjat, elokuvat, musiikki. Perheeni, ystäväni ja kaikki ihanat ihmiset, joiden kanssa saan työskennellä ja viettää aikaa. Ajan ilmiöt ja oman minän kirkastuminen vaikuttavat nekin olemiseen ja pukeutumiseen. Uskon, että mitä paremmin oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, sitä kauniimmalta sekä oma naama että muut ihmiset ja maailma alkavat näyttää. Silloin ei tarvitse tyylin tai meikin avulla yrittää olla jotain enemmän kuin on.

Tärkein tyylioivalluksesi?

15-vuotiaana tärkein asia maailmassa saattoi hetkellisesti olla jonkun tietyn kenkäparin hankkiminen, mutta tätä nykyä pidän isoimpana tyylisaavutuksena mielenrauhaa. Mietin palaveriin mennessäni ja sähköpostia lähettäessäni, mitä annan muille ihmisille. Aina kun mahdollista, tahtoisin sen olevan mieluummin näkemystä ja kirkkaita ideoita kuin sameaa vatvomista tai oman egon pönkitystä.

Mikä on rakkain vaatteesi?

Jokainen on sitä jollain hetkellä. Rakastan parasta mahdollista laatua kaikessa. Laatu tarkoittaa minulle taiturimaista suunnittelua, käsityötä ja hyviä raaka-aineita, mutta myös luovuutta, vapautta, aikaa ja hauskuutta. Siksi pidän erityisesti sympaattisista ja mukavista vaatteista, joita on tuotettu hyvässä ilmapiirissä maltilliseen tahtiin maltillinen määrä. Uskon, että vaatteiden kauneus ja viehätys on seurausta tästä.

Paras tyylivinkkisi?

Hyvä tyyli ei vaadi jatkuvia hankintoja. Hyvien yöunien, kynsiharjan, silitysraudan, teippirullan ja sydämellisen käytöksen avulla pääsee pitkälle. Silitän jopa valkoisen t-paidan. Pieni vaiva, suuri merkitys.

Mistä asusteesta et luovu?

Rimowan alumiinisista matkalaukuista. Ne ovat ikitavaraa. Jos niihin tulee lommo, niitä voi oikoa vasaralla.

Minne matkustat mieluiten?

Tutuista paikoista Italiaan, Kaliforniaan ja Japaniin. Seuraava uusi kohde voisi olla Uusi-Seelanti, Kuuba tai jokin Afrikan maa.

Mitkä ovat rakkaimmat muistosi matkoiltasi?

Kesät Italiassa. Aurinko! Sää on hyvä, samoin ruoka. Luontoon ja mutkattomaan tunnelmaan ei kyllästy ikinä: sirkkojen siritykseen ja tulikärpäsiin illalla, tai siihen miltä jasmiini tuoksuu, turkoosiin mereen, italialaiseen kiireettömään elämänrytmiin, siihen että ateriat voi syödä ulkona, että pääruoan ja jälkiruoan välissä syödään vihreää salaattia, että koiran voi ottaa mukaan kaikkialle ja tuntemattomat ihmiset puhuvat sille kauniisti.

Mistä design-klassikosta haaveilet?

En mistään. Tarkoituksenmukainen suunnittelu on minusta kiehtovinta. Haaveilen kauniista ja käytännöllisistä hyttysverkoista ikkunoihin ja suihkulähteestä puutarhaan.

Mitä sisustaminen merkitsee sinulle?

Tila vaikuttaa hurjan paljon siihen, miten me ihmiset käyttäydymme, viihdymme ja voimme. Kirjoitan kirjaa kodin ja kodikkuuden vaikutuksesta hyvään elämään. Se ilmestyy tammikuussa. Olen kiinnostunut paikoista, joissa ihmiset rentoutuvat ja uskaltavat olla itsensä kokoisia. G

Kuka?

Sara Karlsson, 34, on yrittäjä, joka kirjoittaa kirjaa, päivittää Minutes-sivustoaan ja tekee tekstejä ja kuvia suomalaisille brändeille. Asuu miehen, tytärpuolen ja koiran kanssa Ullanlinnassa Helsingissä.

Lempimatkakohde: ”Italia, Kalifornia ja Japani. Meillä on Keski-Italiassa talo, jossa vietämme kesät.”

Lempiruoka ja juoma: ”Simppeli kotiruoka. Hyvä vihreä salaatti on bravuurini, vesi ja viini ovat lempi-juomiani. Juomme viiniä päivittäin mutta vähän kerrallaan. Rakastan arkiviinejä. ”

Saara Kankaanrinta on kokoustanut Vladimir Putinin kanssa ja perustanut kaksi yritystä, jotka ovat herättäneet maailmanluokan vaikuttajienkin kiinnostuksen. Hänelle on tärkeää käyttää varallisuuttaan ja vaikutusvaltaansa oikeiden asioiden, erityisesti luonnonsuojelun, puolesta.

Sileät kallioluodot ja merenpinnasta heijastuva taivas. Suolan tuoksu, merilintujen huudot ja rantaan hyökyvät aallot. Ne ovat asioita, jotka saavat Saara Kankaanrinnan, 40, sydämen lyömään nopeammin. Itämeri odottaa häntä ikkunan takana, kun Saara herää aamuisin vanhassa hirsitalossaan Hangossa. Se velloo veneen alla, kun hän käy kokemassa verkkoja tai lähtee purjehtimaan kolmen lapsensa ja miehensä kanssa.

”Meri liikuttaa minua syvästi sieluun saakka”, Joensuusta kotoisin oleva Saara sanoo.

”Se edustaa vapautta ja luonnon voimaa. Kotirannassamme on hienot myrskyt. Tukka lähtee, kun tuulee 20 metriä sekunnissa ja seisoo tuolla kallioilla. Silloin ymmärtää hyvin ihmisen pienuuden.”

Itämeren aaltojen äärellä Saara tunsi tulleensa kotiin. Se tapahtui ylioppilaskirjoitusten jälkeen, jolloin hän muutti sisämaasta töihin Helsinkiin. Rakkaus mereen yhdisti myös Saaran ja hänen miehensä, Cargotecin suuromistajan Ilkka Herlinin. Yhdessä kollegansa kanssa Saara ja Ilkka ovat perustaneet Baltic Sea Action Groupin, joka pelastaa Itämerta rehevöitymiseltä yritysten, päättäjien, maanviljelijöiden ja tutkijoiden kanssa. Lisäksi pariskunnalla on bioenergiayritys Qvidja Kraft, joka tuottaa ratkaisuja uusiutuvan energian varastointiin sekä ekologinen yritys Soilfood, joka auttaa maanviljelijöitä vähentämään ravinne- ja hiilihävikkiä.

”Kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu.”

”Ajattelen, että maailman radikaali muuttaminen on mahdollista. Mottoni on, että kun tavoite tuntuu liian korkealta, se on todennäköisesti oikein asetettu”, Saara sanoo kotitalonsa verannalla.

Siinä, meren kuohuja katsellen, Baltic Sea Action Group -säätiön hallituksen puheenjohtaja tekee läppärillään usein etätöitä: lukee tuoreinta ilmastotutkimusta, pitää Skype-palavereja, valmistelee esityksiä ja järjestää tapaamisia poliitikkojen, eri alojen vaikuttajien sekä tutkijoiden kanssa. Perheen koirat, chesapeakelahdennoutaja Reina ja karjalankarhukoira Kapu pötköttelevät Saaran jaloissa.

”Kapu on Ilkan metsästyskoira, ja ihmiset luulevat aina, että se on uros. Ihan kuin kapteeni ei voisi olla myös nainen”, hän nauraa.

 

Merenrantatontti löytyi netistä viitisen vuotta sitten. Vaikka Saaran työmatkat Helsinkiin ja Paraisille pitenivät reilusti, perhe muutti Helsingistä luonnon rauhaan. Kotitalo on 20-luvulla rakennettu pappila, joka siirrettiin Nivalasta ja perinnekorjattiin kauttaaltaan.

”On suurta ylellisyyttä asua hirsitalossa luonnon keskellä. Ilmaston kannalta edestakaisin suhaaminen olisi tosin sietämätöntä, ellei autoni kulkisi biokaasulla”, Saara sanoo. Sitä hän saa Paraisilla sijaitsevan perheen maatilan biokaasulaitoksesta.

Saara yrittää elää mahdollisimman ekologisesti. Hän kokkaa kasvisruokaa tai Ilkan metsästämää riistaa ja jättää tehotuotetun lihan kauppaan. Perhe viettää kesät suurimmaksi osaksi Suomen saaristossa. Tavaran sijaan he haalivat elämyksiä luonnosta.

”Kotonamme on mahdollisimman vähän tavaraa. Jos murtovaras tulee, muuta varastettavaa ei löydy kuin talomme kalliit hirret”, Saara sanoo ja nauraa.

”En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena.”

Ilmastonmuutoksen torjumisesta on tullut viime vuosina Saaralle tärkeä tavoite Itämeren suojelemisen rinnalle. Viime lokakuussa Saara käynnisti Baltic Sea Action Groupissa Ilmatieteen laitoksen ja Sitran kanssa Carbon Action -pilottiprojektin. Siinä tutkitaan, miten hiilen varastoitumista ilmakehästä peltomaahan voidaan nopeuttaa suomalaisilla maatiloilla. Hanke on herättänyt kiinnostusta ympäri maailmaa. Mukana sen verkostossa on huippututkijoita nobelisti Rattan Lalista lähtien sekä kymmeniä suomalaisia maatiloja.

”Meidän on pakko yrittää tehdä kaikkemme. En ymmärrä, mikseivät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja luonnon massatuho ole joka päivä pääuutisten aiheena”, Saara sanoo ja huomauttaa, että vuoden 1970 jälkeen maailman selkärankaisista yli puolet on kadonnut ihmisen toiminnan seurauksena, ja hyönteisistä jo 80 prosenttia.

 

Pelottavat uutiset saavat Saaran toimimaan entistä tarmokkaammin – ja unelmoimaan paremmasta maailmasta

"Se on tapani selvitä tuhoavan meiningin keskellä. Usein unelmat muuttuvat projekteiksi, ja tekemällä maailma muuttuu.”

Saara on halunnut vaikuttaa nuoresta saakka: aluksi luokkansa puheenjohtajana, sitten ainejärjestöaktiivina Turun yliopistossa, jossa hän opiskeli poliittista historiaa ja valtio-oppia.

”En oikein osaa olla sivussa vaikka yrittäisinkin”, Saara sanoo ja virnistää.

Toimeliaisuus on peritty kotoa joensuulaisesta yrittäjäperheestä. Vanhemmat pyörittivät satavuotiasta sukuyritystä, johon kuuluivat tavaratalo ja myöhemmin karkkikauppa sekä lahjatavarakauppa. Yritys teki konkurssin 1990-luvun lamassa, ja perheen talousvaikeuksien takia Saara teki jo lukioikäisenä kahta työtä, R-kioskilla ja baarissa.

”Meillä selvittiin onneksi ilman itsemurhia, mutta kaikille ei käynyt yhtä hyvin”, Saara muistelee. Vaikka lamavuodet olivat raskaita, ne antoivat kuitenkin Saaralle myös tärkeän oppitunnin elämästä.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Koulussa Saara oli kympin oppilas. Hän rakasti uusien asioiden opettelua ja addiktoitui tietoon. Ympäristökysymyksiin hän heräsi toden teolla parikymppisenä luettuaan biologi Rachel Carsonin vuonna 1962 kirjoittaman klassikkoteoksen Äänetön kevät, joka esitteli kemiallisten hyönteismyrkkyjen aiheuttamia tuhoja.

”Opin, että hirvittävän vaikeistakin paikoista voi selvitä.”

Valmistuttuaan Saara meni töihin John Nurmisen säätiöön, jossa hänen vastuullaan olivat Pietarin jätevesien puhdistushankkeen media- ja yhteiskuntasuhteet. 19 vuotta Saaraa vanhempi Ilkka oli mukana samassa projektissa.

”Hänen kapasiteettinsa käsitellä tietoa ja nähdä olennainen tekivät minuun vaikutuksen. Ile on poikkeusyksilö.”

 

Kun Saara ja Ilkka olivat työskennelleet yhdessä kolme vuotta, he päättivät perustaa kollegansa Anna Kotsalo-Mustosen kanssa Baltic Sea Action Groupin. Tiivis yhteistyö ja hengenheimolaisuus johtivat rakastumiseen, ja toukokuussa 2009 pariskunta meni naimisiin Gullkronan saaressa Nauvossa. ”Kolme ystäväämme soitti selloilla Myrskyluodon Maijaa katoksen alla tihkusateessa. Se oli elämämme onnellisin päivä. Kun löytää ihmisen, joka on kohinattomasti samalla taajuudella, maailma järkkyy.”

Jo vuosia pariskunta on tehnyt töitä yhdessä ekologisesti kestävämmän maailman puolesta, ja se on Saaran mukaan ”ihan parasta”.

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi, koska työ on niin iso osa persoonaa ja elämää. Me voimme onneksi jakaa intohimomme. Molemmilla on myös historiantutkijan pohjakoulutus, ja näemme maailman samalla tavalla.”

Saara tietää, että osa ihmisistä näkee hänet vain Suomen rikkaimpiin kuuluvan miljardöörimiehen puolisona. Se ei häntä hätkäytä.

”Ajattelen, että työni jälki puhuu puolestaan. Murehdin mieluummin oikeita asioita, vaikka minulla onkin herkkä vaisto siinä, kenelle rahalla ja asemalla on merkitystä.”

”Kun tekee intohimotyötä, kumppani voi jäädä kakkoseksi.”

Saara myöntää, että pariskunnan hyvä taloudellinen tilanne tekee mahdolliseksi edetä vauhdikkaasti luonnonsuojeluasioissa. He omistavat esimerkiksi kaksi maatilaa, jossa harjoitetaan hiiltä sitovaa, Itämeri-ystävällistä ja ravinteita kierrättävää ruoantuotantoa: luomutilan Tenholassa ja Suomen vanhimman kartanon Qvidjan Paraisilla. Qvidjassa on viljelty maata jo tuhat vuotta, siellä on 800 hehtaaria maata ja 30 suojeltua rakennusta – muun muassa keskiaikainen harmaakivilinna, joita pariskunta kunnostuttaa hiljalleen. Lampaat, highlander-karja ja hevoset elävät vapaina pihatossa ja rotaatiolaidunnuksessa.

”Siellä on käynnissä Suomen suurin orgaanisten aineiden ruutukoe, jossa pyrimme ymmärtämään typen, fosforin ja hiilen dynamiikkaa sekä sienijuurten, maaperämikrobien ja kasvien yhteistyötä”, Saara kertoo.

 

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Qvidjan tilasta ovat 1400-luvun alkupuolelta. Silloin saksalaissyntyinen kauppias Peter van der Linden myi sen Turun piispalle Maunu Olavinpoika Tavastille. Kauppahinta oli 400 markkaa ja puoli pakkaa arvokangasta. Myöhemminkin tilaa ovat isännöineet Suomen silmäätekevät.

Kun Qvidjassa eli 1800-luvulla kapteenin leski Hedvig Maria Prytz, vieraina kävi jatkuvasti Suomen johtavia taiteilijoita. Ilmeisesti itseään huvittaakseen Prytz punnitsi jokaisen vieraansa viljavaa’alla, ja merkkasi painon vaakakirjaan. Saara on lukenut kirjasta, että esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg painoi vuonna 1827 kahdeksan lispuntaa ja viisi naulaa eli runsaat 70 kiloa.

Myös Saara nauttii työnsä vastapainoksi juhlien järjestämisestä. ”Kun alkaa kiristää, järjestän illanvieton ystävien kanssa. Ei arjen rallista selviä muuten täyspäisenä. Lasten juhlille kutsumme aina kaikki päiväkodin ja koulun lapset perheineen.”

Pariskunnalla on myös tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata. Idea lähti leikistä ”kenen kanssa haluaisit illalliselle, jos saisit kutsua kenet tahansa”.

”Viimeksi kutsuin valokuvaaja Meeri Koutaniemen.”

Pääasiassa vapaa-aika kuluu kuitenkin lasten ja koirien kanssa. Pariskunta haluaa pitää lasten päiväkotipäivät lyhyinä ja kuskaa heitä liikuntaharrastuksiin – ja sinne kalaverkoille. ”Heillä on rajattomasti verkkoaikaa”, Saara vitsailee.

Pariskunnalla on tapana kutsua villillä kortilla pikkujouluihinsa viisi ihmistä, jotka he haluaisivat tavata.

Pariskunnan lapsetkin tietävät, että vanhemmat tekevät töitä luonnonsuojelun parissa. Se selvisi, kun Saara kysyi asiasta yhdeltä lapsistaan.

”Teillä on niitä kakkapalavereja”, Saara matkii vastausta ja nauraa.

Lapset leikkivät milloin hallituksen kokouksia, milloin tutkijoita. ”Vähän aikaa sitten he hakivat aurinkolasit päässään takasta tuhkaa pulloon, silppusivat mukaan paperia kuiduksi ja lisäsivät vielä potasta pissaa, ja leikkivät sitten vievänsä sörsselin tuotekehitykseen lannoitelaboratorioon.”

 

Työmäärä ei hirvitä. ”Saan voimaa siitä, että pystyn tekemään merkityksellistä työtä mahdollisimman isosti”, Saara sanoo.

Tittelit tai korkean tason tapaamiset eivät häntä hetkauta.

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa. Olen karjalainen enkä ole koskaan pelännyt auktoriteetteja.”

Sillä asenteella hän pääsi ainoana pohjoismaisena kansainvälisen hiilensidontaverkoston jäseneksi sen jälkeen, kun oli kirjoittanut alan huipuille Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Ja kun Baltic Sea Action Group järjesti vuonna 2010 valtion kanssa Itämeren alueen päämiesten huippukokouksen, Saara kohtasi tilaisuuteen saapuneen Venäjän presidentin Vladimir Putinin.

”Oli koomista ajatella, että tuossa se maailman seuratuin mies menee. Mutta Venäjällä harva hanke edistyy, jos Putin ei ole mukana.”

Ainoastaan kerran Saara on hieman häkeltynyt uudesta tuttavuudesta. Vuosi sitten hän oli Massachusettsissa hiilensidontaseminaarissa, kun eräs amerikkalainen ekologi ystävineen halusi esitellä vetämäänsä globaalia maa-alueiden kunnostushanketta. Tapaamisessa selvisi, että miehen ystävä olikin Amerikan merkittävimpään pankki- ja teollisuussukuun kuuluvan David Rockefellerin tytär Newa Goodwin.

”Silloin ajattelin, että tinkimätön työ kantaa hedelmää, kun nämä kaksi vaikuttajaa ajavat tunteja luokseni tavatakseen. Newa oli vaatimaton ja ihana 70-vuotias nainen, joka tekee tärkeää ympäristötyötä. Ja nyt Qvidja on samassa hankkeessa kuin Rockefellerien suvun maatilakin.”

”Soitan vaikka paaville, jos se auttaa.”

”Mahdollisuus vaikuttaa maailmaan on suuri etuoikeus”, Saara sanoo. ”Se pitää käyttää järkevästi ja vastuullisesti.”

Virheitä hän ei pelkää. ”Niistä oppii vaikka välillä nolottaakin.”

Kamalinta Saaran mielestä olisi, jos hän kuulisi olevansa hankala tyyppi. ”Tiukassakaan paikassa ei saa päästää suustaan ihan mitä tahansa, vaikka miten kirvelisi. Tosin ystävät ja perhe tietävät, että maltti ei ole suurin vahvuuteni. Hidastelu hermostuttaa.”

Malttia kuitenkin löytyy silloin, kun sitä todella tarvitaan – kuten silloin, kun vene uhkaa upota. Vuosia sitten Saara ja Ilkka olivat soutamassa verkkoja pilkkopimeällä, kun Saara huomasi, että jalat kastuivat. Käsikopelolla hän tunsi, että tappi on hukassa ja etsi sen paikoilleen.

”En kuulemma keskeyttänyt edes juttua, jota olin kertomassa. Se taitaa kuitenkin kertoa eniten siitä, miten paljon hölötän. Minusta ei saa hillittyä ja seesteistä tekemälläkään.” G

Kuka?

Saara Kankaanrinta, 40, Baltic Sea Action Groupin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja. Soilfood Oy:n ja Qvidja Kraft Ab:n perustaja ja hallituksen jäsen.

Asuu miehensä Ilkka Herlinin ja heidän 4-,6- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa Hangossa.

Harrastaa runojen, sarjakuvien, dekkarien ja proosan lukemista, saaristoa ja jazztanssia alkeisryhmässä. Viihtyy taidemuseoissa.